Avainsana: mirppu

Kaikki on tahmeaa ja lemuaa

Postauksessa mainittu tahmea traveler`s notebook on ostettu kaupallisessa yhteistyössä Klemmarikellarista

Pirteää alkuviikkoa kaikille, mitä teille kuuluu? Olisi kiva kuulla teidän kaikkien kuulumisia, sillä tällä hetkellä tuntuu että lillun täysin oman arkeni vietävissä. Rehellisesti on jotenkin todella irtonainen olo, vaikka samalla tunnen vahvasti olevani juuri siellä missä pitääkin. Viihdyn töissäni, vaikka nyt onkin erinäisistä syistä ollut aikamoista emotionaalista vuoristorataa. Olen oppinut paljon omasta jaksamisestani, löytänyt itseni jollain tasolla uudestaan ja oikeastaan ehkä tärkeimpänä: saanut uuden ystävän. Tämähän ei siis mitenkään liity Kalenterimaniaan, mutta halusin silti kertoa.

Mutta jos menen nyt vihdoin siihen asiaan tai aiheeseen, eli kalentereihin. Kalenteri ja penaali kulkevat minulla mukanani töissä ja ovat aiheuttaneet parin työkaverin osalta kiinnostuneita kysymyksiä. Minullahan on käytössäni standard-kokoinen traveler`s notebook jota oikeasti tykkään esitellä. Se on simppelin ja siistin näköinen, mutta kätkee sisäänsä kaikenlaista. Nyt myös Teho-juomaa. Nimittäin juuri tänä aamuna, samana päivänä siis kun kirjoitan, hajosi laukkuuni Teho-juomatölkki. En voi käsittää miten tuo jumalten juoma kääntyi minua vastaan, mutta niin vain kävi. Ja voin kertoa, että se tähmärä litku, niin paljon kuin sitä juotuna rakastankin, on varsin kettumainen siivottava nahkalaukusta. Ja kalenterin kansista, puhumattakaan kangaslompakosta ja kankaisesta penaalista. Tai niistä maskeista joita kannan mukanani. H U O H.

Oikeasti tämä onnettomuus ei suuremmin harmittanut minua, oikeastaan se nauratti. Koska se on juuri sellainen asia mitä minulle tapahtuu. Syy hajoamiselle oli nimittäin virkkuukoukku. Niinpä, tiedän että jokainen siellä ruudun toisella puolen joka oikeasti tuntee minut, kohottaa nyt kulmiaan. MITÄ, VIRKKUUKOUKKU? Mutta kyllä vain, olen tässä syysalkajaispuhteikseni opetellut virkkaamaan. Teen tossuja. Ja sitten aion tehdä uuden aluevaltauksen ja yrittää kutoa kirjoneulesukat. Ja ehkä jotain kalentereihin liittyvää! Uusi ystäväni nimittäin opetteli myös virkkaamaan ja hän teki penaalin! Ja se vasta nätti penaali onkin.

Mitä minulle siis kuuluu? Tähmärää ja lemuavaista. Toivottavasti teillä on ollut rauhallisempi viikon aloitus.

-Mira

Kalenterimafian ystäväkirja – Mira

Kauanko olet ollut Kalenterimaniassa?

Ryhmä on minun perustamani, eli ihan alusta alkaen.


Oletko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluatko joskus osallistua?

Olen! Miittien järkkääminen on kivaa, mutta myös muiden järjestämissä miiteissä käymisestä olen nauttinut. Silloin ei tarvitse itse pohtia mitään, riittää kun ilmestyy paikalle.


Mikä oli sun eka kalenteri?

Olen rakastanut kalentereita ihan lapsesta asti. Lapsena sain ädiltä käyttööni Suomalainen Kirjakerhon kalenterin ja sitä sitten tuunailin. Ihan pikkutyttönä pidin sitä vähän niinkuin päiväkirjana. Kalenterimanian aikakaudella ihan eka kalenteri on kuitenkin ollut Happy Planner.


Millainen on sun unelmien kalenteri?

Sellainen joka muuttaa muotoa ja kokoa aina tarvittaessa ja jossa magikaalisesti olisi aina kaikki merkinnät. Kiitos!


Kolme lempparitarviketta, joita ilman et tule toimeen?

Tompan kynät on ihan ykkösjuttu. Kaksi muuta onkin sitten vaikeampi valinta. Just nyt varmaan säiliösivellin ja pyyhekumi.


Team vaakapäivät vai pystypäivät?

Aivan ehdottomasti vaakapäivät. Tykkään kirjoitella päiväkirjamaisesti pari riviä touhuista ja pystypäiviin se on kovin hankalaa.


Paras muistosi Kalenterimaniaan liittyen?

Inka. Aivan ehdottomasti Inka. Inka on tullut mun elämääni Kalenterimanian myötä ja parasta ikinä on ollut päästä seuraamaan hänen kasvuaan. Oon aivan naurettavan ylpeä Inkasta ja kaikesta mitä hän on vuosien varrella saavuttanut ja kaikista pienistäkin seikkailuista mitä ollaan yhdessä Kalenterimanian kanssa koettu.


Onko joku kalenterimanialainen jäänyt sulle erityisesti mieleen?

No se Inka! Mut toki myös muut ystävät joista on tullut tosi läheisiä Kalenterimanian vuosien varrella. Esimerkiksi Linkinen, Terhi, Carita, Suvi, Jenni, Janita..


Onko sulla lemppari kivijalkaliikettä tai missä kivijalkaliikkeessä haluaisit päästä käymään?

Chic Companyn kivijalka eli Paperinoita. Kävin vanhassa liiketilassa ja nyt haluaisin päästä kurkkimaan uuteen.


Oletko joskus suunnitellut retkeä sen perusteella, että pääset johonkin kauppaan?

Juu, eräskin talvinen reissu Tampereelle on tehty Vihkokaupan takia.


Tuunaatko mökillä tai muuten lomaillessa?

Yleensä oon jättänyt kalenterihommat kotiin.

Terveiset tuoreille Kalenterimanian jäsenille:

Lämpimästi tervetuloa. Termistö voi kuulostaa heprealta, mutta kannattaa muistaa että jokainen meistä on joskus ollut aloittelija. Rohkeasti kysymään ja offiin höpisemään aiheen ohi. Ootte ihania!