Avainsana: moleskine

Moleskine Weekly Notebook 2023

Pitkän harkinnan jälkeen, päätin valita uudeksi kalenterikseni Moleskine Weekly Notebookin. Tämä on minulle aivan uusi tuttavuus ja päätökseni perustui vain muiden käyttökokemuksiin. Edellinen kalenterini oli Nuuna Weekly Diary ja tykästyin sen pelkistettyyn viikkoaukeamaan sekä etenkin sen vahvoihin, askartelua kestäviin sivuihin. Moleskinen paperi on tiettävästi todella ohutta ja ghostaa helposti läpi. En pidä ajatuksesta, että kynämerkinnät kuultavat vahvasti läpi ja olenkin tähän asti vältellyt sellaisia kalentereita. Siksi yllätyin itsekin, että päädyin kuitenkin hankkimaan juuri sellaisen kalenterin. Päätin antaa Moleskinelle mahdollisuuden, sillä se kuitenkin jollain tapaa veti minua puoleensa ja minulla oli ajatus, miten saattaisin ratkaista ongelman. Halusin myös kokeilla pitkästä aikaa horisontaalista viikkonäkymää.  

Valitsin pehmeäkantisen kalenterin, sillä ajattelin sen taipuvan itse tehtyihin kansiin helposti sekä mukautuvan muutenkin käyttötarpeisiini. Tämä pehmeäkantinen on myös todella kevyt ja ohut! Mitoiltaan tämä on noin 13 x 21 x 1 cm eli tyhjänä tosi siro. Kalenteri aukeaa vaivattomasti auki eli siinä on lay flat -ominaisuus. Kansi on pehmeää, keinonahkan tapaista ja melko ohut, joten suosittelen siihen jotakin erillistä suojusta tai kansia, etenkin jos kalenteria meinaa kuljettaa paljon mukana. Kannessa on litteä kuminauha-sulkumekanismi, joka on mielestäni todella hyvä ja kätevä ominaisuus. Erillistä sulkijasysteemiä ei siis välttämättä tarvitse tehdä. Takakannen sisäpuolella on iso tasku tärkeille papereille. Yllärinä siellä olikin mukana pikkuruisia tarroja. Kynäpidike tästä kalenterista puuttuu, mutta en osaa sellaista kaivata. 

Sisäkannessa on yksi vahvempi sivu, jossa on paikka kalenterin omistajan yhteystiedoille. Siinä on teksti: “In case of loss, please return to:” sekä löytöpalkkiosummalle oma kohta. Toisella puolen aloitussivua on Moleskinen oma manifesto-teksti. Siitä eteenpäin kalenterin alku pitää sisällään monille kalentereille tyypillisiä sivuja, kuten esimerkiksi oma sivu henkilökohtaisille tärkeille asioille (personal data), vuosikalenterit 2023 ja 2024, kuukausikalenteriosuuden vuodelle 2023, maailmankartta, mittayksiköitä, maakoodeja, suunnittelusivuja jne. Näiden jälkeen koko kalenteri onkin pelkkiä viikkoaukeamia. Lopussa on ihan muutama viivallinen muistiinpanosivu, joten erillisen muistivihkon/suunnitteluvihkon aion hankkia lisäksi. Tykkään seurailla kuun eri vaiheita ja siksi onkin kiva juttu, että Moleskinen kalenteriosuudesta löytyy merkittynä kuun vaiheet. Ja mikäli kalenterin alkupään sivuilla ei ole itselle käyttöä sellaisenaan, niin toki nekin voi tuunata mieleiseensä käyttöön. 

Paperi on kyllä todella ohutta, mutta kuitenkin aika miellyttävän tuntuista. Edellisen aukeaman valmiiksi painettu teksti kuultaa läpi selvästi, joten varmasti mustekynän jälkikin tulee tässä näkymään läpi. Paperin sävy ei ole puhtaanvalkoinen vaan ehkä enemmän creme tai ivory. Moleskinessä on vasemmalla puolen aukeamaa yksi viikko ja oikeapuoli aukeamasta on varattu muistiinpanoille. Muistiinpanosivun takana on heti seuraava viikko, joten merkinnät näkyisivät varmasti läpi. Päätin ratkaista ongelman niin, että päällystän/tuunaan jokaisen muistiinpanosivun washiteipillä tai paperilla, joten se vahvistaa muistiinpanosivun ja siten vähentää ghostaamista. Muutamaa aukeamaa tammikuusta olen jo aloittanut tuunaamaan, mutta käytössä vasta näen, miten se sitten toimii ja kuinka paperi tai koko kalenteri tulee koristelua kestämään. Ennestään minulla ei ole kokemusta, miten kestävä sidonta on ja alkaako ajan saatossa sivut irtoilla.

Kalenterista saa toki tulla pullea, resuinen, tuunattu, leikattu, liimattu ja piirrelty. Askartelen tarvittaessa vaikka kokonaan uudet kannet, mikäli alkuperäiset ei pysy kasassa. Suunnitelmissa on hommata kalenterin kaveriksi muistikirja tai pari ja yhdistää ne kuminauhoilla erillisiin kansiin, vähän traveler’s notebook -tyyppisesti.  

-Katja

Soilin syksyiset trackerit

Syksy on minulle muutosten ja suunnitelmien aikaa. Vihkona minulla tässä on Hämeenpuiston Vihkokaupasta ostettu Moleskine Cahier Large, joka tulee kolmen vihkon pakkauksessa ja se on minulle todella hyvä määrä: olen jatkuvasti uudesta innostuva mielensä muuttelija ja nyt minulla on aina uusi hyvä vihko tuunausideoille! Tein uusien kivojen tapojen opetteluun syksyisen trackerin Fabrika Decorun tarroilla ja olen jo oppinut ottamaan vitamiinit ja syömään valkosipulihunajaa, mutta siivoustracker on niin autio, että siitä en laita kuvaa…

Sitten tein muutosten ja harrastusten koosteen. En täysin luottanut tarrojen pysyvyyteen washiteipin päällä, joten kiinnitin ne varmuuden vuoksi ihan tavallisella kirkkaalla teipillä.

Syksytarrat loppuivat, mutta tuunausintoa oli vielä, joten pengoin tarravalikoimaani ja löysin onneksi syksyisen värisiä kivoja kissoja hyvinvointiaukeamalle.

Syysaurinkoa kaikille! Soili