Avainsana: moleskine

Esittelyssä Moleskinen kalenteri

Viime syksynä jouduin kesken vuoden hankkimaan uuden kalenterin. Yritin alkuvuonna tulla toimeen ilmaiseksi saadulla liiton kalenterilla ja puhelimen kalenterilla. No eihän siitä mitään tullut ja uusi isompi sekä toimivampi kalenteri piti etsiä. Halusin yksinkertaisen viikkokalenterin ilman sen kummempia tilpehöörejä ja löysin Moleskinen virallisilta kotisivuilta mustan kovakantisen 18 kuukauden viikkokalenterin. Täydellistä! Tilatessani tuon kalenterin tartuin tarjoukseen painattaa kalenteriin haluamallani fontilla haluamani tekstin. Omaan kalenteriini painatin lempihokemani ”GOOD VIBES”, sillä tuolla tekstillä yritän muistuttaa itseäni ajattelemaan positiviisesti asioista kuin asioista. ”Good vibes” muistuttaa minua päivittäin, että murehtiminen on turhaa ja elämästä pitää osata nauttia turhista asioista valittamatta.


Moleskinen kalenteri on tosiaan kovakantinen ja pysyy kasassa kumilenksulla. Kalenterin alussa on kuukausikalenteri myös, mutta tälläiselle huithapelille hetkessä eläjälle kuukausikalenterinäkymä tuntuu liian mahtipontiselle ja pitkälle ajalle. Viikko kerrallaan riittää minulle vallan mainiosti. Moleskinen kalenterissa on myös travel planner-, kartta sekä aine-ja mitta-aukeamat sekä takana tasku tarroille, muistiinpanopapereille tai vaikka laskuille. Iso miinus ohuiden sivujen lisäksi on, että lauantain ja sunnuntain tila on jaettu ja noille päiville varattu vain pieni tila. Juuri viikonloppuisinhan sitä enemmän merkattavaa kalenteriin olisi! Olen vähän miettinyt, jos käyttäisin Moleskinen kalenteria ns. arkikalenterina töissä ja hankkisin vielä toisen  kalenterin kotiin päiväkirjamaisempaan käyttöön. Pitäisi vaan osata päättää minkä kalenterin haluaisin 🙂

 

Tässä listattuna vielä Moleskinen plussat ja miinukset:

+laadukas

+kansien värivalikoima on laaja (tietenkin valitsin itselleni kaikista tarjolla olevista väreistä mustan…).

+voi valita oman tekstin kanteen haluamalla fontilla. Jos ei keksi mitään kivaa lausetta, voi kalenterin kanteen painattaa vaikka oman nimensä.

+takana on tasku, jonne voi piilottaa vaikka laskut.

+aukeaman vasen sivu on viikkokalenteri, oikea sivu vapaata tekstiviivaa.

+kuukausinäkymä

+travel planner-aukeama

+kartta

+aine- ja mitta-aukeama

+takana tyhjiä sivuja muistiinpanoille.

-ohuet sivut.

-lauantain ja sunnuntain pieni tila.

 

Anu

Kalenterimanian Porin jaoston miitti 8.1.2017

Heippa, tänään teille kirjoittelee Ulla, vahvasti kalenterimanian kourissa. Hyppäsin mukaan fb-ryhmään Kalenterimanian alkumetreillä Mirpun postauksen myötä ja ensimmäisenä kalenterina toimi Happy Planner. Nyt joulukuussa vaihdoin Carpe Diemin reset girl -settiin. Osallistuin Kalenterimanian ensimmäiseen tapaamiseen viime huhtikuussa ja silloin viimeistään tämä homma vei mennessään täysin!

Alettiin joulukuun alussa pienellä tiimillä suunnitella tapaamista Poriin, kun huomattiin, että meitä täältä tai ylipäätään Satakunnasta (tai täälläpäin kyläilijöitä) on useampi. Heli varasi meille tilan Satakunnan Yhteisökeskuksesta sunnuntaiksi kolmeksi tunniksi.

Joulut vietettiin, vuosi vaihtui ja niin saapui odotettu miittipäivä. Kokosin tässä vajaassa vuodessa kertyneistä tavaroistani lähes kaiken mukaan ajatuksena, että porukka saa niistä mieluisia ottaa, käyttää ja viedä mukanaan. Koska tapaaminen tuli aika lyhyellä varoajalla, porukka jäi vähän pieneksi mutta eipä se menoa haitannut. Meitä oli paikalla kahdeksan eri tasoista maanikkoa ja saatiinpa paikalle Kalenterimanian toinen miesvahvuuksistakin. Kaksi aloittelijaa olivat löytäneet ryhmään Satakunnan Kansassa olleen jutun perusteella ja rohkaistuivat mukaan tapaamiseen. Kovasti koitettiin vastailla kysymyksiin ja antaa ideoita.

Kalentereita paikalla oli Erin Condren, Travelers Notebook, kolme Carpe Diemiä, Happy Planner, Ajaston Ark sekä Moleskine. Hyvin monipuolisia harrastajia; bujoilua sekä perinteisempää kalenterikoristelua. Itselläni oli mukana myös Instax mini8 pikakamera ja Susannalla oli mukana Polaroid zip valokuvatulostin. Päästiin siis vertailemaan, millaisia kuvia niistä tulee. Itse tykkään jonkun verran käyttää Instaxia kalenterituunailussa, saa suoraan liitettyä muistoja hetkistä kalenteriin.

Muutoin me höpöteltiin kalentereista ja tuunailusta, koristeltiin kalentereita ja tietty juotiin kahvit (tai teet) sekä nautiskeltiin tarjottavista mitä meistä muutamat olimme tuoneet tarjolle. Itse toin muffinsseja, oli myös kasvisfetapasteijoita sekä lusikkaleipiä. Todettiin lopulta, että kolme tuntia on tapaamiselle kovin lyhyt aika, oltiin juuri päästy vauhtiin, kun todettiin kellon lähenevän kolmea! Ja tietty usein joku ei pääse heti aloitukseen paikalle, niin silloin aika jäi vieläkin lyhyemmäksi. Mutta tästä me saatiin nyt homma auki ja perustin Facebookiin oman ryhmän Kalenterimanian Pori tapaamisille, jossa voidaan sopia uusista tapaamisista. Myös monelle muulle paikkakunnalle on omat tapaamisryhmänsä, joten kannattaa selata Facebookia, jos tapaamiset kiinnostavat.

Kalenterimania on tuonut omaan elämääni paljon iloa. Organisointikykyni ovat parantuneet, tärkeät tehtävät ja tapaamiset pysyvät tallessa ja toki sitten ihan ihmisten muodossa. Täytyy myös myöntää, että kauniit kalenterit ja oheistarvikkeet tuottavat iloa ihan sellaisinaankin.

Eikä elämässä liikaa iloa voi ollakaan!

-Ulla