Avainsana: motivaatio

Kalenterimatkani – Emmi

Ensiksi nyt tosiasiat pöytään (vaikka joku varmaan sanois, että hyvä blogipostaus ei koskaan ala negatiivisella pohjustuksella): Mä olen jotenkin kammonnut tämän haasteen tekemistä ja tästä postauksen kirjoittamista, siitä on pikkuhiljaa tullut mulle semmonen joku lukko, enkä oikein enää edes osaa selittää miksi.

”Kalenterimatkani” on siis postaussarja, jossa Kalenterimanian ylläpidon tyypit kertaavat omaan historiaansa kalenteriharrastuksen parissa, muut jutut löydät täältä.

Mä luulen, että se johtuu siitä, että vaikka ei pitäisi, edelleen me kaikki vertaamme itseämme muihin ja mä en koe, että mun kalenterihistoria on kovinkaan kummoinen (etenkin muihin verrattuna), lisäksi mun muisti on keskivertoihmistä huomattavasti huonompi, joten en muista mitä kalentereita olen aiemmin käyttänyt. En ole onnistunut säilyttämään mitään vanhoja teinivuosien kalentereita tai muita muistoja.

Kuten kaikki muutkin, olen käyttänyt kaiken maailman nuorten kalentereita tai Demi-kalenteria joskus 14–17-vuotiaana. Kouluissa kalenterin käytöstä on onnettomat muistikuvat. Joskus ammattikorkeakoulussa n. 2006 tienoilla olen ostanut ensimmäisen rengasplannerin (Ajaston Timex Handy, jos en väärin arvaa), jonne merkinnät on tehty tasan ja vain täytelyijykynällä tai Insinööriopiskelijaliiton kuulakärkikynällä.

2018 vuodelta löysin kalenterin, jota silloin käytin. Siinä oli merkinnät taas jollain peruskynällä. Kuvassa ”Ennen ja jälkeen kalenterimanian sytyttyä”-tilanne. Isompi kalenteri on B6-planneri Lights Planner Actionilta. Nauttikaa:

2018 lopulla alkoi elämässä olla muutakin merkattavaa kuin työvuorot ja tarvitsin hieman isomman kalenterin kuin mitä Futura Mini tarjosi. Tässä kohtaa alkoi maanikkoherääminen. Etsystä sai ostettua kierrekalenterin, johon pystyi laittamaan oman nimen kanteen. Se oli n. A5-kokoinen ja auttamatta liian iso valtavilla kierteillään, mutta silloin en vielä tajunnut, että isot kalenterit ei ole mua varten. Aloin tutkia kalenterijuttuja enemmänkin, kun näin kauniit myyntisivujen kuvat kalenterikaupoissa. Aloin pikkuhiljaa haalimaan tuunailukamaa ja kalenterikokeilut alkoivat.

2019 aloitin koulun ja sinne varsinkin tarvitsi isomman kalenterin. Löysin Personal Planner -kalenterin, johon sai hurjasti omavalintaisia sivuja ja valittua layoutin. Sain yhden sellaisen käytettyä kokonaan, mutta seuraava jäi kesken, löydettyäni Lights Planner Actionin. Tämän kaupan kalentereita eri koossa ja kokoonpanoissa käytin vuosina 2020–2021 eri muodoissa, kokeiltu on B6- ja A5-renkaita, B6-kierteitä ja jopa muutamaan A6-koon TN-vihkoa. Vaikka Bessin kalenteritarjonta aivan ihanaa onkin, sieltä ei kalenterirauhaani löytynyt. Aloin myös ottaa ”Instagramin arvoisia” kalenterikuvia!

Löysin satunnaisen koulutarvikehakureissun aikana Ajaston Project365-kannet ja vuosipaketin ja käytin sitä jonkun aikaa, se oli jokseenkin hyvä koulujutuille, muttei vakiintunut koskaan käyttöön ollessaan aivan liian järeä mulle.

Kalenterikaman hamstraus jatkui. Yritin vuosia epätoivoisesti oppia käyttämään viikkokittejä!

2020 oli kyllä oikea kalenterikriisien vuosi. Kokeilussa oli sekä pieni PassionPlanner että PlumPaperin kustomoitava kalenteri. Kumpikaan ei vakuuttanut, toinen liian pienen printtinsä ja toinen valtavien kierteiden vuoksi. Lights Planner Actionilta oli myös sellainen Hobonichi Cousin -tyyppinen kalenteri, jossa oli sekä viikkoaukeama että päiväsivut. Se oli pitkään todella hyvä, mutta kierteitä vihasin edelleen.

2021 lopussa kuvaan astui Hobonichi Techo A6 Original, jonka tilasin 2022 vuoden kalenteriksi. Tomoe River-paperi on ollut ainoa mulle siitä lähtien. Hobonichin kanssa oltiin jo todella lähellä kalenterirauhaa.

Tässä kohtaa löysin Kalenterimanian Facebook-ryhmän. ♥

Kokeilin jossain välissä So Typical Me-kalenteria työplanneriksi mutta sen paperi ei vain kelvannut. Aloitin 2022 vuoden A6-koon Hobonichin kanssa ja löysin 2022 Kalenterimanian kirpulta myös Hobonichi Cousin Avecin (A5), jota pidin työkalenterina loppuvuoden. Sen koristelemisesta nautin, mutta päiväsivut olivat aivan liikaa. Kaksi kalenteria oli myöskin vähän liikaa, vaikka Cousin olikin vain työhommia varten.

Vaikka Hobo ihana olikin, sen päiväsivut kävivät liian raskaiksi pitää ja halusin kunnollisen viikkoaukeaman. Bongasin jostain Wonderland222-kalenterin ja laitoin sen kokeiluun 2023 vuoden kalenteriksi. Halusin myös memoryplannerin, joten hankin AuraEstellen catch-all A6-plannerin muistojen kirjaseksi.

Wonderlandin pystysivut kävivät puolessa välissä vuotta kyllästyttämään ja tajusin vihdoin, missä oli mättänyt kaikki nämä vuodet: En vain osaa koristella ja ylläpitää pystyviikkoaukeamia (kyllähän ne hienoja ovat, kun oikein onnistun, mutta vaatii liikaa saada niistä ”sellaisia kuin haluan”).
Vaihdoin vaakaviikkoisen AuraEstellen muistoplannerista kalenterikäyttöön ja sen koristeleminen on ollut aina yhtä nautintoa!

Nyt se tapahtui. Kalenterirauha oli löytynyt. En voinut uskoa että tämä mystinen taikaolento oli olemassakaan, mutta…

2024 vuoteen lähden jälleen AuraEstellen kanssa. Se on mun kalenterirauhani.

Laukussa mukana kulkemaan tulee myös Sterling Inkin passport-koon common planner, mutta sen esittelyä saatte odottaa ensi vuoteen!

Opittuja juttuja kalenterimatkan varrelta:

  • En pidä isoista kalentereista. B6 on maksimikoko.
  • Kierteet ovat aivan no-no. En pysty kirjoittamaan kunnolla kierteiden kanssa.
  • A6 on unelmakoko ja nidottu kirja best.
  • En onnistu käyttämään kuin paria planneria kerrallaan. Plannerin pitää olla sekä päiväkirja, memoryplanner että kalenteri.
  • Jatkossa sanon ei viikkokiteille!
  • Pystyviikkosivut ei vaan ole mun juttu.

No niin, eihän se niin kamalaa ollutkaan. En tiedä miksi kammosin tästä kirjoittamista!
Tästä yhteenvedosta jäi nyt kyllä aivan tasan pois kaikki koristeluihin liittyvät asiat ja kansien ym. muun oheissälän hilloaminen, mutta ne varmaan näkyy kuvissa ihan tarpeeksi hyvin. Jos ne vielä tähän ujuttaisi, postaus olisi romaanin pituinen… Oma tyyli ja kalenteri on löytynyt ja se on tärkeintä.

Nyt alkaa joulukuu! Joko sulla on ensi vuoden kalenteri hommattuna? Tulehan ryhmään intoilemaan meidän kanssa aiheen tiimoilta!

– Emmi

Perjantaipäiväkirja – Emmi

Heippa taas, päiväkirja! Edellinen päiväkirjakirjoitukseni olikin aikamoinen novelli. En voi väittää elämän ihan palanneen raiteilleen sen jälkeen, mutta päivät eivät näytä enää ihan niin epätoivoisilta.

Olen käynyt tasaisesti terapiassa parin viikon välein, ja otin myös vihdoinkin askeleet ADHD-tutkimuksiin pääsemiseksi. Selvitin ensimmäiset vaiheet jatkoon pääsemiseksi, mutta meidän sairaanhoitopiirissä on kokonaisen vuoden jono nepsytiimin hoitoon pääsemisessä, joten se homma tuntuu nyt vähän ikuisuusprojektilta. Päivien kulku vaihtelee epätoivoisten alamäkipäivien ja pirteiden onnen hetkien väliä. Mutta sellaista elämä on, ja nettona kuitenkin nautin olostani suurimman osan ajasta.

Tässä on tullut tehtyä syksyn mittaan vaikka mitä: Luettu paljon kirjoja (uutena rakkautena Aasiasta inspiraationsa saaneet YA-fantasiat!), käyty WoW-pelikillan porukan kanssa risteilyllä (tuli pää kipeäksi), otettu uusi tatuointi (Starfield-pelin inspiroimana) ja pidetty Halloween-juhlat (taas tuli pää kipeäksi).

Viime aikoina elämä on enimmäkseen kuitenkin pyörinyt täysin kahden asian ympärillä: Starfield-pelin pelaamisessa ja töissä. Kyllästyin työttömänä istuskeluun ja ”sen unelmien pelialatyöpaikan” odotteluun ja hain takaisin ns. alkuperäisille juurille ja kaupan kassalle. Olen nyt sitten vajaa puoli vuotta ollut kassatäteilemässä pienessä K-marketissa. Se on tosi kiva paikka, tykkään meidän kauppiaasta ja mun työkavereista, ainoa huono puoli siinä on tietysti aika pieni palkka ja työvuorot. On ollut jotenkin raskasta taas olla jaloillaan monen vuoden tietotyöläisyyden jälkeen, mutta toisaalta nautin tosi paljon siitä että saan tehdä aktiivista työtä jossa saa paljon hyötyliikuntaa!

Jos oot nähnyt mun viimeisimmän maanantaipostauksen, tiedät, että kalenteriharrastus ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista sekään. Elämän ylä- ja alamäet vaikuttavat myös luovaan tekemiseen. Yleensä erityisesti lokakuu Halloween-kuukautena on mun ehdoton tuunailusuosikki, mutta nyt ei töiden ja masentuneisuuden takia ole oikein ollut ”lusikoita” kauheasti kaikkeen luovaan. Olen kuitenkin oppinut tärkeää armollisuutta itseäni kohtaan, enkä ota enää stressiä jos en ole tarpeeksi hyvä tai tarpeeksi tuottelias, osaan tehdä tätä harrastusta itseäni varten ja nauttia tekemisestä silloin kun jaksamista löytyy.

Osallistuin ajan ja jaksamisen puitteissa lokakuussa oleviin luovuushaasteisiin, meillä Facebook-ryhmässä tein meille Journaltober-haasteen, ja löysin Instagramista ihanan ”piirtokuu”-haasteen, johon myös rustailin vähän. Molemmat jäivät kesken, mutta nautin askartelun parissa olemisesta ja se oli ehdottomasti tärkeintä!

Nyt on Spooktober taputeltu ja jouluihmiset voi päästää irti, eli ihanaa alkavaa talvea ja joulun odotusta kaikille. <3

– Emmi