Avainsana: oma juttu

Kalenterimatkani – Suvi

Huh huh, mistähän sitä aloittaisi. Uusi haastepostaussarjamme käsittelee siis plannerointityyliä ja sen kehittymistä. Mikä onni, että olen sotkeutunut tähän Suomen kalenteriskeneen ihan mafian tasolle asti, sillä ilman tätä sivustoa ja ryhmää juuri mitään tekeleitäni ei olisi tallessa tai niiden kaivaminen esiin veisi liikaa aikaa ja voimavaroja.

Olen siis aloittanut virallisena kalenterimanialaisena vuoden 2017 alussa. Silloin kuvittelin kovasti, että olen isojen kalenterien ihminen ja aloittelinkin monta A5-kokoista kalenteria. Suurin osa jäi aina kesken, enkä loppuenlopuksi pitänyt kovin paljon suurista aukeamista, niiden tuunaamisesta tai lopullisista tuunauksista.

Vaikka monesti näkee tuolla maailmalla upeita kalentereita ja kansia, olen oikeastaan vähän hämmentynyt; suosikkikalenteri ovat kuin ovatkin aina olleet kotimaisen Ajaston tekemiä; Ark, Designote ja tänäpäivänä Note Mini. Muumit, hempeät värit, positiiviset/tsemppaavat lauseet ja työpäivien erottelu vapaapäivistä ovat olleet kantavia teemoja jo ihan alkuajoista lähtien. Sen sijaan kalenterin koko on mennyt pienempään ja pysynytkin siinä. Huomaan myös, että koko tämän kuuden vuoden ajan olen toivonut olevani organisoitu ja järjestyksessä, tai ainakin itse huomaan, että olen sitä kovasti yrittänyt. Keskenjätetyistä muistikirjoista ja kalentereista tosin huomaa, että pyristely ei ole tuottanut niin suurta tulosta, kuin olisin toivonut.

Jotta voi palata hyväksi todettuun, aina silloin tällöin olen kokeillut eloani TN:n kanssa, rengasplannerilla, kovakantisella A5-koon päiväämättömällä kalenterilla ja niin edelleen.

Kuitenkin olen tuntunut aina palaavan pikkiriikkiseen. Ja se tuntuu minusta hyvältä. Olen harjaantunut tekemään just sitä mitä itseäni huvittaa.

Aiotko säkin tehdä just niinkun sua huvittaa?

Terkuin, Suvi

p.s. Ennen minua, Janita ja Carita kertoivat jo kalenterimatkastaan

Armollisuuden opettelua

Minulla oli jo pitkään ollut tunne, että minulla ei ole mitään ideoita kalenterin tekoon. Sen myötä oli kadonnut motivaatiokin. Katselin kyllä paljon toisten tekemiä aukeamia Facebookissa ja itsekin halusin tehdä, mutta sitten tuli tunne, että en osaa, en jaksa, en pysty. Aina löytyi joku syy, että miksen voinut tehdä. Stressasin siitä, että kalenteriin jäi tyhjiä sivuja, olin merkinnyt sinne ainoastaan työvuorot, jos niitäkään. Kaiken tämän lisäksi, kun joskus sain jotain aikaiseksi kalenteriin, niin jos joku kehui sivujani, en pystynyt ottamaan palautetta vastaan. Tuli välittömästi sellainen olo, että nyt vaan yritetään minua jotenkin tsempata, vaikka ei tuo oikeasti tarkoita mitä sanoo, vaan oikeasti minun tekeleeni ovat ihan rumia ja surkeita.

Jotenkin tästä tunteesta oli päästävä eroon, koska askartelu ja kaikenlainen tuunaaminen on niin iso osa minua, että en halunnut antaa tuolle tunteelle nyt valtaa. Minun oli vaan pakko alkaa luottamaan itseeni ja uskottava myös muita. Jos joku kehuu jotain kalenterin sivuani hienoksi, miksi pitää heti ajatella jotain negatiivista. Tästä lähtien olen ylpeä kalenteristani ja sen sivuista! Ja jos joku joskus kehuu kalenteria, ennemminkin voin alkaa vähätellä tekelettäni, että tämä nyt on vaan tämmöistä pientä puuhastelua.

Välillä mietin, mistä ihmiset saavat aikaa askarteluun ja tuunailuun. Tuntuu, ettei omassa vuorokaudessa ole niin paljoa tunteja, mitä haluaisin. Mutta olen myös opetellut, että aina kun olen yksin kotona, käytän edes hetken askartelun parissa.

Ja jos minulla jatkossa jää tyhjiä sivuja kalenteriin, en stressaa siitä. Jos ei joskus jaksa tai ehdi, ei se ole maailmanloppu. Välillä voi vaan liimata pätkän washiteippiä sivulle, tai tarran tai pari ja sivu on valmis. Pitää olla armollinen itselleen ja tehdä omien voimavarojen mukaan tätä hommaa. Ei pidäkään olla tai yrittää olla samanlainen kuin muut. Jokaisella on oma tyylinsä ja tapansa tehdä. Ja mikä pitää minunkin muistaa, jokainen tekee omalla tyylillään. Jos joskus joku sivu menee omasta mielestä ihan pilalle, se ei välttämättä ole muiden mielestä sitä. Ja jos joku sivu menee pilalle, niin aina voi vetää vielä enemmän överiksi eli korostaa sitä pilalle mennyttä juttua. Muistetaan, että tämä on ihana harrastus, eikä sitä pidä tai kannata ottaa liian vakavasti.

-Armi