Avainsana: perjantaipostaus

Perjantaipäiväkirja – Laura H.

Siis tiiättekö sellasen aivan järkyttävän väsymyksen, joka ei vaan mene pois. Ihan sama miten paljon nukut ja lepäät, niin ei vaan katoa. En muista, koska se alkoi, mutta se tuntuu peittävän kaiken alleen. Töissä olen jaksanut käydä, mutta kotona ja vapaa-ajalla en ole jaksanut tehdä oikein mitään. En käydä missään, enkä nähdä ketään. Olen suurimmaksi osaksi viettänyt aikaa pelaten Nintendo Switchillä erilaisia pelejä, kuunnellut kirjoja sekä sairastanut. En muista, koska olisin ollut näin useasti syksyn aikana kipeänä.

Mä olen ollut tähän asti ”jouluhullu”. Joulukuusen oon laittanut aina viimeistään ensimmäisenä adventtina, mutta tänä vuonna kuusi ei ole vieläkään pystyssä. Ehkä laitan sen ensimmäisenä lomapäivänä eli kaksi päivää ennen aattoa. Harmittaa ihan hirveästi, etten ole saanut aikaiseksi, mutta ei ole ollut voimia laittaa sitä. Se on aina oma hommansa kasata ja koristella. Ehkä se joulufiilis vielä löytyy, ennen aattoa. Ainakin käytiin äidin kanssa kuuntelemassa Iltan joulukonsertti Kallion kirkossa, upea ääni ja ihania lauluja. En aikaan vielä löytänyt kadonnutta joulumieltä sieltä. Uusi vuosi ja uusi alku on myös ihan kohta täällä. Ehkä silloin löytyy myös lisää jaksamista ja voimia.

Onneksi tätä kirjoittaessani on jäljellä enää yksi päivä töitä. Tälläkin viikolla olen ollut kaksi ja puoli päivää kipeänä, kun sairastuin kesken päivän. Huomisen työpäivän jälkeen alkaa loma ja saan olla kotona kaksi viikkoa tekemättä mitään, jos niin haluan. En kuitenkaan halua antaa väsymykselle valtaa ja aion tehdä myös asioita, joista nautin. Eikä siinä, tykkään kyllä pelata ja kuunnella/lukea kirjoja, mutta haluan myös jaksaa muuta. Tämän loman aion siis omistaa itselleni ja kivoille jutuille sekä akkujen lataamiselle. Aion ainakin kerran käydä leffassa, museossakin olisi kiva käydä ja toivottavasti saisin sovittua, jonkun kaverinkin kanssa jotain tekemistä.

Ihanaa Uutta Vuotta kaikille. <3

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Ajatella, että ylihuomenna on jouluaatto ja ihan pian saadaan hyvästellä tämä vuosi. Mitä kuluvaan vuoteen tulee; en saanut aikaiseksi viedä eteenpäin asiaa, josta heinäkuussa edellisessä päiväkirjapostauksessa kerroin. Tuntuu, että kesän jälkeen mielen päällä on ollut niin paljon muita asioita ettei aikaa minkäänlaisten ADHD-tutkimuksien aloittamiselle ole ollut. Kenties vuoden alusta voidaan palata tähän uudelleen.

Mitä vuoteen on sitten oikeastaan mahtunut? Aloitin keväällä saattohoidon täydennyskoulutuksen. Alkuun minusta tuntui, etten saanut koulutuksesta sitä mitä olin lähtenyt siltä hakemaan. Viikot ja kuukaudet kuluivat. Ajatus koulutukseen hakeutumisesta pysyi edelleen samana. Olinko todella tuhlannut puoli vuotta täysin turhaan? Kehittämistehtävän aiheen päättäminen takkusi ja tuntui, etten saa itsestäni mitään ulos. Miten ihmeessä saattohoitoa voisi kehittää. Mieleeni tuli ainoastaan todella mustalla huumorilla varustettuja ajatuksia, joita en kehtaa edes tässä teille avata. Viikkoja kului lisää ja lopulta se ihme tapahtui, että sain jotain konkreettista paperille saakka. Kehittämistehtävä tuli hyväksyttynä takaisin, vaikka juuri sen aiheessa olisi kyllä ollut kehittämisen varaa.

Tuli marras-joulukuun vaihde, näyttösuunnitelman kirjoittaminen ja taas päässä löi tyhjää. Mitään en opiskelussa inhoa niin paljon, kuin kirjallisia tehtäviä. Ihme tapahtui uudelleen ja sain suunnitelman ajoissa valmiiksi. Näyttöpäiviä oli tarkoitus olla kaksi, joiden aikana minun tuli osoittaa saattohoidon osaamiseni arvioijalleni. Koska hoitotyössä mitään ei voi täysin ennakoida, muuttui kahden päivän näyttö lopulta yksipäiväiseksi. Jotta asiat eivät olisi käyneet liian helpoksi sattui näyttöön suunnitellussa vuorossa useita muuttuvia tekijöitä. Työvuorosta kotiin päästyäni takki ja pää todella oli tyhjä. Ainoa ajatus oli epäusko siitä, että sain näytön lopulta suoritettua ja vielä täydellä arvosanalla. Tätä postausta teille kirjoittaessani olen aiemmin päivällä istunut koulutuksen päätösjuhlassa, saanut todistuksen ja jumalauta valmistunut. En luovuttanut kesken, vaikka mieli teki. Niin monen muuttuvan tekijän, oman motivaation puutteen ja aikaansaamattomuuden jälkeenkin saavutin kaiken tavoiteaikataulussa. Siitä jos jostain saan olla ylpeä.

Mitäkö tästä kaikesta sitten opin? Ainakin sen, että usko omaan osaamiseen, tietämykseen ja ammattitaitoon. Luota siihen, että vaikka päässä olisi edelleen ne 99 muuta kanavaa auki oot silti helvetin hyvä hoitaja.

-Janita V.