Avainsana: plan with mirppu

Plan with Mirppu – Inspiraationa lempiväri

Juhuu ihanaiset, tiedättekin jo varmasti tähän mennessä että minun lempparivärini on PINKKI. Se on myös ensimmäinen väri jonka lapseni oppi tunnistamaan ja sanomaan. Mutta koska kaikki aukeamani rakentuvat sen ympärille ajattelin tällä kertaa ottaa eri lähtökohdan. Tykkään lähtökohtaisesti enemmän hopeasta kuin kullasta, mutta kulta on lämpimämpi niin päädyin rakentelemaan aukeamaani sen ympärille. Kyseessä on muuten viime viikko, eli miittiviikko. Siksi aukeamalla on normaalia enemmän muista- ja tee-tarroja. Normaalistihan en niitä ihan näin paljoa käytä.

 Joka tapauksessa rakennan aukeamani melkeinpä aina samalla tavoin. Aloitan washeista ja muistettavista asioista. Aloitin kultapallo+pinkkipallo yhdistelmäwashilla, joka on muistaakseni Suomalaisen Kirjakaupan miittijäännöksiä. Harkitsin laittavani päälle valkoisella pohjalla olevaa kultapallowashia, mutta alempi kuulsi ikävästi läpi niin vaihdoin sen ohueen kultaiseen washiin.

Koska koristelin viikon tiistaiaamusta sain laitettua ylös maanantaina toteutettuja juttuja. Kävin lenkillä, tein treenin ja kokkasin burgereita pitkän kaavan mukaan. Tiistaille päätyi tottakai kalenteria tarkoittava tarra, koska koristelupäivä! En ikinä käytä aukeamalla olevaa ”important things” -lootaa vaan se on minulle vakiopaikka inspiraatiolauseelle. Tykkään muutenkin inspiraatiolauseista ja käytän niitä myös ’viikon tavoite’ -kohdassa.

Aukeamissani näkyvät aina arkemme ja asiat joista tykkään. Arki eli lenkit ja treenit sun muut sellaiset – koitan pitää motivaatiota yllä merkitsemällä kaikki kerrat ylös. Rakastan kokkaamista ja ruuanlaittoa, joten aukeamillani on usein merkintöjä liittyen ruokaan. Toki myös ystäväni ja poikaystäväni näkyvät aukeamillani. Käytännössä koitan koota kalenterini kansien väliin ”koko elämäni”. Pointtina lähinnä se, että aukeamia taaksepäin selatessani tulee muistoja, fiiliksiä ja ajatuksia mieleeni. Maanantain kohdalle pitääkin vielä lisätä merkinnät ”puhelin meni rikki, allerginen reaktio aurinkoöljystä”… Niinpä niin. Se oli sellainen maanantai.

Aiemman Plan with Mirppu -postauksen pääset lukemaan täältä.

Aukeamalta löytyy niin Prima Marketingin, MAMBIn, Heidi Swappin kuin Recollectionsinkin tuotteita.

Plan with Mirppu

Tein tämän aukeaman jo muutama viikko sitten, itse asiassa joulukuun alussa sillä miitissä ehdin tekemään useamman aukeaman. Tällä kertaa otin kuvia työvaiheista, sillä ryhmän puolella on ollut välillä keskustelua siitä että miten aukeamia lähdetään toteuttamaan. Omalla kohdallani se on aika simppeliä, minulla on selkeät värit joista pidän ja joita käytän. Teen yleensä todella tyttömäisiä aukeamia joissa on kimalletta, vaaleanpunaista ja pastellisävyjä (jopa jouluaukeamani on hempeä….) tai sitten vaihtoehtoisesti käytän brändejä hyväkseni (Chanel, LV jne). Usein minulla on mukana myös quoteja ja mietelauseita.pwm1muoks

Sain kirjekaveriltani Jaanalta noita Simple Storiesin reiän vahvikkeita ja ne ovat olleet todella aktiivisesssa käytössä, niiden lisäksi käyn aina läpi washini ja tarrat. Olen myös tykästynyt Megan Hessin piirustuksiin ja minulla on muutamia ”monday coffee” ja ”friday” tekstejä printattuna kalenteriini sopivassa koossa. Tällä kertaa otin sen kahvin, että perjantian aluksi mukaan. Printeistä minulla on kovassa käytössä myös ”weekend” tekstit ja valikoin tälle aukeamalle hieman ”juhlavamman” koska onhan tämä kuitenkin uuden vuoden aukeama.

pwm2muoks

Perinteisesti aloitan aina washilla ja niin tälläkin kertaa. Sain Alinalta samplena ohutta hopeista washia jota käytin sivujen yläreunaan, sen jälkeen siistin weekend-tekstin ja liimasin sen paikoilleen. Monet käyttävät teippirollereita liimaamiseen, mutta itse suosin perinteistä liimaa (Scotch). Uuden vuoden takia nappasin mukaan myös ”I Cannot Wait `Til” printin joka on osa MAMBIn ilmaisia printtejä (kiitos Erjalle kun jaksat aina printtailla näitä minulle!!).pwm3muoks

Monday Coffee löysi nopeasti paikkansa, samoin MAMBIn ”let`s do this” tarra heti viikon alusta, Sanna ja pojat olivat meillä viettämässä uutta vuotta joten se on ”night in” jolle löysin myös kivan tarran MAMBIn valikoimista. Nuo söpöt mitali/ruusuke/mitkälie-tarrat olen muistaakseni saanut jossain vaihdossa. ”Keep calm and Carry on” washi on Loihdin valikoimaa. Tähti-washi Suomalaisesta kirjakaupasta.pwm4muoks

Happy Plannerini aukeamat olivat aina ylikuormitettuja, suorastaan kuorrutettuja koristeilla. En tiedä miksi en ole osannut tuoda sitä tylliä Carpe Diemiin. Ehkä siksi, että tähän teen enemmän merkintöjä niin kuin aiemmin tein perinteiseen kalenteriin. Alunperinhän tästä piti tulla myös enemmän päiväkirjamainen, mutta se on jäänyt pohdinta-asteelle huolimatta siitä että minulla on lisävälilehdet. (Takana olevaan vihkoon kerään muuten kokeiltavia reseptejä, joten niitä saa vinkkailla!)pwm5muoks

Koska edellisen viikon koristelut ja merkinnät oli jo tehty ja tuleva aukeama oli taas välilehti niin uskalsin käyttää myös 3D-tarroja ja helmikoristeitä. Kovin paljoa niitä ei voi kalenteriin laittaa, koska se vaikeuttaa kirjoittamista (tosin pitempiä merkintöjä varten otan aina sivut irti), mutta halusin blingblingiä vuodenvaihteen takia.pwm6muoks

Viikonlopussa olevat muffinsi ja suklaa symboloivat tietenkin herkkuja joita söimme! Oikeasti teimme lapsien kanssa pizzaa, jokainen sai valita omat täytteet. Lautapelejäkin tuli pelattua. Noh jokatapauksessa tästä postauksesta saatte hieman ideaa siitä että miten minä toteutan aukeamiani. pwm7muoks