Avainsana: pohja

Esittelyssä – tuotepaketti (Paperkatti)

Postauksessa esiteltävät tuotteet saatu yhteistyössä Paperkatilta.

Helou helou helou, Inka täällä innoissaan esittelypostausta naputtelee! Paperkatin yllätyspaketin sisältöä ajattelin nimittäin esitellä teille hieman täällä blogin puolella. Aiemmin on tuotteista jo kuvia toki vilahdellut muunmuassa Kalenterimanian Facebook-sivulla ja Twitterissä, ja paketin avaus -live löytyy tallennettuna ryhmän puolelta.

Sain siis joulukuun puolenvälin tienoilla postia yhteistyön merkeissä Paperkatista, Imatralaisesta askartelutarvikeliikkeestä. En etukäteen tiennyt mitä odottaa, ja voi pojat että oli iloinen yllätys avata paketista yllätyksiä! Koko setti tuli ihanan itsetehdyn kortin kera, josta paljastui että ajatuksena paketissa oli olla ”mixed media -pläjäys”. Ihana pläjäys onkin!

Mennään sitten itse asiaan: paketista paljastui iso pussi kartonkisia leikekuvia, paketti vesiliukoisia puuvärejä, punainen akryylispray, decoupage-paperia, ja soma pieni neliön mallinen taulupohja. Paketin vahvikkeena oli myös arkki vahvan oloista, ilmeisesti jonkinlaista vesiväripaperia, ja samettinen nauha jolla oli tavaroita sidottu nipuksi – nämähän toki oli otettava talteen materiaalihamsterina myös!

Leikekuvat hurmasivat kauneudellaan, ja saivat sormet syyhyämään heti halusta päästä käyttämään niitä. Yksi jääkarhukuvista pääsikin heti mukaan koristamaan yhtä joulukorttia! Taulupohja ja akryylispray olivat ennestään tuttuja tuotteita, spray yksi suosikeistani mixed media -mömmöistä. Uuden asian jännitystä toivat eniten kynät, ja decoupage-paperi. Vaikka decoupage on periaatteessa tekniikkana tuttu, en ole ”oikeaa” decoupage-paperia ikinä käyttänyt mihinkään. Saamani paperin kukkakuosi toi ensimmäisenä mieleen mahdollisuudet esimerkiksi vihkojen päällystämiseen.

Kynien pakkauksesta löytyy takana vinkkejä niiden erilaisiin käyttötapoihin, ja kun saan otettua asiakseni testata näitä kunnolla, täytyy näitä kikkoja ehdottomasti kokeilla. Vesiliukoiset puuvärit eivät ole itselleni tutuinta alaa, mutta jos sellaiset kiinnostavat, kannattaa lukaista tämä postaus jossa niistä avataan vähän enemmänkin tietoa. Itse olen kokeilun, opettelun ja erehdyksen kautta oppimisen tiellä!

Näistä tuotteista kuulette varmasti vielä myöhemmin lisää kun olen päässyt kokeilemaan niitä käytännön tasolla enemmän!

-Inka

Gelli printing-tekniikasta

Esitellessäni aiemmin syksyllä blogipostauksessa ensi vuoden lukupäiväkirja-kalenteriani, mainitsin käyttämissäni tekniikoissa Gelli Printing -tekniikan. Nyt esittelen tätä tekniikkaa tarkemmin, vahvalla aloittelijan kokemuksellani!

Gellipainanta on yksi grafiikan laji, jossa käytetään pehmeää, geelimäistä painolevyä alustana. 

Geelilevylle levitetään akryylivärejä, tai muita vesiliukoisia värejä, jotka sitten levitetään telalla ja siirretään paperiin. Youtube ja Instagram ovat täynnä toinen toistaan upeampia videoita taiteen tekemisestä gelli-levyllä, mutta itse olen vielä tällä paperin värjäämisen asteella. 

Perusvälineet, joita tarvitset ovat siis: 

Gelli-painolevy. 

Näitä on useita eri kokoja, itse ostin suoraan A4-kokoisen levyn, jotta voin käyttää sitä mahdollisimman monipuolisesti.

Tela

Ensisijaisesti värin levittämiseen. Minulla on näitä vain yksi, mutta olisi kätevää olla useampi paperin tasaiseen painamiseen levyä vasten. 

Akryylivärejä

Ensisijainen sekä suositeltu väri gelli-levylle helpon puhdistettavuuden vuoksi. Yleisesti suositellaan erilaisia vesiohenteisia värejä, musteet värjäävät painolevyn. Itselläni on akryyli- ja peitevärejä käytössä, sekä lisäksi Finnabairin Mica -pigmenttijauheita, joilla värjään valkoista akryyliväriä mieleisiin sävyihin. 

Sapluunoita

Lisäksi käytän säännöllisesti painolevyn kanssa erilaisia muovisapluunoita. Sapluuna asetetaan painolevylle ennen paperia. 

Eli käyttö alkaa sillä, että värit levitetään painolevyn päälle. Ihan mielialani ja projektini mukaan valitsen värejä, joita käytän ja levitän sitten enemmän tai vähemmän tasaisesti levyn päälle. 

Levyn päälle asetetaan sitten sapluuna, ja sapluunan päälle paperi, johon haluaa kuvan toisintuvan. Paperia painetaan tasaisesti levyn päällä. Levy käyttäytyy hyytelömäisesti, eli kuvio voi elää jos painaa liikaa. 

Kun ensimmäisen paperin saa valmiiksi, sapluunan poistamalla saat toiseen paperiin painokuvan peilikuvana. Väreistä riittää yleensä useampaankin paperiin. 

Lopuksi painolevyssä on jäljellä enää niin vähän väriä, ettei se siirry paperiin. Tässä vaiheessa levitän olemassaolevan värin päälle tasaisen, ohuen kerroksen valkoista, ja painan lopuksi huolella paperin painolevyyn. Valkoinen väri kerää mukaansa levyyn jääneet värijäämät, ja yleensä tämä viimeinen paperi on se kaikista hienoin! 

Tässä tekniikassa vain mielikuvitus on rajana, upeimpia tuloksia syntyy ainakin itselläni eniten vahingossa.

Eri papereilla saa todella erinäköistä jälkeä, ja olen saanut todella hienoja papereita hyödyntämällä esimerkiksi turhia kirjan sivuja. 

Susanna 

@bounzydragon