Avainsana: Recollections

Ikävä entistä kalenteria

Moni manialainen on tuuliviiri kalentereiden osalta. Rakastutaan yhteen, ihastutaan toiseen, seilataan vaihtoehtojen välillä ja parhaimmillaan vaihdetaan kalenteria useita kertoja viikossa. Minä olen yksi näistä seilaajista. Olen ollut läpi elämäni samanlainen, olen esimerkiksi muuttanut miljoonia kertoja, koska minun on vaikea juurtua paikoilleni. Nykyinen kotimme on edelleen koti, koska en halua tyttärelleni loputonta muuttorumbaa. Sen sijaan teen jatkuvasti muutoksia kodissamme. Siirrän huonekaluja, vaihtelen kaappien sisältöjä tai teen muita isompia ja pienempiä muutoksia.

Kalenterimeressä seilatessani en oikeastaan jää kaipaamaan aiempia kalentereitani. Kun sen aika on ohi, se on ohi ja olen mennyt jo eteenpäin. Paitsi yhden kohdalla. Muutama vuosi sitten sain käsiini Recollectionsin vetoketjuplannerin ja se olikin sitten menoa. Sitä käytin melkein koko vuoden. Käyttö loppui, kuten olen useampaan kertaan maininnutkin, isoveljeni kuolemaan. Kalenteri ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, joten nyt noin kuukausi sitten päätin, että on aika tehdä asialle jotain.

Arvelin, ettei kukaan myy minulle pelkkää sisältöä ja halusin nimenomaan Recollectionsin insertit enkä esimerkiksi Ajaston, vaikka nekin kansiin sopivat. Tein ostoilmoituksen Kalenterimanian Kirppikselle. Ilmoituksessa kerroin, että haluan kannet ja sisukset. Muutamia tarjouksia tuli, mutta lopulta Karita tarjosi jättipottia. Käyttämättömät, päiväämättömät insertit ilman kansia. Järkihintaan. Hieman hypähtelin riemusta.

Nyt kaunis Live for today, Plan for tomorrow -kalenterini on ollut taas muutaman viikon käytössäni ja se on tehnyt minut todella onnelliseksi. Vaikka taas kerran haen omaa tyyliäni, tiedän, että tämä on nyt tässä taas hetken. Muutoksia on tullut verrattuna aiempiin kalenterihini. En edes yritä pitää päiväkirjaa tässä, vaan minulla on (vielä tyhjä, voi aloittamisen vaikeus!) Wonder Woman Moleskine sitä varten. Olen unohtanut käyttää washeja ja mm. käyttänyt kittejä, vaikka en niistä mitään ymmärrä.

Aika näyttää millainen matka meillä on edessämme, mutta juuri nyt, tällä hetkellä, olen taltuttanut kalenteri-ikäväni.

-Mirppu

Plan with Inka – Hello Dreamer

Helou helou helou! Pari kuukautta takaperin saapuivat Chic Companylle American Craftsin uutuudet, Hello Dreamer -sarjan tuotteet. Itse sain onnesta soikeana olla testikaniinina muutamille kyseisen sarjan tuotteille, ja tämänpäiväinen postaus onkin Plan with me sarjaan kuuluvilla isoilla tarroilla! Näiden tarrojen lisäksi omaan postilaatikkooni kolahtivat myös holofoilatut aakkostarrat, sekä maailman söpöin leikkitatuointipaketti. Kaikki nämä esittelin heti kuoren saavuttua myös Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolella liven muodossa. Video on tallennettu ryhmään myös jälkikäteen katseltavaksi, sen pääset kurkkaaman *tästä*.

Tarrat ovat värimaailmaltaan hyvin pastellisia – vaaleanpunaista, hentoja sinisiä ja keltaista, ripauksella pinkkiä ja holofoilattuja yksityiskohtia. Kun sain tarrat hyppysiini, en malttanut millään odotella pääseväni tekemään niillä aukeamaa, mutta en kuitenkaan halunnut vielä aloittaa ensi vuoden kalenteria. Ensin mietin, olisiko aivan hölmöä tuunata joulukuun kuukausiaukeamaa vasta loppukuusta julkaistavaan postaukseen. Totesin lopulta ettei tämä haittaisi, sillä halusin tarrojen kanssa samoja sävyjä kuukausiaukeamalle muutenkin, eikä niinkään jouluista väriteemaa. Yksisarvisia ja vaaleanpunaista joulukuulle siis!

Kuten lähes aina, aloitin washiteipeillä. Pyörittelin käsissä yksisarvis- ja sateenkaariwashejani, mutta hetken tuumattuani päätin haluavani washeiksi jotain mahdollisimman simppeliä. Tarrat ovat itsessään niin suloisia, etten kokenut tarvetta tuoda washeilla tarpeettomia yksityiskohtia taustalle. Vaaleanpunainen yksivärinen washi ja kapea mustavalkoraidallinen teippi selviytyivät karsintaprosessin voittajiksi aukeamalle asti. Muutamat etukäteen tiedossa olleet menot olin jo ennen tämän tuunaamisen aloittamista kerennyt merkitä ylös, joten niiden asettamissa rajoissa lätkin teipinpätkiä paikoilleen. Käyttämässäni Recollectionsin kalenterissa on kuukausiaukeamilla vasemmassa alalaidassa aina menneen ja tulevan kuukauden miniruudukot, joille en itse ole keksinyt tarpeellista käyttöä. Washilla siis nekin piiloon vaan! Jos ei halua, että alla olevat tekstit jäävät yhtään kuultamaan alta kuten minulla tässä jäi, on hyvä niksi peittää tekstit ensin korjausteipillä.

Kun washien kanssa tuli valmista, lisäilin muutamat tekstit vielä sivuille, muun muassa notes-osion. Vahvistin myös viikonpäivien nimet. Sitten alkoi se omasta mielestäni kaikkein kivoin osuus kalenterin tuunaamisessa ylipäätään – tarrojen asettelu sivuille! Kukaan tuskin yllättyy, kun kerron valinneeni ensimmäisenä arkeilta isot yksisarvistarrat ja etsin niille omat paikkansa aukeamalta.

Yksisarvisten jälkeen siirryin etukäteen merkittyjen viikonloppumenojen kimppuun. Ylläpidon pikkujoulut sekä Christmas Queens – Drag Show olivat mielestäni menoina aivan mahtava pari näille tarroille. Girl squad -tarra otsikoimaan pikkujouluja, ja kruunuja queenien kohdalle – perrrrfect! Näissä tarra-arkeissa on isojen kuvatarrojen lisäksi myös ilahduttavasti pienen pieniä tähti- ja sydäntarroja mukana, jotka toimivat oivasti isojen tarrojen kaverina. Itse ainakin olen tyytyväinen siihen miltä tämä menojen merkintä- ja tarrarypäs tulikaan näyttämään!

Donitsitarrat ilahduttivat yksisarvisten ohella tätä aukemaa tuunatessa eritoten, sillä donitseista tulee itselläni vahva mielleyhtymä Miljaan. Ja koska juuri Miljan kanssa olin queeneja menossa katsomaan, oli donitsin lisääminen merkinnän oheen lähestulkoon pakollista. Jo mainittujen tarrojen lisäksi lätkin lopuksi arkista ympäri aukeamaa ripotellen lisää timantteja, tähdenlentoja ja sydämiä – sekä ison AWESOME-tarran. Koska eihän kuukaudesta voi tulla kuin loistava, jos otsikoi heti alusta sen kalenteriinsa kissankokoisin kirjaimin sanalla Awesome!

♥, Inka