Avainsana: Recollections

Inspiraationa Kalenterimafia – Inka

Helou helou helou! Tällä kertaa onkin extrakiva postaus kirjoitettavana. Saan nimittäin kertoa ja näyttää teille, miten inspiroiduin kalenteriaukeamallani ihanasta Suvista! Minua aiemmin toisesta ylläpitäjästä ovat inspiroituneet jo AJ, Piia sekä Milja.

Suvista minulle tulee ensimmäisenä mieleen rauhallisuus, iloisuus ja naisellisuus. Katselin vielä ennen tuunaamisen aloittamista Kalenterimanian YouTube-kanavalta Suvin Kalenterini juuri nyt -videon. Video vain vahvisti mielikuviani entisestään, ja antoi lisäksi idean, että koittaisin lähteä tekemään keveän ja jotenkin raikkaan aukeaman.

Valikoin aukeamalle vaaleita, hempeitä sävyjä, ja söpöjä tyttömäisiä tarroja. Rusetteja, tyttönen, kaunis reppu, kukkasia. Washeistani lisäsin paria erilaista raikasta, kukkakuvioista teippiä, ja muutaman pätkän vaaleanpunaisesta yksivärisestä tehosteeksi. Laatikkotarroja olen huomannut Suvin käyttäneen viimeaikoina reilusti, joten niitä lätkin menemään aukeamalle siis minäkin – vähän Suvin tyyliä mukaillen, eli myös vähän päällekkäin toistensa kanssa.

Ja mitä olisi Suvi-aukeama jos ei sillä olisi kalenterointi-aiheisia tarroja – ei mitään, hih! Tarra-arkkitarra, kynätarra, hieman työpistetarraa.. Kalenterimania on kumminkin Suvin elämääni tuonut ja tämänkin haasteen mahdollistanut, joten eihän harrastusaihetta nyt vaan voinut jättää pois.

Vasemman sivun alareunasta löytyy myös keko muuttolaatikkotarroja, ja voi että miten riemastuin kun löysin nämä kätköistäni. Sillä niin Suvilla kuin itsellänikin on meneillään muuttopuuhat ja pakkailut, joten ei olisi voinut paremmin osua nämä tarrat tälle haasteaukeamalle!

Loppusilaukseksi on minulla ajatuksena vielä kirjoittaa tälle aukeamalle jokin Muumien lausahdus – kunhan vain löydän sen juuri oikean, Suvimaisen ihanan lauseen.

– Inka

Tuunaustyylin muuttuminen

Tuunaustyylin muuttuminen. Se on aihe, josta varmaankin useimmilla on jotakin sanottavaa – varsinkin jos on harrastanut kalenterituunaamista jo hieman pidempään. Harvoin nimittäin tuntuu siltä, että oma tyyli pysyisi luovissa aktiviteeteissa aina tismalleen samanlaisena. Törmäsin itse jokin aika sitten siihen kalenteriini, josta kalenterimania kohdallani alkoi. Aika jännittävää!

Ensimmäinen ajatus, joka päähäni pompsahti kalenteria selatessani oli: ”Apua!” Nimittäin apua, miten erilaiselta se nykyiseen kalenteriini verrattuna näyttääkään! Aivan kuin tuota kalenteria olisi koristellut joku aivan eri ihminen kuin nykyistä. Toki tuo vanha kalenteri oli muutenkin täysin erilainen kuin nykyinen kalenterini Recollections. Vanhassa kalenterissani oli päivä per sivu -layout, ja ostin sen alunperin päiväkirjaksi. Sivuja lueksellessani niiltä löytyikin kirjattuna paljon asioita, joita en ilman tätä kalenteria olisi enää muistanut. Aika mahtavaa – ja puhutaan kuitenkin vain parista vuodesta!

Kalenterin ulkoasun ohella suurin ero on ehdottomasti käyttämäni materiaalit. Rakastuin kalenterituunaamiseen salamannopeasti ja aloinkin koristella kalenteria heti niillä materiaaleilla, mitä sattui kotoa löytymään. Näiden kahden vuoden aikana minulle on kertynyt kaikenlaisia kalenteritarvikkeita, krhm, melkoinen varasto! Se tietenkin näkyy myös koristelemissani aukeamissa. Ensimmäiset koristelut on toteutettu 96-prosenttisesti lehtileikkeillä, joiden lisäksi sivuilla on joitakin hassuja tarroja. Myös miehen työtarvikkeista nyysittyä sähköteippiä löytyi kalenterini sivuilta! Nykyään minulla on kaksi tuunaustarvikekategoriaa, jotka jyräävät koristeluissani lähestulkoon diktaattorimaisesti: tarrat ja washit. ♥

Tämä kyseinen kaiken aloittanut kalenteri väistyi jo parin kuukauden kuluttua rengasplannerin tieltä ja siihen jäi paljon etukäteen koristeltuja aukeamia ”tyhjänpantiksi”. Nyt kun katselen, kuinka kivoja kuvia sivuille olenkaan liimannut, mietin pitäisikö leikata kuvat uudelleen käyttöön. Mitä olette mieltä, pitäisiköhän laittaa sakset viuhumaan?

Alla olevassa kuvassa näkyy mielestäni oikein hyvin se, millainen kalenterintuunaustyylini on nykyään. Tarroja, tarroja, tarroja ja washia. 😀 Tykkään aloittelijana tekemistäni aukeamista, mutta myös nykyisestä tyylistäni. Tämän postauksen myötä aloin kuitenkin miettiä, että voisin ottaa taas lehtileikkeitä enemmän käyttöön. Lehdistä löytyy niin valtavan kivoja lauseita ja hauskoja kuvia!

 

♥, Inka

 

Psst, aiemmin myös Ruut on pohtinut tuunaustyylin muuttumista, *tässä* postauksessa!