Avainsana: selkeyttävä korttipakka

Henkistä voimaa korteista

Postauksessa näkyvä korttipakka ostettu alekoodilla Chic Companylta.

Olen aina pitänyt mietelauseista ja runoista. Kerännyt vuosia postikortteja, joissa on jollain tapaa itseä puhutteleva teksti. Erilaiset korttipakat ovat kiinnostaneet jo pidemmän aikaa, mutta sopivaa ei vain ole löytynyt. Lopulta omaan persoonaan sopiva korttipakka osui silmiini Chic Companyn -verkkokaupassa enkä voinut jättää sitä ostamatta.

Knock Knock – Spiritual AF – kortit sopivat omaan sarkastiseen huumoriini loistavasti. Ne eivät koreile tekstin varjoon jättävillä kuvilla, vaan menevät suoraan asiaan. Kortti toisensa jälkeen puhuttelee syvälle sieluun saakka ja saa ajattelemaan universumia uudella tavalla. Korttien avulla olen oppinut tunnistamaan itsestäni asioita, joita en aiemmin tiedostanut olevan. Olen opetellut rakastamaan itseäni kaikkine virheineni ja olemaan päivä päivältä parempi versio itsestäni.

Olen käyttänyt kortteja sekä päivä että viikkotasolla. Olen nostanut uuden kortin täysin fiilispohjalta silloin, kun on tuntunut siltä, että on jotain kysyttävää. Ilman sääntöjä tai paineita siitä, että jotain on pakko tehdä kun tähän on kerran alettu. Välillä pidän korttia esillä pakkauksen mukana tulleessa pahvisessa telineessä tai kirjoitan tekstin ylös kalenteriini, josta voin sen myöhemmin lukea. Tekstin voisi avata myös laajemmin niin halutessaan, mutta sitä en ole vielä lähtenyt tekemään. Jos näistä oikein innostun, voi sekin päivä tulla vastaan. Hieman mieli kyllä kutkuaa tilaamaan myös sarjan toisen Grateful AF -korttipakan. Olen saattanut ryhmässä kuulla, että näihin jää koukkuun ja pian korttipakkoja on joka lähtöön.

Tänään tanssin sateessa.

xoxo Janita

Esittelyssä – Aura notebook Miracle lines -kortit

Postauksessa esitelty korttipakka ja kuvassa näkyvä vihko on saatu yhteistyössä Ainoalta. 

Olen aina kovasti pitänyt kirjoittamisesta ja viime aikoina hurahtanut erityisesti kaikenlaiseen journalingiin. Erilaiset korttipakat ovat siihen tarkoitukseen aivan loistavia. Siksi olinkin innoissani tästä Ainoan upeasta uutuudesta, jonka saan tässä postauksessa teille esitellä, nimittäin Aura notebook Miracle lines -korttipakasta

Miracle lines -korttipakka koostuu kolmestakymmenestä erilaisesta kortista. Kortit ovat kooltaan 63 x 88 mm eli pelikorttien kokoiset. Ne ovat 260gsm soft touch -laminoitua kartonkia ja niiden pinta onkin miellyttävän vahamainen. Kortit tuntuvat kestäviltä ja pysyvät varmasti näin ollen hyvin menossa mukana. Korttipakka mukailee Aura notebookin tuttua utuista, liukuvärjättyä värimaailmaa ja siksi kortit muodostavatkin silmiä hivelevän kauniin kokonaisuuden. Jokaisen kortin taustalla on Auran tuttu X-symboli. Kolmenkymmenen journaling-kortin lisäksi pakasta löytyy ohjekortti, joka antaa vinkkejä ja ohjeita pakan käyttämiseen. 

Nämä kauniit kortit kulkevat kätevästi niille suunnitellussa näppärässä rasiassa, joka mukailee korttien värimaailmaa. Rasia on myös soft touch -laminoitu. 

Korttipakka sisältää erilaisia mietelauseita ja täydennettäviä lauseita, jotka muodostavat loistavan pohjan journalingille ja päivittäiseen itsetutkiskeluun. Minua viehättävät korttien helposti lähestyttävät ja ymmärrettävät, mutta silti omalle tulkinnalle tilaa jättävät lauseet. Ainoan sivuilla kerrotaan Miracle linesin saaneen nimensä siitä, että kaikkein tärkein tapahtuu sekä riveillä että niiden välissä. Mielestäni ajatus on oiva lähtökohta ja lähestymistapa näiden korttien käyttämiseen. 

Kortteja voi käyttää itselleen kaikkein sopivimmalla tavalla. Itse pidän siitä, että voin nostaa yhden kortin päivittäin tai aina kun minusta siltä tuntuu ja kirjoittaa ylös siitä herääviä ajatuksia. Näin oivallan kenties jotain uutta juuri siitä hetkestä, itsestäni tai elämästä. Koristelen myös mielelläni kirjoittamani tekstin siihen sopivalla tavalla. Olen päätynyt kirjoittamaan korteista syntyviä ajatuksia yhteistyössä Ainoalta saamaani Aura notebook elements -sarjan Wind-vihkoon

Kortit sopivat värimaailmansa puolesta loistavasti yhteen Aura notebookin kanssa, ja niitä voisi halutessaan liimata suoraan muistikirjan sivuille tai vaikka käytössä olevaan kalenteriin. Se on minusta ihana ajatus, mutta en usko raaskivani tehdä niin. Voi olla, että minun täytyy ostaa myöhemmin toinen Miracle lines -paikka ihan vain tätä varten! 

Nämä kortit inspiroivat minua todella paljon siitä hetkestä saakka kun ne käsiini sain ja uskon viihtyväni niiden parissa vielä pitkään! 

-Carita