Avainsana: stabilot

Kynätestit kalentereissa ja muistikirjoissa

Ennen kuin aloin kunnolla harrastaa kalenterien tuunaamista, ihmettelin miten joillain oli niin valtavasti erilaisia kyniä ja mietin miten he ehtivät ikinä käyttää kaikkia kyniään. En ihmettele enää, sillä ei todellakaan ole samantekevää millaisella kynällä kalenteriin kirjoittaa. Jokaisella kynällä on omanlaisensa kirjoitustuntuma ja se, mikä tuntuu hyvältä yhdellä paperilla ei välttämättä ole lainkaan toimiva toisella. Tänään kerron, miten löydän omat suosikkikynäni eri kalentereihin ja muistikirjoihin.

Valitsin tähän postaukseen esimerkeiksi seuraavat Ajaston kalenterit: Unika Mini, Studia, Diario Horizontal ja Doodle. Lisäksi valitsin Lahden Työn Paikan (jatkossa LTP) pistesivuisen muistikirjan samoin kuin Suomalaisesta Kirjakaupasta ostetun muistikirjan.

Varastoistani löytyy erilaisia kyniä, kuten esimerkiksi Stabiloa, Mujia ja Biciä. On sekä kuulakyniä että kuitukärkikyniä, samoin kuin myös poispyyhittäviä kyniä.

Teen kaikkiin omistamiini kalentereihin ja muistikirjoihin kynätestin. Minulle on vakiintunut tavaksi että merkitsen tähdellä ne kynät, joilla mielestäni kirjoitustuntuma on paras kyseisessä kalenterissa tai muistikirjassa. Näin minun on helppo jatkossa tarkistaa, millä kynällä kannattaa kirjoittaa mihinkin.

LTP:n pistesivuiseen muistikirjaan halusin koristella kynätestin otsikon ja kieltämättä tykkään siitä paljon enemmän kuin nyt. Mielestäni koristelu elävöittää huomattavasti sivua.

Vaikka kynätestien tekeminen viekin aikaa, se on niin rentouttavaa, että ajan kuluminen siivillä ei haittaa.

Tässä vielä yhteenvetona omat suosikkikynäni kalentereihin ja muistikirjoihin.
Unika Mini – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät
Studia – Bicin kuulakärkikynät
Diario – Mujin geelikynät sekä Stabilon Sensor -kuitukärkikynät
Doodle – Stabilon pointball -kuulakärkikynät
LTP:n muistikirja – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät
Suomalaisen Kirjakaupan muistikirja – Stabilon Sensor -kuitukärkikynät

Lisää vinkkejä erilaisista kynistä saat tästä postauksesta.

-Piia

Esittelyssä Lahden Työn Paikan bullet journal osa 2

Kaupallinen yhteistyö Kirjansitomo Lahden Työn Paikan kanssa

Sain koekäyttöön viime syksynä yhteistyössä kotimaiselta Lahden Työn Paikalta (jatkossa LTP) pistesivuisen A5-kokoisen, plus-mallin muistikirjan. Tein siitä itselleni bullet journalin eli tuttavallisemmin bujon. Tässä postauksessa esittelen, millaisia aukeamia olen muun muassa bujoon tehnyt. Aikaisemmin kirjoittamani tarkemman esittelypostauksen koko tuotepaketista löydät täältä.

LTP:n muistikirjojen kansissa on ihana softtouch-laminointi, joka tekee kansista erittäin miellyttävän tuntuisen käsitellä. Softtouch-laminoinnista huolimatta kannet ovat kovaa tekoa, joten kuljetan bujoani huoletta mukana käsilaukussa kaikkialla. Kannessa oleva jämäkkä kuminauha pitää myös pulleamman bujon kiinni, eivätkä irtopaperitkaan pääse putoilemaan bujon välistä.

Etukannessa olevaan muovitaskuun on helppo säilöä erilaiset paperit. Itse olen laittanut siihen sinisävyisen postikortin, joka sopii mielestäni erinomaisesti sekä kannen luontoteemaan että värimaailmaan.

Bujon sivut ovat paksua 140g Edixion offset -paperia. Yllä olevassa kuvassa näkyy bujoon tekemäni kynätestaus erilaisilla kynillä ja tusseilla. Valitettavasti en ole koskaan oppinut kunnolla käyttämään tusseja, joten Stabilon pointMax -tusseilla kirjoittaessani ne kohdat, joissa tussi on pysähtynyt, ovat vuotaneet sivusta läpi.

Uuden vuoden alkamisen kunniaksi tein bujoon mind mapin unelmakartasta. Siitä tulikin oma suosikkini kaikista bujoon tähän asti tekemistäni aukeamista. Erityisesti tykkään noista washeista ja tarroista, joita olen käyttänyt koristeluun.
Unelmakartan jälkeen olevalle aukeamalle olen kirjannut tarkemmin tavoitteita kuluvalle vuodelle.

Mirpun fandom-haastepostauksesta inspiroituneena tein yhdelle bujon aukeamalle kirjakaapit. Toiselle sivulle tulee lukuvinkit ja toiselle tämän vuoden aikana luetut kirjat.

Tällainen bujostani on muodostunut tähän mennessä.

Kiitos vielä Lahden Työn Paikalle mukavasta yhteistyöstä!

-Piia-