Avainsana: stabilot

Kalenterini juuri nyt – Piia

Tämä on Kalenterimanian ylläpidon haastepostaus, jossa jokainen ylläpidon jäsen esittelee oman käytössään olevan kalenterinsa, sekä kertoo tavastaan koristella kalenteria.

Minun tämän vuoden kalenterini on Tigerista ostettu, kuudella renkaalla oleva muistikirja, jossa on viivalliset sivut. Ihastuin muistikirjan hologrammipintaan välittömästi sen nähtyäni ja päätin tehdä siitä kalenterin. Halusin kuitenkin planneriini valmiit kalenterisivut, ja ne löytyivät Ajastolta. Olin ostanut Ajaston Timex 7-lukuvuosipaketin jo aikaisemmin ja nyt vihdoinkin löysin niille käyttötarkoituksen. Olen tehnyt planneristani esittelypostauksen viime vuoden lopussa ja se löytyy täältä.

Tokihan penaalin täytyy sointua planneriin, joten ostin plannerin kaveriksi kiiltävän hologrammipenaalin. Se on juuri sopivan kokoinen tarvitsemilleni kynille. Minulla on aina matkassa mukana useita erivärisiä kuulakärkikyniä, koska kirjaan jokaisen perheenjäsenen menot omalla värillään kalenteriini. Kuulakärkikyniin olen päätynyt siitä syystä, että mustekynillä ja tusseilla kirjoittaessani onnistun aina sotkemaan kirjoittamani tekstin. Suosikkikuulakärkikynät ovat Stabilon –merkkiset ja niillä on ihanan pehmeä kirjoittaa ja kirjoitusjälki on tarpeeksi ohut minun makuun.

Tapani koristella kalenteria on maltillinen, jotta kirjoitustilaa jäisi mahdollisimman paljon. Mieluiten käytän koristelussa erilaisia washiteippejä ja tarroja. Ihailen Kalenterimanian ryhmässä erityisesti niitä kalenterikuvia, joissa koko aukeama on koristeltu. Aionkin tämän vuoden aikana kokeilla koko kalenteriaukeaman koristelemista kuvilla, tarroilla ja washiteipeillä.


Aikaisemmin saman haastepostauksen on tehnyt Mira R. ja hänen postauksensa pääset lukemaan täältä. Millainen on sinun tämän vuoden kalenteri?

 

-Piia-

What´s in my bag – part 1

Kuten jo aikaisemmin Kalenterimanian Facebook-sivuilla vihjailin, on tänään postauksen aiheena kaikkialle mukanani kulkevan planner bagini sisältö. Esittelen teille omat kalenterin tuunaustarvikkeeni, jotka nappaan aina mukaani laukkuun minne tahansa menenkään.

Tiedätkö sen tunteen, kun huomaat, että pakatessasi kiireessä kalenterin tuunaustarvikkeita laukkuun, juuri se tärkein tavara onkin unohtunut kotiin? Niin minäkin. Minulle on käynyt näin lukuisia kertoja. Niinpä kyllästyttyäni siihen, että se tärkein tavara oli aina kotona, totesin, että on huomattavasti helpompaa, kun ei jokaista kalenterin tuunaukseen tarvittavaa tarviketta tarvitse kerätä yksitellen mukaan laukkuun. Ahaa-elämyksen saaneena otin käyttööni kotimaisen Insjön baginbagin, johon keräsin kaikki ne tuunaustarvikkeet, joita useimmiten käytän.

Mietit varmaan nyt, että mitä sitten kuljetan planner bagissani. En koskaan tiedä etukäteen milloin inspiraatio iskee ja missä muodossa. Toisinaan haluan koristella kalenteriani washiteipeillä ja toisinaan taas tarroilla tai sitten kauniilla kuvilla, joita olen esimerkiksi leikannut lehdistä. Tästä syystä olen kerännyt pienen tuunausarsenaalin, joka sisältää kaikkia edellä mainittuja.

Planner bagistani löytyy:

  • Tietenkin kalenteri
  • Erilaisia kyniä
  • Tarroja
  • Washiteippejä
  • Journaling kortteja
  • Die cutseja
  • Lehdistä leikattuja kuvia
  • Klemmareita
  • Tavallista sekä kaksipuoleista teippiä
  • Sakset
  • Liimaa
  • Yhden reiän rei´ittäjän (tämä muuten on ollut huippuhyvä ostos, joka toimii myös kierreselkäisten kalenterien sivujen rei´ittämiseen)
  • Korjausnauhan
  • Erilaisia muistilappuja

Kalenterimallina kuvauksissa toimi ihanaakin ihanampi hempeänvärinen Recollectionsin Personal Zipper Planner.

Olen tykästynyt kaikkein eniten Stabilon tropikana-merkkisiin kuulakärkikyniin, joilla on todella ihana kirjoittaa. Aikaisemmin niiden kirjoitusjälki tuntui liian paksulta, mutta nykyään en ymmärrä, miten olen edes voinut ajatella niin. 🙂 Lisäksi kynissä on hienon väriset musteet, mikä entisestään lisää niiden ihanuutta.

Journaling kortit ja die cutsit ovat käteviä käyttää myös esimerkiksi kirjanmerkkeinä, mikäli ei välitä klemmareista tai pelkää niiden rikkovan kalenterisivun paperin.

Parasta kalenterin tuunaamisessa nykyään on se, että kaikki tuunaustarvikkeet ovat ottaneet oman paikkansa planner bagistani, eikä enää tarvitse harmitella tärkeimpien tarvikkeiden puuttumista. Nyt voin tuunata kalenteriani juuri niillä materiaaleilla millä haluan, missä vain ja milloin vain.

Mitä sinun planner bagistasi löytyy?