Avainsana: tapetti

Kalenterille suojakannet Distress Oxideilla ja Mini-Inkeillä

Sain keväällä uuden ihanan Nuuna-kalenterin ja olin päättänyt tehdä sille uudet kannet. Kalenteri kulkisi mukana laukussa päivittäin, joten kannet suojaisivat painaumilta ja kolhuilta ja olisivat omannäköiset. Lisäksi suojakansilla saisi vaihdeltua kivasti kalenterin ilmettä, sillä niitä ei ole liimattu kiinni. Vain kevyesti teipattu sisäpuolelta.

Selailin internetiä ja etsin ideoita. Katsoin lukuisia ohjevideoita erilaisista diy-kansista ja kiinnostavia toteutuksia oli lukuisia. Lopulta löysin tieni eräälle askartelukanavalle ja näin mielenkiintoisen ohjeen. En yhtään muista sitä kanavaa, jossa tämäntapaiset kannet tehtiin, mutta ihanan helpon idean nappasin muistiin. Idea on vähän sama, kuin koulukirjan päällystäminen itsetehdyillä paperikansilla.

Kuvassa on suurin piirtein kaikki välineet, joita näiden kansien tekoon käytin, mutta toki tässäkin mielikuvitus on vain rajana:

  • tapetin pala
  • mustetyynyjä (Distress Oxide ja Mini-ink)
  • valkoista gessoa
  • sabluuna
  • tarroja ja leimoja koristeluun
  • soft matte -geeliä
  • leveä pensseli ja kapea pensseli

Pohjaksi valitsin palan vahvaa tapettia, mutta yhtä hyvin vahva paperi käy myös, joka kestää musteita. Mustetyynyjä käytin raitojen tekoon. Minulta löytyi ennestään Distress Oxideja ja Inkkejä sekä Versafinen musta mustetyyny. Levitin kalenterin auki paperin päälle ja mittasin reilut kääntövarat. Tein kevyet taitokset jo tässä vaiheessa, että erotin mihin kohtaan kannet lopulta asettuivat. Mikäli pohjana on tapetti kannattaa työstöpuoleksi valita se karheampi puoli, johon liisteri levitettäisiin. Kuviopuoltakin varmasti voisi käyttää, mutta itselläni ei ole siitä kokemusta, miten muste siihen tarttuu ja pysyy.

Pohjan värin tein niin, että avasin mustetyynyn kannen ja aloin vain vetämään pitkää raitaa paperiin mustetyynyllä. Raitoja ja kuvioitahan voi tehdä oman mielen mukaan, mutta itse tein kolmella eri sävyllä pitkiä suoria vetoja vuorotellen. Tapetin puolivälissä halusin vaihtaa sävyjä ja tehdä takakannesta hiukan erilaisen kuin etukannesta. Mustetyynyä vedin pari-kolme kertaa samasta kohtaa, että sain intensiivisemmän sävyn. Sitten annoin työn hetken aikaa kuivahtaa.

Tämän jälkeen otin kukallisen sabluunan ja töpöttelin hiukan vihertävällä musteella kuvioita paperiin. Musteen kuivahdettua tein samoihin kohtiin ja samalla sabluunalla kuvioita valkoista gessoa käyttäen. Gesson tilalla voisi yhtä hyvin käyttää esim. ohuelti vaaleaa akryylimaalia tai tekstuuripastaa.

Lopuksi liimasin mustat mandalan muotoiset tarrat ja leimasin mustalla musteella pari sudenkorentoa sekä perhosta. Kullatut pienet yksityiskohdat tein sellaisella todella ohuella kultapaperilla, joka on alun perin kynsien koristeluun tarkoitettua. Laitoin hiukan liimaa kanteen ja painelin kultapaperia siihen. Kultapaperi hajoaa todella herkästi ja sitä liimaantuu ehkä enemmän sormiin mitä itse työhön, ellei käytä jotakin apuvälinettä. Tähän luultavasti sopisi yhtä hyvin kullan tai helmiäisen hohtoinen maalitippakin, mutta minulla ei ollut sellaista. Tein kannen toisen puolen kuviot ylösalaisin, jotta voin halutessani käyttää sitä etukantena. Näistä kansista tuli käännettävä malli.

Ihan lopuksi sivelin leveällä pensselillä kerroksen Soft matte -geeliä koko työn päälle ja annoin kuivua seuraavaan päivään. Tämä ei välttämättä ole pakollista, mutta ajattelin geelipinnan suojaavan kansia vielä enemmän kolhuilta ja hylkivän likaa, sillä kalenteri kulkee arkena mukana kassissa. Soft matte -geeli tekee kuivuttuaan hiukan nahkean, kumimaisen pinnan kansiin. Itseäni se ei haittaa, mutta luultavasti jättäisin tämän tekemättä, mikäli kalenteri tulisi vain pöydälle kotikäyttöön.

Kun kannet olivat kokonaan kuivuneet, taittelin ne kalenterin päälle siten, että ylä- ja alareunat taittelin ensin ja kalenterin asettelin vasta siihen päälle. Sitten ylimenevät sivuosuudet taittelin siististi kansien sisäpuolelle. Sisäpuolelle laitoin washiteipistä palat pitämään kannet aloillaan. Vaihtoehtoisesti nämä suojakannet voisi liimata kiinni alkuperäisiin kansiin, mutta itse en halunnut niin lopullista ratkaisua tehdä.

Nuuna-kalenteri on kulkenut nyt viikon verran mukana opinnoissani ja uudet suojakannet ovat toimineet oikein hyvin. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen!

-Katja

Tuunaa tyhjästä – säilytystasku tapetista

Sisustuskuume saattaa iskeä kenelle tahansa kuin salama kirkkaalta taivaalta, jonka seurauksena seinissä olevat tapetit voivat vaihtua yllättävän nopealla aikataululla. Tapettirullasta saattaakin jäädä eri kokoisia paloja käyttämättä tai seinästä irrotettava vanha tapetti voi lähteä irti niin nätisti, että sitä on mahdollista hyödyntää toiseen kertaan eri käyttötarkoitukseen. Tiesitkö, että rautakaupoista on myös mahdollista saada poistuneiden tapettimallistojen mallikappalekirjoja askartelukäyttöön henkilökunnalta asiaa tiedustelemalla. Toukokuun tuunausmateriaaliksi valikoituikin tapetti.

Ryhmässä on ollut ajoittain keskustelua erilaisten papereiden säilytysratkaisuista ja tähän pohdintaan päätin kehitellä mahdollisen vaihtoehdon tapetista. Mittasin ja leikkasin tapetista ison askartelupaperin säilyttämiseen sopivat palat. Ensimmäisenä ompelin suoralla ja siksakilla kaksi avoimeksi jäävää sivua, että käytössä säilytystasku pysyisi mahdollisimman ryhdikkäänä, eikä repeäisi ompelemattoman sivun vuoksi. Seuraavaksi asettelin tapettipalojen nurjat puolet vastakkain ja ompelin kaksi sivua kiinni toisiinsa niin ikään suoralla ja siksakilla. Ompelukoneella tehtynä säilytystasku oli hetkessä valmis.

Kokeilin säilytystaskun toteuttamista myös käsin ompelemalla. Käsityönä neulalla ja langalla ompelemalla säilytystaskuun tulee mielestäni enemmän näyttävyyttä ja reunan vahvistamiseen voi käyttää hyvinkin erilaisia pistoja. Mikään ei myöskään estä säilytystaskun kiinnittämistä liimalla ja/ tai kaksipuoleisella teipillä. Joskus tapetin pinta voi vain olla sen verran muovinen, ettei liima tai teippi pidä saumoja riittävän hyvin kiinni.

Tapettisäilytystaskuista tuli kivat ja käytännölliset erilaisten papereiden säilytyksen avuksi. Oletko käyttänyt tapetteja tuunauksissa tai askarteluissa? Olisi kiva lukea kokemuksistasi ja keskustella aiheesta ryhmän puolella. Myös ideoita kesäkuun tuunattavasta materiaalista otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Tuunaa tyhjästä on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita arkisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Aiemmat kierrätysaskartelupostaukseni löydät täältä.

Terkuin Aliisa