Avainsana: tarravarasto

Plan with me – Carita

Pitkästä aikaa pääsin kirjoittelemaan perinteistä plan with me -postausta, edellisestä tuntuukin olevan jo tovi! Vaikka itse postaus on lopulta yksinkertainen, tuntui kirjoittaminen yllättävän vaikealta. Olen tottunut koristelemaan kalenteria aika aivot narikassa ja nyt piti suorastaan pysähtyä välillä tarkastelemaan, mitä oli siihen mennessä saanut aikaan. Katsotaanpa mitä syntyi.

En ole pitkään aikaan ostanut oikeastaan mitään uutta, vaan olen pyrkinyt käyttämään pois jo olemassaolevia materiaaleja. Välillä se on tuntunut haastavalta, koska toki monet lempparit on jo käytetty ja jäljellä on niitä toiseksi parhaita vaihtoehtoja tai jopa sellaisia, jotka eivät ole niin mieleen. On siis pitänyt hieman myös löytää uusia tapoja tekemiseen.

Tällä kertaa lähdin siinä mielessä hyvin perinteisesti liikkeelle, että valitsin ensimmäisenä niin sanotun pohjawashin. Teen näin aika usein, että nappaan yhden tai kaksi washiteippiä, joilla selätän valkoisen paperin kammon ja jatkan sitten siitä. Mielessä oli tällä kertaa luoda jotain melko neutraalia. Kestikin hetken, ennen kuin löysin kätköistäni kyseisen washin, mistä voinee päätellä, että neutraalius ei ole ehkä minulle yleensä kaikkein ominta.

Vuosien varrella olen hamstrannut yhden jos toisenkin Mambin (Me and My Big Ideas) tarravihkon, ja vaikka monet niistä onkin aika hyvin koluttu läpi, riittää niissä edelleen valtavasti käytettävää materiaalia. Nappasinkin aika fiilispohjalta pinosta muutaman tarrakirjan ja aloin selailla niitä läpi sen toivossa, että joku herättäisi inspiraatiota.

Olin tosiaan jo washiteipin kohdalla päätynyt melko neutraaliin värimaailmaan, joten suhteellisen neutraalisti jatkoinkin. Viime aikoina koristelutyylini on muuttunut jossain määrin käytännöllisempään suuntaan. Aiemmin aukeamat täyttyivät pääasiassa erilaisista näteistä kuvista, mutta nyt mukana on enemmän myös erilaisia listatarroja ja muitakin funktionaalisempia tarroja. Osasyy voi olla se, että iso osa niistä näteistä tarroista on jo käytetty, mutta samaan aikaan koen, että kaipaan nykyään vain vähän erilaista fiilistä kalenteriin kuin ennen.

Aukeama alkoi muodostua aika itsestään, kun valitsin muutamia tarroja parista eri tarrakirjasta. Pyrin yleensä aina tiedostamattani pitämään jonkinlaisen harmonian valitsemissani väreissä, ja aina jos käytän jonkin tarran, pyrin lisäämään sille vähintään ”parin” johonkin toiseen kohtaa aukeamaa. Näin vältän sen, että lopputuloksesta tulisi mielestäni liian kaoottinen.

Tämä aukeama oli valmis aika nopeasti, kun tosiaan käytin vain kahta materiaalia. Tämän takia juuri rakastankin tarroja, ne ovat niin helppoja ja monikäyttöisiä! Joskus taas saattaa vuorostaan olla sellainen olo, että haluaa kokeilla ja testailla erilaisia materiaaleja ja tehdä jotain vähän villimpää, mutta nyt ei ollut sellainen päivä. Nyt oli ”helppoa, yksinkertaista ja sopusointuista” -päivä.

-Carita

Kun tarravarasto vain kasvaa

Olen harrastanut plannerointia vajaan kolme vuotta ja heti alusta lähtien suosin koristelussa erilaisia tarroja. Washiteippejäkin on tullut hommattua läjä ja koristekuvioita eli die cutseja, mutta kalenterien sivuille niitä eksyy harvoin, sillä tarrat on se juttu. Ja olkoon tämä vähän niin kuin terapiakirjoitus siitä, miksi niitä tarroja tekee mieli ostaa. Eli lyhyesti sanottuna: Tarroja ei ole koskaan liikaa.

Ensimmäiset tarrat kalenteria varten ostin ruokakaupasta, mutta aika pian löysin kotimaiset kalenteritarvikkeisiin erikoistuneet verkkokaupat ja se oli menoa!

Tilasin kieltämättä kaikki silloin itseä miellyttävät tarrat, ja täytyy myöntää, että todellakaan kaikkia ensihuuman aikana hankittuja tarroja ei ole tullut käytettyä (onneksi olen saanut niitä myytyä kalenteritarvikekirppiksellä.)

Mambin (Me and My Big Ideas) tarrakirjat veivät sydämeni heti monipuolisella sisällöllään ja erilaisilla teemoilla. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kyseisiä tarrakirjoja oli minulla parikymmentä. Tällä hetkellä niitä on VAIN kolmetoista kappaletta. Jossain vaiheessa ne alkoivat muistuttamaan sisällöltään toisiaan, mutta sitten tulee kuitenkin aina uusia julkaisuja ja sieltä yleensä löytyy joku, joka kolahtaa ja on niinsanotusti pakko saada. Vastapainoksi yritän kyllä tyhjentää vanhimpia tarrakirjoja ja läiskiä tarroja vähän sinne sun tänne.

Kun luin Kalenterimanian ryhmässä muiden julkaisuja Etsystä ja sieltä löytyvistä ihanista kalenteritarroista, en voinut vastustaa kiusausta, ja pian Etsy-sovellus oli asennettu puhelimeen. Wow, mikä määrä tarroja!

Ensimmäistä Etsy-tilausta pohdin pitkään ja hartaasti, mutta sen jälkeen homma lähti lapasesta ja tilauksia tuli tehtyä pari kertaa kuukaudessa. Erilaiset planner collab sale -tapahtumat ovat heikkous ja niiden aikana on kätevää tehdä tilauksia, kun tarrat saa yleensä hyvällä alennuksella ja kätevästi yhdellä alekoodilla.

Se tunne on mahtava, kun postilaatikosta löytyy kirjekuori täynnä tarroja Kanadasta tai Australiasta! Kuvassa muutamia suosikkejani.

Olen löytänyt muutaman suosikkikaupan, joista tilaan yleensä aina, kun kyseisillä kaupoilla on alennusmyynnit. Pääsääntöisesti en edes tilaa normaalihinnalla Etsystä tarroja. Edellytys tilaukselle on yleensä se, että alennusprosentti on sen verran korkea, että se kattaa vähintään postikulut, jotka voivat esimerkiksi Yhdysvalloista tilattaessa olla yli kymmenen euroa.

On mahtavaa, että voi tilata erilaisia kalenterituunaukseen sopivia tarroja kotimaisista liikkeistä, mutta se, että sinulla on parin klikkauksen päässä myös monta muuta tilauskohdetta, se tuntuu kieltämättä hienolta. Ja tuen mielelläni pieniä yrittäjiä, jotka tekevät meille kalenterituunaukseen sopivia tarroja.

Olen kokeileva ostelija ja kokeilen rohkeasti eri nettikauppoja. Olen tehnyt huikeita löytöjä ulkomaisten verkkokauppojen kautta, mutta on ihanaa huomata, miten hyvin kotimaiset kauppiaat vastaavat kysyntään, ja tarjoavat laajan valikoiman erilaisia tarroja.

Uskon, että hankkimani tarrat riittävät tuunaamaan seuraavat viisi vuotta kalentereitani, mutta tiedän satavarmasti, että kun kohdalle osuu sopiva tarjous ja pakko saada -tarrat, niin uudet tarrat lähtevät matkaan. Tätä jäsenpostausta varten, kun keräsin tarrani yhteen läjään, tajusin miten paljon niitä on parin vuoden aikana kertynyt. Onneksi osan voi kierrättää Happy maileissa tai myydä eteenpäin.

Monesti kuulee puhuttavan no spendistä eli ei tuhlaa -kaudesta. Tarrojen kohdalla pisin tällainen kesti ehkä kaksi kuukautta, mutta sitten tuli niin monta uutuutta, että osto oli pakko tehdä. Sinä aikana, kun olen työstänyt tätä kirjoitusta (noin pari viikkoa), olen sortunut tilaamaan kaksi kertaa tarroja. Myönnän, olen tarra-addikti ja aion sellaisena pysyä vielä pitkään.

Tarraavin terveisin,
Sanna