Avainsana: torstai haaste

Sanahaaste – Janita R.

Postauksessa näkyvä kalenteri saatu osana Metsän Aika yhteistyötä.

Täällä se on taas, nimittäin meidän ylläpidon torstaihaaste. Tällä kertaa saitte valita meille sanoja joilla haaste tuli toteuttaa. Muiden haastepostaukset löytyvät täältä. Mulla oli ihan jo visio että etsisin jotain upeita lehtileikkeitä tätä haastetta varten, mutta makusteltuani haastesanoja yrtti, hymy, aalto ja piilossa hetkisen lähtikin toteutus kulkeutumaan ihan toiseen suuntaan. Homma lähti oikeastaan siitä yrtti-sanasta, koska en löytänyt aiheeseen sopivaa tarraa. Mä sitten otin ja piirsin jotain ruukussa kasvavaa ruohosipulia muistuttavaa ja tein siitä leikekuvan.

Osana näitä haasteita koetan myös löytää aina jotain mitä en joko ole kokeillut lainkaan, tai on pidempi aika kun olen käyttänyt jotain tekniikkaa koristelussa. Tällä kertaa tämä tarkoitti sitä, että aioin ensin tehdä vain taustoja vesiväreillä, mutta syystä tai toisesta (syytän meidän mahtavaa doodle-haastetta ja teitä jotka aina piirrätte kaikkea upeaa ryhmään!) tartuinkin vesiliukoisiin puuväreihini. Koska olin jo ehtinyt piirrellä ne ruohosipulit niin multa nyt sitten irtosi joku itsesuojeluvaisto kun ajattelin voivani piirtää aallon. Ei se nyt ihan niin mennyt kuin ajattelin, mutta hetken väriteltyäni olin taustan osana kehitelmääni tyytyväinen. Mutta voi että, ei se helppokaan piirros helppo ole kun ei juuri ole piirtänyt kymmeneen vuoteen!

Hymyn kohdalla jouduin jo oikeasti hakemaan ne tarratkin esille, Muistin että olin saanut postia ja siinä yhteydessä valtavan veikeitä eläintarroja jotka saa mut hymyilemään joka kerta. Niistä nappasin sen ehkä vekkuleimman vappuaaton tarraksi. Lisäksi lisäsin filmiwashia, joka saa mut myös hymyilemään mutta varsin eri syistä. Se on meinaan jo itsessään ihana nostalgiapläjäys – ja kävi tähän vahinko-rantateemaan paremmin kuin ajattelin. 

Toiselle sivulle pohdin pitkään miten toteuttaisin piilossa olon niin, ettei se olisi liian irrallinen. Lopulta päädyin jatkamaan rantateemaa ja lisäsin sivulle piiloutuvan tai piilossa olevan ravun ja kiviä. Oli ihan hauskaa toteuttaa haastepostaus aukeamana niin että operoin oikeastaan koko ajan sen oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Millä sä oot itseäsi viimeksi haastanut? Aiotko lähteä tekemään omaa versiotasi sanahaasteesta?

-Janita R.

Sanahaaste – Janita V.

Leuchtturm1917 Bullet journal -muistikirja saatu Suomalaisesta kirjakaupasta ja vesivärit saatu Suomen Taidetarvikkeelta.

Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa, me ylläpidossa olemme tarttuneet, jäseniltä kerättyjen sanojen pohjalta rakennettuun, sanahaasteeseen. Jäseniltä kerätyiksi sanoiksi valikoituivat yrtti, aalto, piilossa ja hymy.

Alkuun lähdin miettimään haasteen toteuttamista käytössä olevaan kalenteriini, mikä yleensä on itselleni se luontevin tapa. Ennen mihinkään ryhtymistä kuitenkin jo totesin, etten tällä kertaa halua mennä helpoimman kautta. Päätin kaivaa hyllystäni yhden lähes tyhjän muistikirjani ja vesivärit, joihin en ole hetkeen koskenut.

Pyöriteltyäni sanoja hetken mielessäni päätin aloittaa sanasta yrtti, joka toi ensimmäisenä mieleeni kukkaruukun. Lähdin alkuun hahmottamaan ruukkua ja yrttiä sen sisällä kevyesti lyijykynällä. Mieleisen muodon saatuani, otin pensselin käteeni ja annoin vain tunteen viedä. Lopputuloksena syntyikin kaksi ruukkua kasveineen ja uppoutuessani maalaamaan unohdin täysin kuvata itse prosessin teille. Olisin voinut sisällyttää loput sanoista kahteen maalaukseen, mutta halusin purkaa kaikki ajatukset mielestäni useampaan työhön.

Seuraavaksi lähdin toteuttamaan sanoja piilossa ja aalto. Tässäkin aloitin hahmottamalla työn ensin lyijykynällä. Jollain tapaa halusin myös näihin sanoihin sisällyttää jotain edellisestä maalauksesta. Niinpä paperille alkoi hahmottua jälleen kukkaruukku. Tälläkin kertaa annoin vain kynän liukua paperilla ajatusvirran mukana sen enempää miettimättä. En välittänyt siitä, oliko paperille syntynyt jälki realistista vai ei. Ainakin se oli aitoa ja juuri sillä hetkellä alitajunnasta ulos tullutta. Ruukun lisäksi paperille hahmottui tulppaaneja maljakossaan. Taittuneet lehdet ja vesi maljakossa toivat mieleen aallot. Katsoessani lopullista työtä kummin päin tahansa, on toinen kasveista aina toisen alla piilossa.

Viimeisenä sanana oli hymy. Sen sisällyttäminen maalauksiin tuntui olevan koko prosessin vaikein osuus. Lopulta päädyin maalaamaan toiseen ensimmäisistä ruukuista hymynaaman. Ei välttämättä sellainen lopputulos kuin olisin toivonut, mutta ainakin kaikki sanat tulivat jollain tapaa töihin kätkettyä.

Tällaiset olivat minun sanahaasteeni aikaansaamat kolme maalausta. Välillä tekee hyvää poistua omalta mukavuusalueelta ja tehdä jotain ihan muuta. Tällainen ajatuksien virran mukana maalaaminen on oikeastaan todella terapeuttista ja teki hyvää saada purkaa ajatuksia ulos. Miten sinä lähestyisit sanahaastetta?

Bisous Janita V.