Avainsana: tussit

Kirjabujoilua

Aura Monochrome Slim saatu kaupallisessa yhteistyössä / Ainoa

En saanut koskaan korkattua minkäänlaista päivittäiseen käyttöön tarkoitettua kalenteria tälle vuodelle, mutta rakkauteni viime vuonna aloittamaani kirja-aiheiseen Auraan on vain syventynyt. Olen testaillut siihen kaikennäköistä, kuten tässä postauksessa jo kerroinkin, ja uusin lähestymiseni asiaan on ollut vesivärit. Carita on herättänyt isosti kaipuun maalaukseen myös omalla kohdallani, joten Capsakan taideteosten ja oman tyttöystävän vesiväri-innostuksen myötä päätin myös itse lähteä lisäämään maaleja Auraani.

Maalien lisäksi myös erilaiset yliviivaustussit, mustekynät ja muut aiemmin penaaliin unohtuneet tarvikkeet ovat saaneet uuden mahdollisuuden. Viimeksi töpöttelin mustetyynyllä suoraan sivuille, ja roiskin viuhkasiveltimellä akvarelleja taustakoristeluiksi. Tykkään yhä ihan älyttömästi puuhailla tämän reading journalin kanssa, ja tämän tykästymisen myötä syttyikin into Kalenterimanian Facebook-ryhmän uuteen sisältöön, eli kirjahaasteeseen. #KMkirjahaaste on pyörinyt ryhmässä toistaiseksi ensimmäistä kertaa, ja hyvän vastaanoton myötä se tulee saamaan jatkoa myös heinäkuun puolella.

Lukemisen ja kalenteriharrastuksen yhdistäminen tuntuu tosi kivalta ja luontevalta, ja suosittelen hyvin suurella lämmöllä kaikkia kirjaihmisiä ja lukutoukkia kokeilemaan lukupäiväkirjan rakentamista. Omani ei niinkään sisällä mitään isoja seurantalogeja, vaan on ennemmin täynnä listoja, yhteenvetoja ja väriä.

Onko teillä jo kirjabujo, tai satuitteko innostumaan ryhmän #KMkirjabingoon? Heittäkää mua myös ehdottomasti omilla lukuvinkeillänne, niin voin tehdä niistä vaikka oman sivun Auraani!

– Milja

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 13 videot

Kalenteriaskarteluni kulmakivet:

Terhi esittelee hänelle tällähetkellä tärkeitä tuotteita kalenteriaskartelussa.

***

Maaliskuun kuukausikitti:

Rosanna esittelee planning janin maaliskuun maalaus aiheista kuukausikittiä.

***

Paint with Jenna:

Jenna maalaa upean auringonlasku maalauksen vesiväreillä.

p.s. tästä pääset viime viikon videoihin 🙂