Avainsana: violetti

Plan with Inka – Värihaaste

Kun värihaasteesta puhuttiin ensimmäisen kerran, toivoin hiljaa mielessäni ettei omalle kohdalleni osuisi oranssi tai violetti. Ja kas kummaa miten sattuikaan, violettihan sieltä napsahti kohdalle. Ensin meinasi mennä sormi suuhun, mutta kun ideaa ehti jonkin aikaa makustella, alkoi se jo innostaa. Tässä olisi ainakin nimensä mukaisesti haastetta!

Alkoi kuumeinen teippi- ja tarravarastojen kaivelu. Teippien kohdalla jo tiesinkin, ettei montaa violettia tai liilaa rullaa löytyisi, mutta muutama kuitenkin ilmaantui laatikon pohjalta. Tarrat sen sijaan yllättivät itsenikin – olihan tuota päässyt violetteja ja liilan eri sävyisiä tarroja nurkkiin kertymään Mania-vuosien aikana! Yksi tarrakirjasta, toinen puoliksi käytetystä tarrakitistä, kolmas Happy Mailin mukana tullut ja niin edelleen.

Aukeaman teon aloittamisessa valitsin tutun ja turvallisen lähestymistavan: washit ensin! Teippien sommitelusta on ainakin omasta mielestäni aina helpointa aloittaa, ja moni tuntuu tekevän samoin. Kenties pitäisikin ottaa henkilökohtaiseksi haasteksi joskus lisätä washit aukeamaan vasta viimeisenä…?

Teippien jälkeen olikin jo helppoa lähteä täyttämään aukeamaa jos jonkinnäköisillä tarroilla. Boksitarroja, lista-tarroja, hiukan koristetarroja.. Erilaisista tarroista voi muuten lukea lisää *tästä postauksesta* .

Tadaa! Ei-violetin-fanin violetin sävyinen aukeama tuli kuin tuli valmiiksi – tai niin valmiiksi kuin viikko ennen sen elämistä nyt voi tulla. Ja vaikka varmasti palaankin tutumpien värien, kuten pinkin, pariin tuunailuissa tämän aukeaman jälkeen, oli tämän haasteen toteuttaminen ehdottomasti hauska mukavuusalueen ulkopuolelle poistuminen!

Aiemmin värihaasteen tiimoilta on ehtinyt postauksen kirjottaa jo AJ, Milja sekä Piia!

 

Inka