Avainsana: vuodenajat

Inspiraation palasia

Taannoin Aliisa kyseli ryhmässä, mikä kaikkia inspiroi harrastuksen saralla juuri nyt. Tällöin aloin itsekin pohtia tätä aihetta enemmän, ja lyhyesti ketjuun silloin vastattuani päätin pohtia aihetta vähän syvällisemmin. Inspiraatio on itselleni sellainen asia, joka usein tulee ja menee ja riippuu paljon elämäntilanteesta, vallitsevasta vuodenajasta ja kaikesta muusta, mistä se inspiraatio kulloinkin löytyy.

Vastasin ketjuun, että tällä hetkellä minua inspiroi tuleva syksy. Vuodesta toiseen vuodenajoista syksy on ollut se, joka inspiroi kaikkein eniten, vaikka jokaisessa vuodenajassa onkin oma taikansa. Syksyssä parasta on kuitenkin se, että luonto on niin kaunis. Rakastan yleisesti värejä, mutta kallistun enemmän murrettuihin kuin todella kirkkaisiin väreihin. Ja niitähän syksyisestä ympäristöstä löytyy. On todella upeita punaisen, vihreän ja keltaisen sävyjä ja paljon sellaisiakin värejä, joita ei ehkä ensimmäisellä vilkaisulla edes löydä. Ne vivahteet ovat jotain omaa luokkaansa. Varsinkin maalaamisesta innostuneena löydän syksyisistä maalauksista jotain aivan erityistä ja toivonkin, että jonain päivänä osaan oikeasti vangita kaikki värit ja sävyt paperille niin kuin ne näen.

Muita itseäni viime aikoina inspiroineita asioita oli vaikeampia miettiä, sillä syksy oli jotenkin niin ilmeinen. Sitten muistin, että Ainoa julkaisi juuri uudet upeat Aura-muistikirjat kahdessa värissä. Omaani en ole vielä hankkinut, koska en ole osannut päättää, kumman värisen haluaisin. Ne kuitenkin kummittelevat mielessäni sen verran paljon, että voin kaiketi sanoa niiden inspiroivan minua. Ehkä se, että ne inspiroivat minua vain jo kauniilla ulkonäöllään, on hyvä syy hankkia sellainen. Sitähän en sitten tiedä, mihin tarkoitukseen sellaisen tarvitsisin, mutta eiköhän niitä tarpeita aina jostain synny, kuten tähänkin asti aina uusien muistikirjojen kanssa.

Olen myös viime aikoina ollut kovin inspiroitunut erilaisista videoista Instagramissa. Katselen pääasiassa maalaukseen liittyviä reelsejä ja niitä Instagram on oppinutkin minulle tyrkyttämään sattuneesta syystä. Olen tallentanut niitä itselleni muistiin sopivaa hetkeä varten. Mikä olisi sen parempi inspiraation lähde kuin muiden ihmisten taitavat aikaansaannokset.

Arjen taas alettua kesäloman jälkeen on ollut jälleen vaikeampi löytää aikaa tekemiselle ja helposti käykin niin, että kalenteriin ilmestyvät kaikki pakolliset aikataulumerkinnät, mutta kaikenlainen fiilistely jää vähemmälle. Kuitenkin ne omat hetket ovat todella tärkeitä, joten olen päättänyt yrittää löytää niille tilaa myös kiireen keskeltä. Tavallaan ajattelen, että kun inspiraatiota on, sitä pitää päästä toteuttamaan. Aina se ei toki ole mahdollista, mutta mahdollisuuksien mukaan. Tiedän, että kun talvi tulee, vaivun aina jonkinlaiseen horrokseen ja saan eniten lohtua arjen keskelle kynttilänvalosta ja lämpimästä viltistä. Sekin voi olla todella antoisaa aikaa kalenteriharrastuksen näkökulmasta, mutta yleensä silloin mukavuudenhalu voittaa.

Lupaankin pyhästi itselleni, että ensi viikonloppuna otan aikaa tämän harrastuksen parissa ja hyödynnän sitä inspiroitunutta fiilistä, joka nyt on päällä. Se kantaa kuitenkin taas kauas arjen keskellä.

-Carita

Ei tupa- vaan tuunausjumi

Heippa taas! Tällä kertaa en avaa käsilaukkuni sisältöä. Haluaisin avata kalenterini sisältöä, mutta juttu on niin, että tyhjyyttä se vain huutaa. Älkääkä käsittäkö väärin – on siellä merkintöjä, kiireessä hutaistuja harakanvarpaita, vaikka millä mitalla. Perinteinen kalenteri on ja tulee aina olemaan ensisijainen arjenhallintavälineeni, vaikka käytössä on myös perheen kesken jaettu FamilyWall-sovellus. Juuri nyt elämä on tuonut eteen pääasiassa kaikkea hyvää. Menemistä, näkemistä, menemättä jättämistä, kokemista ja tekemistä. Kotona ollessa hoidan lapsia ja kotiaskareita, ja tosi usein päädyn iltaisin neulomaan ja pläräämään puhelinta, vaikka olisikin aikaa tuunata tai hypistellä tavaroita. Ensin ajattelin vain, että no menkööt kesän yli näin, mutta nyt alan taas kaivata keittiönpöydän ääreen tarrojeni kera. Tietty lähenevä syksy saa minussa aina aikaan tiettyä levottomuutta, mutta pikkuhiljaa alan taas käpertyä kahvikuppini ja fleecevilttieni kanssa sohvannurkkaan eikä hinku ulos maailmaan ole enää niin suurta.

Meillä on nyt alkamassa vanhempainvapaani viimeinen etappi, eli se, kun esikoinen menee päiväkotiin ja minä ja kuopus ollaan vielä vuoden loppuun asti kotona. Harras toiveeni onkin, että niinä muutamana päivänä viikossa, kun olemme kuopuksen kanssa kaksin, voisin vähän taas uppoutua tarrojen ja washiteippien maailmaan. Rohkaistuin osallistumaan kirjanmerkkivaihtoonkin, eli ainakin yksi elokuinen päiväkotipäivä on pyhitettävä askartelulle. Olen myös hankkinut pikkuhiljaa kasvavalle taaperolle arsenaalin askartelua varten, joten häntäkin on kiva ottaa puuhiin mukaan – sitten kun kaikki arvokas on ensin nostettu pienten tahmatassujen ylttämättömiin.

Tätä kirjoittaessani on viikonloppuna tulossa pitkästä aikaa pieni kahvilamiitti Turussa, johon yritän päästä käymään. Ehkä samanhenkisten ja rakkaiden ystävien näkeminen rakkaan puuhan parissa toimii hellänä tuuppauksena takaisin kaninkoloon!

Rakkain terveisin Suvi