Tämänkertaisen ylläpidon haastepostauksen aiheena on itselle merkityksellinen kirja. Valitsin kirjaksi Marja-Leena Parkkisen ja Ristomatti Ratian yhdessä kirjoittaman kirjan Love Armi, joka kertoo oman aikansa superjulkkiksesta, Armi Ratiasta.

Tykkäsin todella paljon kirjasta, koska se avasi enemmän Armin elämää. Arvokkaimmaksi asiaksi kirjasta jäi mieleeni se, että on tärkeää tehdä sitä mistä tykkää. Allekirjoitan tämän ajatuksen täysin ja juuri siitä syystä olen myös aikoinani liittynyt ensin Kalenterimania Facebook -ryhmään sekä myöhemmin mukaan sen ylläpitoporukkaan.

Armi Ratiasta puhuttaessa ensimmäinen mielleyhtymä on Marimekko. Niinpä päätin tehdä kalenteriini aukeaman Marimekon kunniaksi. Ajankohta on muutenkin osuva, sillä Marimekko on perustettu 25.5.1951. Valitettavasti olin jo koristellut kyseisen aukeaman, joten otin kalenterista seuraavan viikon.

Valikoin teemaksi Marimekon Unikot, koska kyseinen kuosi tulee itselleni ensimmäiseksi mieleen sanasta Marimekko. Väriksi valitsin oman suosikkini eli mustat unikkokukat.

Aukeaman sommittelu oli hivenen haastavaa, kun ei visioni ollut täysin selvä. Mutta yritysten ja erehdysten kautta voittoon. Käytin paperin leikkaamiseen paperileikkuria ensimmäistä kertaa elämässäni ja noh, eihän se ihan mennyt niinkuin Strömsössä! Onneksi ei ollut mitään suurempaa ongelmaa kuin vinoon leikattu paperi. Väriä aukeamalle tuo toiseen sivuun liimattu Unikkokortti, jonka toisen puolen saan hyödynnettyä muistiinpanojeni lisätilana.

Aikaisemmin oman postauksen inspiroivasta kirjastaan ovat tehneet Laura, Mira ja Suvi. Käy lukemassa myös heidän tekstinsä.

-Piia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *