Avainsana: kalenterimafian postaus

Valkoisen paperin kammoa ja valmistautumista tulevaan

Project365 2024 saatu yhteistyössä Ajastolta.

Kuten otsikko kertoo, on omassa plannerissa ollut viime aikoina hiukan hiljaisempaa. Aloitin hiljan uudessa työpaikassa, se vaatii aina melko paljon totuttelua. Olettekin osin tätä jo päässeet ryhmässä mun kanssa myötäelämään.

Toisaalta se tarkoittaa, että vaihtelevat työvuorot vaatii tulla merkityksi planneriin, mutta koska energiaa menee valtavan paljon tällä hetkellä uuden opetteluun tuntuu ettei musta jää kalenterin sivuille tällä hetkellä juuri muuta kuin muistilappuihin merkityt työvuorot ja pikaisesti ylös kirjattu ostoslistan pätkä. Tai jos päädynkin kirjoittamaan viikon post-it lapuilta kalenteriin jää koristelu todella vähäiseksi – yleensä sekin tulee lisättyä vasta aivan viikon lopulla kynämerkintöjen sekaan.

Ajatukset alkavat kääntyä jo kovasti tulevaan vuoteen eikä vanha ja tuttu kalenteri ehkä senkään vuoksi meinaa innostaa. Ikäväkseni huomaan jälleen, että niin innoissani, kun uusista kalentereista olenkin, tuntuu niiden käyttöönotto todella vaikealta kuten aina. Niitä on odottanut niin pitkään, että ensimmäiset merkinnät tuntuvat melkein kalenterin pilaamiselta. Eihän kukaan oikeasti tule sormea heristämään siitä miten ja milloin minä kalentereitani käytän mutta ilmiö on ollut olemassa vuosi toisensa perään lähes niin kauan kuin muistan. 

Tällä kertaa koitan pehmittää uuteen planneriin liittyvää valkoisen paperin kauhua lähestymällä ensin sellaisia “ylimääräisiä” aukeamia kuten syntymäpäivät. Niiden ylös merkkaamista tuskin voi millään lailla pilata. Ja jos jotain nyt menisikin pieleen, koetan muistaa, että aina on korjauskynää ja teippiä joten peruuttamatonta “kamaluutta” en voi plannerilleni tehdä. Onnekseni Ajaston Project 365:ssä on runsaasti näitä ajatuksen tasolla helpommin lähestyttäviä aukeamia, joilla voin niin sanotusti lämmitellä suhdetta uusiin kalentereihin vielä ennen vuoden vaihtumista.

Onko teillä muilla valkoisen paperin kammoa liittyen uusiin kalentereihin vai hyökkäättekö heti täyttämään sivuja, kun menoja tulevalle vuodelle on tiedossa?

-Janita

Esittelyssä – Color A6 Luumu 2024 (Ajasto)

Kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Ensi vuoden kalenterit ovat vihdoin saapuneet ylläpidolle testiin ja minun postiluukustani tipahti tämä kauniin värinen, pieni Color A6. Voit käydä kurkkaamassa paketin avausliven täältä, Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolelta.

Aiemmista vuosista poiketen Color-sarjan kalenterien värit (Meri ja Persikka) ovat päivittyneet ensi vuodelle uusilla herkullisilla väreillä. Minun kalenterini on värimallia Luumu, jonka lisäksi vaihtoehtona on Vihreä sekä koossa A5 että A6. Tästä saamastani Luumusta löytyy myös isompi koko Ajaston valikoimasta, eli A5.

Tuttuun tapaan Color A6 on FSC®-sertifioitu tuote, jonka kauniin värinen kansi sai minut ihastumaan lähes ensi silmäyksellä tähän näppärän kokoiseen kalenteriin. Kuminauha ja kynälenkki mukailevat kauniisti luumun värejä, kirjanmerkin ollessa hieman räväkämmän punainen. Takakannesta löytyy pieni tasku, johon voi kätevästi sujauttaa vaikka pienen tarra-arkin.

Kalenterin värimaailma nojaa kannen luumun sävyyn, mutta ei mitenkään liian hallitsevalla tavalla. En usko, että koristelussa tämä tulee suuremmaksi ongelmaksi, mutta aika luonnollisesti näyttää, kuinka yhteiselo kalenterin kanssa sujuu pidemmän päälle. Kalenteri ei aukea aivan täysin lay flatiksi, mutta hieman isomman paperiklipsin avulla pysyi nätisti auki alkupäänkin puolelta.

Color A6 käynnistyy vuosinäkymällä, jonka jälkeen vuosi on jaettu kolmelle aukeamalle (neljä kuukautta per aukeama) tulevaisuuslokimaisesti. Kalenterin ensimmäinen viikkoaukeama alkaa 18.12. eli vuotta 2023 on kaksi viikkoa ennen uuden vuoden vaihtumista. Kokonaisuudessaan kalenterista löytyvät viikot 51/2023-1/2025.

Viikkoaukeamat ovat pystypäivillä, joskin isommasta A5 koosta poiketen lauantai ja sunnuntai ovat tässä koossa päällekkäin. Näin vuorotyötä tekevänä tämä on pienoinen harmi, mutta toistaalta otan mielummin hieman levämmät päiväsarakkeet, jotka on saavutettu tällä päivien päällekkäisyydellä. Päiväsarakkeissa on maanantain ja torstain kohdalla varsin huomaamattomat kellonajat 6-23, joten tarkempikin arkipäivien aikataulutus sujuu vallan mainiosti niiden avulla.

Aina kuukauden vaihtuessa, kalenterissa on kuukausinäkymä viikkoaukeamien välissä. Tämä on mielestäni kiva ominaisuus kalenterissa, sillä useat kalenterit sijoittavat kuukausinäkymät putkeen kalenterin alkuun, jolloin itsellä ne jäävät usein käyttämättä. Kuukausiaukeamasta löytyvät myös liputus- ja pyhäpäivät kirjattuna.

Kalenterin viikkoaukeamien loputtua, löytyy niiden takaa vielä vuoden 2025 vuosi- ja kuukausinäkymät samalla kaavalla kuin alustakin. Näiden jälkeen Ajastolle tuttuun tapaan löytyy aukeama liputuspäiville ja nimipäivät aakkosjärjestyksessä. Viimeisenä on 11 sivua viivoitettua muistiinpanotilaa ja 5 sivua täysin blankoja sivuja. Viimeiselle sivulle teinkin kynätestiä livessä ja lähtökohtaisesti kalenteri näytti kestävän peruskynät mainiosti. Täytekynistä innostuneelle en voi suositella, sillä muste valui muutamista kohdista toiselle puolelle, samoin kävi leimasinmusteen kanssa. Mutta muuten arkisempaan käyttöön paperista ei ole huonoa sanottavaa.

Odotan jo sitä, miten saamme ensi vuoden tämän kalenterin kanssa sujumaan, mutta näin A6 koosta ja pystypäivistä innostuneena olen erittäin luottavainen. Joko sinulla on ensi vuoden kalenteri päätettynä? Jos ei, suosittelen lämpimästi kokeilemaan Color-kalentereita.

Mukavaa päivää, Laura S.