Kahvilla koristelu

Idea tähän postaukseen lähti, mistäpä muustakaan, kahvitahrasta kuitin kulmassa. Aloin pohtia, voisinko hyödyntää kahvia materiaalina koristelussa. Joskus muinoin olen värjännyt teepusseilla ja kahvilla paperia saadakseni sen näyttämään vanhemmalta. Näitä samankaltaisia oppeja ajattelin kokeilla tällä kertaa kahteen Leuchtturmin, eli tuttavallisemmin Letun muistikirjaan.

Ihan aluksi tein vähän valmisteluja eli etsin vähän jokaisen kotoa löytyvä välineitä joita voisin hyödyntää. Otin siis muutamia eripaksuisia ja hieman eri materiaalia olevia lankoja, pari kuppia kahvia, sakset pienen lusikan, suojapaperin irtoteen haudutusastian puolikkaan ja vähän vanulappuja. Sitten ei kun tuumasta toimeen.

Nappasin yhden irtosivun, jonka rutistin palloksi ja kastoin kahviin. Kuivuttuaan tuota paperia voi sitten käyttää leikeltyjen koristeiden tekoon tai pohjana sellaisenaan, jahka sen liimaa aukeamalle.

Seuraavaksi oli vuorossa lankojen leikkely sopivan mittaisiksi pätkiksi. Leikkelin muutamaa eri lankaa ja hiukan eri mittaisia pätkiä, jotka sitten kastettiin kahviin. Upotin osan langoista mustaan kahviin ja osan sellaiseen jossa on tilkka maitoa. Tarkoitus olisi saada aavistuksen verran sävyeroa aikaan tällä.

Kahvissa olleet langat aseteltiin sivulle haluttuun kuvioon ja perään ripottelin hiukan kosteita kahvinpuruja. Kastetut langat voi jättää likoamaan kahviin, itse vain käytin niitä kahvissa, sillä en halunnut kovinkaan voimakasta väriä aikaan. Myös asettelutavalla voi muuttaa paljonkin lopputulosta. Käytin vanulappuja poistaakseni ylimääräisen nesteen, jottei valmis tulos ole pelkkää kuprua.

Nappasin vielä viime hetkellä toisen muistikirjan, johon roiskuttelin irtoteen hauduttamiseen tarkoitetulla välineellä kahvipisaroita pitkin aukeamaa. Suuremmista pisaroista imaisin vanulapulla enimmät nesteet.

Annoin muistikirjojen kuivua muutaman tunnin leivinuunin kyljessä, koska sen hetkinen olinpaikka sen salli.

Lopputulos on sävymaailmaltaan aika lailla sellainen kuin toivoinkin. Jos jotain lähtisin muuttamaan olisi se muiden sivujen suojaaminen kosteudelta, jota en hoksannut tehdä. Oletko itse kokeillut kahvilla tai teellä tuunausta?

-Janita R.

Roosan kalenterit vuodelle 2023

Monilta tuunailijoilta varmaan löytyy jo ensi vuodelle kalenterit tai bullet journalit joilla suunnittelevat aloittavansa vuoden. Jokainen meistä tietää  omasta kokemuksesta, tai Kalenterimanian ryhmää seuranneena miten helposti se suunniteltu kalenteri vaihtuukaan uuteen ”täydelliseen kalenteriin” kun erinäiset valmistajat tuovat uusia malleja myyntiin tai mieli muuten muuttuu.

Who knows, ehkä minunkaan kalenterit eivät pysy samana koko vuotta, mutta näillä minä astun vuoteen 2023. 

Viikkokalenteri

Viikkokalenteriksi tuli heräteostoksen ja shoppailuaddiktion takia valikoitua Lidlin personal-kokoinen rengaskalenteri. Sinapinkeltainen väri kutsui minua sitä kohti, kuin huutaen ”Älä jätä mua tänne!”, enkä siis jättänyt. Syyskuun lapsena koen erityistä iloa tästä. 

Sisäpuolella on mukava määrä taskuja, joten setup oli helppo homma. Rusettiklemmari on muuten Right After Sundayn Jolandan käsialaa.

Jatkan opiskelua tammikuussa, joten kalenterin käytännöllisyys, koko ja muoto olivat tärkeitä asioita. Halusin että kalenteri voi kulkea laukussa mukana kouluun, niin että paperi on suojassa, mahtuu pieneenkin laukkuun, ja että minulla on tilaa muistiinpanoille esimerkiksi koepäivistä. 

Päiväkirja/Daily planner

Innostuin muutamia vuosia sitten pitkästä aikaa päiväkirjan kirjoittamisesta, ja olen jatkanut sitä siitä asti. Kalenterituunauksen löydettyäni siihen kuitenkin tuli muutos, enkä halunnut kirjoittaa vain valkoiselle paperille. 

Tigerin Daily Planner A5-kokoisena tuntui siis hyvältä ratkaisulta. Aukeamalla on 2-3 päivää, koristelutilaa on runsaasti, mutta myös valkoisille bokseille kirjoittamista varten on oma tilansa myös. 

Tämä kalenteri pysyy pääasiassa vain kotona, joten ulkomuodolla ei ollut yhtä paljon merkitystä säilytyksen kannalta, mutta valemokka on silti mukavan tuntuinen käsissä, ja on kestänyt muutamat kolhut joita on kissojen tai askartelujen takia jo tullut. 

Rusettiklemmari on itse tehty, sisäpuolella ei ole taskuja, joten tässä on hyvin yksinkertainen asetelma. 

– Roosa T.