Heipparallaa! Minuun on aiemmin törmännyt Kalenterimanian Youtube -kanavan puolella, mutta nyt olen pitänyt sieltä taukoa jonkin aikaa ja muutenkin tuunailut ollut vähemmällä. Mira huikki jokin aika sitten ryhmän puolella neljää innokasta haasteeseen tarttujaa ja koska yksi haasteista oli ATC-kortti, niin innokkaana olin tottakai mukana haasteessa. Haasteen neljä sanaa olivat liike, makea, ilta ja kruunu. Näiden sanojen pohjalta minun siis pitää toteuttaa tämä ATC-korttihaaste. Pohdinkin, että mitä tästä tulee, kun en ole hetkeen mitään tuunaillut tai askarrellut ja annetut sanat olivat aluksi aika haastavat.

Ensimmäisenä mietiskelin, että mitä mielikuvia minulle näistä sanoita tulee. Liike: tanssi, keinu. Makea: mansikat, kirsikat, totta kai, koska on kesä. Ilta: järvenranta ja auringonlasku. Kruunu: kruunupäinen tyyppi. Hetken pyöriteltyä mieleeni nousseita sanoja sain vähän kiinni siitä mitä korttiin voisin tehdä. Mansikkakedolla illalla tanssahteleva kruunupäinen tyyppi?

Tutkailin vähän materiaaleja mitä minulta löytyy ja mitkä tähän työhön voisi sopia. ATC-kortin pohjaksi otin valmiin ATC-korttipohjan, jonka joko on 64 mm x 89mm, kortti on toiselta puolelta valkoinen ja toisella puolella on valmiit paikat kortin tiedoille. (Omat pohjani olen tilannut MatKuus -nettikaupasta.) Pohjan tähän voi toki leikata myös itse mistä tahansa vähän paksummasta kartongista tai paperista tarpeen mukaan.

Seuraavaksi kävin läpi kuviopapereita ja valitsin sieltä paperin, jossa on jonkinlaista punertavaa kasvillisuutta. Washiteipeistä löysin vaihdossa saadun teipin, jossa pilviä ja tummaa iltataivasta. PET-teipeistä, joista olen ostanut looppeja kirpparin kautta, etsin tanssahtelevan tytön kuvan. Mansikoita löytyi sekalaisesta tarrarasiasta, joita olen saanut happy mailien mukana. Lisäksi käytin liimarolleria, saksia ja kynää.

Ensin asettelin pohjalle washiteippiä. Teipin oma liima tuntui vähän kuivalta, joten laitoin korttipohjaan ensin teippirolleria.

Kortin alaosaan laitoin kuviopaperia, jonka yläreunan revin, että kaikki ei olisi niin tasaista.

Seuraavaksi asettelin korttiin PET-teippitytön, josta leikkasin valmiiksi ylimääräiset reunat pois.

Työtön jalkoihin liimasin mansikkatarroja, överipaljon!

Kruunu! Kruunun olin unohtanut, joten sitä piti vielä metsästää hetken. Kruunu on softiksesta ja siinä on kultaiset puolihelmet koristeena. Kortin taakse kirjoitin tiedot kortista. Nimesin kortin: Mansikkakedon tanssi. Muita tietoja ovat päivämäärä, kortin numero, oma nimi ja instagramtili, sekä vielä maininta KM blogihaasteesta.

Ja tässä vielä valmis ATC-kortti Mansikkakedon tanssi.

-Maarit K.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *