Ihanaa viikon alkua! Tuntuu hurjalta ajatella, että eletään jo kesäkuun puoliväliä, juhannusviikkoa, kun tämä postaus tulee ulos. Tänään kuitenkin palataan viime viikkoon, kun posti toi Pikku paperin kesäisen tarratilauksen ja pääsin koristelemaan viikkoaukeamaa. Kesäkuu on vuosia ollut perhe- ja lähipiirissä yhtä juhlaa. On oma ja veljen syntymäpäivä, sukulaisia ja ystäviä täyttää vuosia. Sitten on vielä se juhannus ja ehkä tärkeimpänä Pride- kuukausi. Nykyisin näistä harvoja tulee enää muuten juhlittua, kun postikortilla tai kalenterin sivuilla. Onpa ainakin syy koristella kalenteri nätiksi.  

Olette saattaneet ehkä pistää jo merkille, että olen kovin mieltynyt pastelli lilaan. Pikku paperin sateenkaari-washiteippi oli täydellinen valinta alku kesään ja Pride-viikkoon. Oikeastaan voisin kuorruttaa koko kuukauden tuolla washiteipillä ja muilla postin tuomilla tarroilla.  

Lilan kaveriksi aukeamalle pääsi myös vihreää ja vaaleapunaista. Kontrastia tuomaan halusin yhdistää muuten värikkääseen aukeamaan mustat viikonpäivätarrat, jotka muuten ovat Katja-Annikan käsialaa. Mielestäni aukeamasta tuli kesäinen, raikas ja leikkisä. Samanlainen fiilis on itsellä aina kesällä. Sitä jotenkin puhkeaa kukkaan… tiedättehän.

-Janita V. 31-vuotta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *