Searching for ""perjantaipäiväkirja - Laura S.""

Perjantaipäiväkirja – Laura S.

Rakas perjantaipäiväkirja,

päivät tuntuvat sulautuvan tällä hetkellä toisiinsa. Välillä tuntuu siltä, että käyn autopilotilla, enkä muista mitä tein edellisenä päivänä. Arki rullaa eteenpäin kaikesta huolimatta varsin tasaisesti ja samoilla urilla päivästä toiseen. Siinä on tiivistetysti, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu.

Yleensä olen aamuvuoroissa eli autoni starttaa pihasta 5:25 ja aloitan vuoroni 6:05. Työpäiväni hujahtavat välillä vähän liian kovallakin vauhdilla, enkä edes muista milloin viimeksi olisin päässyt lähtemään töistä ajallaan. Olenkin huomioinut tämän tyttäremme hoitoajoissa, ja lähtökohtaisesti suuntaankin suoraan (välillä kiirehtien) töistä päiväkotiin ja siitä kotiin. Puolisoni on tähän saakka tehnyt enemmän iltapainotteista vuoroa, joten usein olemmekin kaksin iltaan saakka. Nyt uhmaiän saavuttaneen taaperon kanssa pelkästään vaatteiden päälle saamisesta on tullut tahtojen taistelua. Ja minun surkeat hermoni ovatkin saaneet viime aikoina reippaat määrät harjoitusta.

Vaikka arki tuntuu paikka paikoin suorittamiselta, tiedän, ettei tämäkään vaihe kestä ikuisuutta. Teemme sen, mihin pystymme, ja kaikki ylimääräinen on vain positiivista. Ehkä kohta saan askarrella yhdessä tyttäreni kanssa ilman tahtotaaperon kiukunpuuskia, kun joku tarra ei irronnutkaan helposti. Kohta saan ehkä ottaa kalenterin pöydän ääressä esille ilman, että pitää varoa pienten (ja sitäkin nopeampien) sormien nappaavan kynän tai repivän sivun. Mutta tällä hetkellä voin vain hengittää lapsen sotkiessa kaikki paikat vesiväreillään ja hengittää vähän lisää itkupotkuraivarien saapuessa, kun joudun ottamaan samaiset värit pois niiden eksyessä koko ajan naamaan tai suuhun useista kielloista huolimatta.

Oma aika on luonnollisesti tällaisen arjen keskellä kortilla ja sijoittuu yleensä iltayhdeksän paikkeille. Illalla en jaksa suurempia projekteja enää aloitella, jotta pääsen nukkumaan ajoissa. Olen kuitenkin yrittänyt pitää päivittäistä journalointia yllä mahdollisuuksien mukaan – tässäkin armollisuutta harjoitellen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun tekstini on alkanut sillä, että olen harmitellut väliin jääneitä päiviä. Olen kuitenkin huomannut, että tämä rutiini on saanut iltojani rauhoitettua ja tämä yhdistettynä painopeittoon, on nukahtamiseni helpottanut huomattavasti aiemmasta tuntien pyörimisestä.

Armollisuutta ja hengittämistä harjoitellen, Laura.

P.S. Aikaisempiin perjantaipäiväkirjoihini pääset täältä.

Perjantaipäiväkirja – Laura S.

Kuvissa vilahtava Ajaston Color A6 Luumu saatu, osa teipeistä/tarroista tullut Teippitarhan joulukalenterista.

Rakas perjantaipäiväkirja,

siitä on taas hetki vierähtänyt, kun olen viimeksi kuulumisiani tässä muodossa kertonut. Vuosi 2023 tuntui hujahtavan ohi sekunneissa, enkä vieläkään oikein käsitä, mihin ne kaikki päivät katosivat. Sitä aina kuulee, että lapsen kanssa aika kuluu nopeasti, mutta nyt vasta huomasin sen itsekin. Samaan aikaan haluaisin pysäyttää ajan ja nauttia pienestä ihmisestä, mutta toisaalta kehityksen seuraaminen on ollut erittäin palkitsevaa ja en malta odottaa esimerkiksi yhteisiä askartelutuokioita tulevaisuudessa.

Arjessa uuden opettelu on ollut perheemme vuoden kantava teema. Syksyllä tyttäremme aloitti päiväkodissa miehen palatessa töihin, ja on onneksemme viihtynyt siellä loistavasti. Pienen paikkakunnan etuja on ehdottomasti pienet päiväkotiryhmät ja tutut hoitajat, rauhallinen lapsentahtinen tekeminen. Tunnen itseni onnekkaaksi, että meillä on näinkin hyvä tilanne varhaiskasvatuksen puolella, kun tiedän, ettei samaa luksusta valitettavasti ole kaikkialla. Toki työmme on tuonut oman haasteen päiväkodin aikataulutuksessa, mutta sekin on onneksi hoidettu erittäin mallikkaasti.

Aikatauluttaminen ja kalenterin tärkeys onkin noussut todella isoon rooliin kahden vuorotyöläisen ja päiväkodin hoitoaikojen kanssa. Mieheni on oppinut katsomaan seinällä roikkuvaa perhekalenteria päivittäin (!) ja muistaa jopa satunnaisesti kirjata omat menonsa sinne. Huomasin myös, että tarvitsemme värikoodauksen, sillä pelkällä mustalla kirjoitetut työajat eivät enää meidän tarkoituksiimme toimineet. Olen myös pikkuhiljaa siirtänyt samaa värimaailmaa omiin kalentereihini, ja yhdellä vilkaisulla näen kuka on missä milloinkin.

Viime vuosi oli henkisesti myös erittäin raskas, kun jouduin viimein myöntämään, että kaikki ei ole ihan kunnossa, ja hain apua pitkään jatkuneeseen olotilaan. Masennusdiagnoosin saaminen oli samaan aikaan helpotus – en ollut vain huono ja laiska ihminen – mutta sen hyväksyminen ja siitä ääneen puhuminen on vieläkin työn alla. Lääkitys on kuitenkin auttanut valtavasti ja toimintakykyni on palautunut kovaa vauhtia. Luonnollisesti vielä on paljon tehtävää itsensä kanssa, mutta viikoittaisia keskustelukäyntejä en ole tarvinnut sitten lokakuun.

Nyt kun vuosi on vaihtunut, voin vain katsoa taaksepäin ja hengähtää, että tuli selvittyä jokseenkin kunnialla. Töissä oli loppuvuonna erittäin hektistä, kun tuli hieman väliaikaisia muuttujia esihenkilötiimiimme, joka toi minulle paljon ylimääräistä työtä. Unohtamatta tietenkään isointa kaupan sesonkia eli joulua. Päiväkodin aloitus toi luonnollisesti meille sairastelukierteen, joka suurimmaksi osaksi osui tyttäreen ja mieheen, mutta nappasin itselleni ikiflunssan, joka kiusaa minua edelleen tätä kirjoittaessani. Mutta me selvisimme, kotimme on pystyssä, kissat ja lapsi hyvinvoivia ja suhteellisen tyytyväisiä ja parisuhteemme on niin kunnossa kuin se kaiken tämän härdellin keskellä voi olla. Vaikka tiedän, ettei puolisoni tätä lue, haluan kiittää häntä ymmärryksestä ja tuesta, jota olen vuoden aikana saanut. Se merkitsee minulle paljon.

Toivonkin vuodelle 2024 hieman parempaa mielenterveyttä, vähemmän päiväkodista rantautuvia flunssia ja ristin sormet ja varpaat pienelle euriborille korkojen tarkistuspäivän lähestyessä.

– Laura S.