Searching for "tarrat"

DIY – pääsiäistarrat

Pian on jo pääsiäinen, ja siitä inspiroituneena lähdin suunnittelemaan hieman teemaan sopivia tarroja, vaikka kalenterin tai korttien koristeeksi. Itse tehtyjä tarroja on helppo tehdä, sillä tarvitset vain tarrapaperia ja sen jälkeen taivas on vain rajana. Tarrapaperille voi käyttää erilaisia kyniä, tulostaa, maalata ja leimata.

Näihin tarroihin on käytetty:

  • vesivärejä
  • akryylimaalia
  • erilaisia kyniä

Ihan ensimmäisenä lähdin tekemään keltaisia pikkutipuja, sillä nämä ovat jääneet mieleeni Facebook-ryhmän puolelta. Nämä on vaan niin söpöjä ja niin helppo tehdä, jopa lasten kanssa. Itse tein nämä akryylimaalilla, mutta vesivärikin käy aivan loistavasti. Käytin peukaloa, etusormea ja pikkurilliä, jotta sain tehtyä eri kokoisia tipuja. Maalin kuivumisen jälkeen piirsin tusseilla tipujen yksityiskohdat.

Puput on tehty samalla tekniikalla tipujen kanssa, mutta maalina oli vesivärit ja käytin sivellintä korvien maalaamiseen. Vesivärillä sormenjäljestä tuli hieman epätasaisemman värinen, mutta se tuo hauskan lisän pupujen turkkiin.

Pääsiäismuniin piirsin ääriviivat mustalla tussilla ja koristelin sitten tusseilla pilkuin sekä viivoin. Nämäkin olisi voinut maalata vesiväreillä tai akryylimaalilla, mutta halusin tehdä parilla eri tekniikalla.

~ Laura H.

Tuumasta toimeen – Tarrat ja leimat järjestykseen

Vuosi vaihtui ja uuden, tyhjän kalenterin äärellä aloin pohtimaan, kuinka saisin mahdollisimman helposti käyttöön kaikki sellaiset tarrat ja leimat, joita viikoittain tarvitsen. On melkoisen ärsyttävää, kun tietää varmasti omistavansa johonkin tiettyyn tilanteeseen sopivan tarran tai leiman, mutta ne ei tuu mistään vastaan juuri sillä hetkellä.

Ei, vaikka ne olisi näin hienosti kansioituina! Koska ei ne sitten aina palautuneetkaan takaisin kansioonsa, vaan saattoivat jäädä epämääräisiin kasoihin työpöydälle tai hyllynreunalle. Ja juurikin niistä epämääräisistä kasoista on tuskastuttavaa alkaa etsimään esimerkiksi pieniä tassu-tarroja, kun alkaa illalla päivittämään päivän tapahtumia. Tai lumikolatarrat tulee seuraavan kerran vastaan, kun olen etsimässä puutarhanhoitoon liittyviä tarroja.

Sitten sain ajatuksen, jota oli pakko heti alkaa kokeilla käytäntöön. Muistin, että joskus olin kirpparilta ostanut tuollaisen toimistohärpäkkeen, johon saa A4-papereita kätevästi selattavaksi. Jostakin syystä se vain oli hautautuneena vaatehuoneen perimmäiseen nurkkaan vailla käyttötarkoitustaan!

Koska tuo A4-kokoinen tasku olisi ollut uudessa ideassani tosi epäkäytännöllinen, päädyin leikkaamaan ne ensin kahteen osaan ja teippaamaan kaksipuolisella teipillä ylemmän taskun alareunan kiinni.

Ideani alkoi näyttää ihan toimivalle, joten sitten päätin kokeilla myös tuollaisia matalia taskuja, joihin sain sitten kaikki tarvitsemani pienet, funktionaaliset leimat.

Ensin siis muovitaskuun viillot mallipahvin avulla ja sen jälkeen teipattuihin taskuihin paperisuikaleet taustaksi leimoille.

Tulevat viikot näyttävät, helpottaako tämä keksintöni plannerointia ja vähenevätkö kasat työpöydälläni.

Ainakin viikoittaiset, funktionaaliset tarrani ovat nyt kivasti näkyvillä ja helposti selattavissa.

Samoin kuin pienen pienet funktionaaliset leimat löytyvät näppärästi yhdestä paikasta.
Teen vielä taskuja lisää tässä lähipäivinä, niin saan paikat eniten käyttämilleni fonttileimoille.

Arki voi alkaa, olen valmis!
-Sirpa