Searching for "tarrat"

Washit ja kalenteritarrat pakettikorteissa

Washien käyttämiseen joulukorteissa löytyy paljon ideoita netin syövereistä, Pinterestistä esimerkiksi. Niitä on kuitenkin ainakin Kalenterimanian Facebook-sivulla jaettu jonkun verran, joten ajattelin jakaa vähän erilaisen näkökulman washien ja kalenteritarrojen käyttöön joulupuuhissa – kalenteriin liimaamisen lisäksi siis. Tässäpä siis vinkkiä kuinka voit loihtia itse persoonalliset pakettikortit.

Pakettikorttien tekemisen aloitin leikkelemällä valkoisesta kartongista haluamani muotoisia pakettikortti-aihioita. Tässähän voi toki käyttää minkä väristä kartonkia ikinä haluaakaan – tai vaikka kuviopaperia!

Kun kortit olivat haluamassani muodossa, rei’itin niihin reiät pakettiin nauhalla kiinnittämistä varten. Sitten alkoi hauskin osuus – pakettikorttien koristeleminen! Siispä kaivoin esiin kauniita talvisia ja jouluisia washeja, ylläolevassa kuvassa olevat ihanuudet ovat Kuusateelta sekä Teippitarhalta. Laitoin teippejä pakettikortteihin hieman sinne sun tänne, ja hieman eri päin eri kortteihin.

Kun kaikissa korteissa oli washia liimattuna, kaivoin esiin muutaman Me and my big ideas-tarrakirjan. Niissä on usein mukana paljon esimerkiksi sydäntarroja, ja muita symboleita, jotka käyvät kalenterin tuunaamisen lisäksi moneen muuhunkin. Liimailin kortteihin washin päälle muunmuassa sydämiä, laatikkotarroja, muutaman timantin..

Jätin heti alussa sivuun pari pakettikorttia. Kun washilla ja tarroilla koristellut yksilöt alkoivat olla nimiä vaille valmiita, otin ne sekä Tombow Dual Brush-kynän esiin. Hyvin simppeli koristus tuli näille pohjille; taustan väritys Tombown sivellinpäällä, ja sen päälle nätisti tekstaten lahjan saajan nimi. Yksinkertaista, helppoa, ja silti suhteellisen näyttävää – ja ainakin persoonallista!


♥, Inka

Remake-haaste: diy-tarrat

Kun rakastaa tarroja kuten minä, on aina ihana saada ideoita siihen, miten niitä voi saada lisää. Kun budjetti ei ole rajaton ja oman osaamisen laajentaminen kiinnostaa, halusin kokeilla tee-se-itse-tarroja. Näihin on tullut vinkkejä useista eri paikoista, niin Kalenterimanian ryhmästä kuin videoiltakin. Tiian video YouTube-kanavalla tarrojen tekemisestä leimaamalla vaikutti ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta. Päätinkin suorittaa haasteen pienellä twistillä: valita vinkin YouTubesta blogin sijaan,  tekemällä tarroja A4- koon tarra-arkeille, leimaamalla sekä väripohjia eri tavoin toteuttamalla. Ajatuksenani oli saada tehtyä sekä valmiita kuviotarroja että boxeihin koristepohjia.

Aloitin Tombow-tusseilla ja tarvitsin lisäksi suihkepullon vedelle sekä ison akryylipalikan:

Piirsin tusseilla viivoja haluamillani väreillä sekaisin akryylipalikalle:

Sitten suihkutin vettä suihkepullolla:

ja painoin tarrapaperille:

Tarra-arkki taipuu helposti kosteana rullalle, joten uudelleen tehdessäni jätän laitaan vähän tilaa ja laitan painot heti kuivumisvaiheessa reunoille.

Sateenkaari-testauksen jälkeen halusin kokeilla tummempia maisemia ja otin käyttööni Lidlistä ostamani vesiväritussit, koska niissä minulla on myös mustaa.

Tein mustalla vesiväritussilla kuvioita pienemmälle akryylipalikalle ja painoin tarra-arkille:

Toisiin kohtiin ruiskautin palikalle myös vettä, ja pyörittelin palikkaa painaessani sitä tarra-arkille:

Koska mustasta tuli niin metkan näköistä, oli tietenkin kokeiltava muillakin väreillä samankaltaista tekniikkaa:

Ja tulos oli aikalailla hauska:

Tässä kohtaa olin jo todella innoissani ja hain vesiliukoiset puuvärini, tavalliset ja metallinhohtoiset paikalle ja aloin suttaamaan:

Tässäkin tekniikassa veden määrällä saatoin säädellä lopputulosta, josta unohdin ottaa kuvan…Pieni näyte näkyy onneksi viimeisessä kuvassa. Sitten olikin aika kokeilla tarra-arkeille päälle leimaamista:

Ja tietenkin vielä ihan vaan leimaamista, ajatuksena saada suurempia pintoja peittäviä tarroja:

 

Kaikkiaan tekeminen oli todella innostavaa puuhaa ja tuloksetkin miellyttivät:

Musteiden ero tässä käytössä näkyi selkeästi, sain sekä selkeärajaisia että kulutetumman, himmeämmän värisiä:

Ja olihan se tuunattava ensimmäinen aukeamakin, liki kokonaan diy-tarroilla:

Uskallan suositella tarrojen tekemistä muillekin: hauskaa, innostavaa ja koska materiaalit ovat edullisia, näitä uskaltaa tehdä reippaasti kokeillen eri tekniikoita .

Iloisia tuunailuhetkiä kaikille!

Raija