Searching for "memory planner"

Laura ylläpidosta hei!

Kalenterimanina ylläpito kasvoi kahdella jäsenellä toukokuun lopulla ja sain kunnian olla toinen heistä. Monelle ääneni on varmasti jo tuttu, toisin kuin kasvoni, sillä olen tehnyt Kalenterimanian YouTube -kanavalle videoita viimeiset kaksi vuotta. Jatkan edelleen tubevastaavana, mutta liityn sen lisäksi ylläpidon tehtäviin.

Moi siis kaikki mä olen Laura! Ikää multa löytyy 27 -vuotta ja työskentelen päiväkodissa lastenhoitajana. Asun Helsingissä ja minulla on koira, Sisu. Minulta löytyi järjetön määrä erilaisia papereita ja muita askartelutarvikkeita,kun liityin kalenterimaniaan. Liittymisen jälkeen varastot ovat kasvaneet entisestään. Kalenterituunauksen ja askartelun lisäksi rakastan valokuvausta ja kuvailenkin todella paljon.

Liityin Kalenterimanian -facebook ryhmään aivan vuoden 2016 lopussa. Ensimmäinen vuoteni ryhmässä meni enimmäkseen tarkkailessa ja ihaillessa kuvia muiden kalentereista. Vuoden vaihteessa 2017 liityin tubetiimiin ensin editointiavuksi, sekä videoiden tekijäksi, mutta muutaman kuukauden päästä päädyinkin vetämään koko tiimiä. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Olen ehtinyt kokeilla muutamaa eri kalenteria. Viimeiset kolme vuotta olen käyttänyt samaa kalenteria ja viihtynyt sen kanssa parhaiten. Ajaston timex planner insertit (jotka on aikoinaan sunniteltu yhdessä Kalenterimanian jäsenien kanssa) Heidi Swappin personal kokoisissa kansissa on siis ollut kalenterini pitkään. Tykkään sivujen koosta ja siitä, että näissä on vaakapäivät. Olen myös ehtinyt kokeilemaan bujoa eli Bullet Journalia puolitoista vuotta peräkkäin, mutta aika vain ei riittänyt kaiken itse tekemiseen, eikä lopulta myöskään kiinnostus. Kokeilin myös isompaa kokoa Heidi Swapp memory plannerista eli A5 kokoa, se oli aivan liian iso. Pääsin viime vuonna kokeilemaan kaupallisessa yhteistyössä Personal Plannerin kalenteria. Tein juuri vähän aikaa sitten kalentereistani videon Kalenterimanian YouTube -kanavalle ja samalta tubekanavalta löytyy myös paljon muita tekemiäni videoita.

– Laura H.

Hitit ja hudit – Terhi

Kukkuu! Tällä kertaa ylläpidon torstain kirjoituksissa keskitytään hitteihin ja huteihin. Lähestyin aihetta monelta kannalta todetakseni, että oma innostukseni kalenterien koristeluun kulkee aalloissa, eivätkä hitit ja hudit tee poikkeusta. Voisin siis mainita monia erilaisia materiaaleja, mutta päätin lopulta lähestyä tätä aihetta ruohonjuuritasolta. Sillä eilisen hitti voi olla huomisen huti ja sama käännös voisi tapahtua kohdallani myös toisinpäin.

Kalenteri vaakapäivillä on ehdoton huti. En ole oppinut, useista yrityksistä huolimatta, koristelemaan vaakapäivillä olevia viikkoaukeamia itseäni miellyttävällä tavalla. Aina välillä yritän koristella ja kokeilla kalenteria vaakapäivillä esimerkiksi bullet journalin kautta, mutten saa siitä kiinni. En saa mielestäni kalenterista kaikkea irti, jos viikkonäkymässä päivät ovat vaakatasossa. Näihin tilanteisiin olen saattanut joutua ostettuani vahingossa esimerkiksi Happy Plannerin, jossa päivät olivatkin totutusta viikkonäkymästä poikkeavat. Ja on myönnettävä, että näin on käynyt muutaman kerran. Samoin kokeileva matkani Heidi Swapp Memory Plannerin kanssa kesti vain muutamia kuukausia, koska ihanasta kalenterista huolimatta vaakapäivät eivät vain sopineet omaan tapaani koristella. Pääset kurkkaamaan videon muodossa, millaisen Heidi Swapp Memory Plannerin kanssa matkaani yritin tehdä. Videon löydät täältä.

Hitiksi haluan nostaa, hyvin yllättäen, kalenterin pystypäivillä. Ehkä kalenterimatkani ensimmäiset askeleet Demi-kalenterin ja Ajaston Wegan kanssa sekä Happy Planneriin tutustuminen ovat vahvistaneet käsitystäni täydellisestä viikkonäkymästä sekä luoneet mielikuvan, että pystypäivät ovat ”se juttu” omalla kohdallani. Hahmotan viikon paremmin tällaisen layoutin kautta ja koristelu on itselleni monin verroin mieluisampaa näin. Tällä hetkellä kalenterimatkallani mukana kulkee ihana Ajaston Project 365, joka vastaa omia tarpeitani paremmin kuin hyvin.

Ymmärrän, että tavat koristella ja käyttää kalenteria muuttuvat ajan saatossa, sillä erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat myös siihen, mitä kalenterilta tarvitsemme. Uskon silti, että teen omaa kalenterimatkaani vielä pitkään ”team pystypäivät” – otsikon alla. Ja mielelläni tätä matkaa kuljenkin sellaisen kalenterin kanssa, jota on ilo koristella.

-Terhi