Searching for "artebene"

Uuteen bullet journaliin siirtyminen

Edellinen bullet journalini päättyi sopivasti, kun vuosi vaihtui. Olin innoissani päästessäni aloittamaan uuden viime vuonna synttärilahjaksi saamaani Scribbles that matter -muistikirjaan. Se on jo kolmas bujoni. Uuden bujon aloittaminen on aina samaan aikaan todella insproivaa ja tietyllä tapaa todella kamalaa, kun tyhjän paperin kammo iskee. Tässä postauksessa kerron, miten tämä siirtymä tällä kertaa tapahtui.

Ensimmäinen bujoni oli hyvin tarkkaan Ryder Carrollin alkuperäisen bullet journal -metodin kaltainen. Siinä oli sisällysluettelo, avaimet, brain dumpit ja muut. Tällöin halusin tehdä mahdollisimman paljon mallin mukaan, jotta pääsisin kunnolla sisälle koko juttuun. Toinen bujo olikin sitten jo selkeästi vapaamuotoisempi. Sisällysluettelon jätin pois, enimmäkseen siksi, ettei Artebenen muistikirjassa ollut sellaista valmiiksi enkä kokenut tarvitsevani sitä niin paljon, että olisin jaksanut tehdä sen alusta asti itse. Avaimet tein, mutta mitä pidemmälle vuotta elettiin, sitä vähemmän muistin niitä enää käyttää.

Vuoden 2018 bullet journalin tekeminen erosi ensimmäisestä myös siinä, että nyt sen rinnalla oli muitakin kalentereita. Tästä johtuen kuukausi- ja viikkonäkymien kuuliainen tekeminen bujoon alkoi tuntua todella työläältä. En kuitenkaan voinut antaa itselleni lupaa jättää niitä tekemättä, kun kerran olin päättänyt niitä bujossakin käyttää. Sen seurauksena lopputulos oli välillä vähän mitä oli eikä usein miellyttänyt minua, kun oli niin kiireessä tehty.

Vuoden 2019 bujoon teinkin keskeisen päätöksen: en käyttäisi sitä enää lainkaan kalenterina. Olen kuitenkin niin koukussa bujon tekemiseen, ettei myöskään ollut vaihtoehto luopua siitä kokonaan. Se antaa ihan erilaisia vapauksia kuin monet valmiskalenterit, joten koen tarvitsevani molempia. Tämän vuoden bujo on siis kaikkea muuta kuin alkuperäisen menetelmän mukainen, mutta se on myös kaikista tähänastisista bujoistani kaikkein eniten minun näköiseni.

Scribbles that matter -muistikirja on suunniteltu nimenomaan bujoiluun, minkä vuoksi siinä on valmiit sivut avaimille ja sisällysluettelolle. Avaimia en itse tarvitse kalenterisivujen puuttumisen vuoksi, mutta päätin antaa sisällysluettelolle uuden mahdollisuuden. Nyt jo noin kolmen kuukauden käytön jälkeen voin todeta, että sisällysluettelon käyttäminen oli hyvä idea, sillä selkeiden kuukausien puuttuessa bujon sisältö tuntuu aiempaa kaoottisemmalta ja vähemmän organisoidulta.

Selättääkseni tyhjän paperin kammon aloitin uuden bujon siirtämällä siihen joitain olemassaolevia asioita vanhasta bujosta. Ensimmäisenä tein future login, sillä siitä huolimatta, etten aikonut tehdä kuukausi- ja viikkoaukeamia, koin koko vuoden hahmottamisen yhtenä kokonaisuutena tärkeänä itselleni. Tämän lisäksi kopioin hyväksi havaitun Year in pixels -mielialatrackerin lähes sellaisenaan uuden bujon sivuille.

Kuten aiemminkin, myös tällä kertaa ensin ajatuksenani oli pitää bujo minimalistisena, kenties jopa täysin mustavalkoisena. Se idea kaatui kuitenkin hyvin nopeasti, kun totesin jo ensimmäisten aukeamien kohdalla kaipaavani mukaan jotain väriä ja koristelua. Niinpä mukaan tulivat washiteipit ja tarrat. Joillekin sivuille, kuten future logiin, riitti ihan vain yliviivaustussien käyttö.

Muita suoraan vanhasta bujosta kopioituja asioita ovat kirjavinkkilista, vuoden aikana luetut kirjat ja katsotut elokuvat -listat, sekä 1001 asiaa, jotka on tehtävä 101 päivän aikana -lista. Viimeisintä en välttämättä tule koskaan saamaan täyteen saakka, mutta sitä on mielestäni hauska roikottaa mukana ja katsoa, millaisia asioita sen avulla vielä saavuttaakaan.

Nyt, kun bujoni on omaa käyttöäni ajatellen paljon vapaamuotoisempi, olen ollut paljon innokkaammin keksimässä siihen kaikkea uutta sisältöä. Toteutin siihen mm. Inside out -teemaiset hyvinvointi- ja itsetutkiselusivut osana ylläpidon fandom-haastetta, ja se on yksi hauskimmista  ja inspiroivimmista asioista, joita olen tähän asti bujooni toteuttanut.

Käytännöllisten, kokonaan uusien listojen osalta olen ottanut käyttöön mm. seuraavat listat: vierailemisen arvoiset Etsy-kaupat, uudet kokeilemisen arvoiset reseptit, podcast-vinkit ja eri verkkosivustojen ja palveluiden salasanat. Viimeisimmästä mainittakoon, etten suinkaan ole kirjoittanut salasanoja auki, vaan siten, että vain minä tiedän, mikä salasana on minnekin. Olen lisäksi poiminut Pinterestistä joitain yksittäisiä minua inspiroivia juttuja, jotka olen kirjoittanut itselleni bujoon ylös niin sanotusti pahan päivän varalle ja ihan vain fiilistä tuomaan.

Pidän tässä nykyisessä bullet journalissani ehdottomasti eniten siitä, että se inspiroi minua kirjoittamaan ylös käytännössä ihan mitä vain. Voin hetken mielijohteesta tehdä listan aivan mistä tahansa, enkä enää pysähdy miettimään liikaa sen toteutusta tai sitä, sopiiko se bujooni ollenkaan. Olen siis tainnut tämän bujon myötä oivaltaa sen, että bullet journalin kuuluu olla tekijänsä näköinen. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä sitä ja sen on tarkoitus muovautua jokaisen omiin tarpeisiin sopivaksi. Saa nähdä, mitä kaikkea vielä keksinkään!

-Carita

Esittelyssä – Aura

Kaupallinen yhteistyö Ainoan kanssa

Tässä postauksessa esiteltävä Aura on saatu yhteistyössä Ainoalta.

Aura on varmasti monelle todella tuttu ryhmän puolelta, sillä siihen ovat hullaantuneet allekirjoittaneen lisäksi aika monet muutkin. Muun muassa Mirppu sai yhteistyössä myös oman Auransa ja on saanut siitä älyttömästi inspiraatiota – ja aloittanut bujoilun! Itsekin kirjoittelin jo pari viikkoa sitten erilaisista testeistä, joita Auraan tein. Sen voi kurkata *täältä*. Tänään on vuorossa kumminkin ihan perinteinen esittelypostaus.

Aloitetaan kansista! Auran A5-kokoiset kannet ovat laminoidut ja hyvin sileän tuntuiset kättä vasten. Siliteltävän ihanat siis, sanoisin. Itselläni on Aura pyörinyt suhteellisen paljon mukana repussa ja kassissa, ja hieman ovat reunat ottaneet itseensä. Itse pystyn tämän kanssa elämään, mutta jos on tälläisestä tarkempi, jonkinlaiset suojakannet voisivat olla hyvät.

Kannet kätkevät sisäänsä 208 pisteellistä sivua, jotka ovat 140g paperia. Pisteväli Aurassa on 4mm. Paperi on mukavan paksua ja kestää uskomattoman hyvin erilaisia kyniä. Se, mikä tekee Aurasta erityisen ja muista pistemuistikirjoista erottuvan, on sen värjätyt sivut – liukuvärjätyt sivut. Myös pisteiden väri mukailee kullakin aukeamalla sivujen muita värejä. Sivuilta löytyy sävyjä lähes pikimustasta valkeaan ja vaaleanpunaisen kautta erilaisiin violetin sekä sinisen sävyihin. Värit ovat vaaleita, mutta eivät suoranaisia pastellisävyjä. Värit ovat sivuille painetut ja paperi on pinnoittamatonta. Tästä johtuu se, että tietyntyyppisillä pyyhekumeilla, varsinkin voimakkaasti sivua hankaamalla, voi saada väripigmenttiä irtoamaan sivusta. Sivut ovat numeroidut, ja sivunumero löytyy huomaamattomalla painetulla värillä keskeltä sivun alareunaa.

Kuminauhaa tai muuta kiinteää kansien sulkemiseen tarkoitettua mekanismia ei Aurassa ole, mutta 2 sivumerkkinauhaa se pitää sisällään. Jos kannet haluaa saada pidettyä napakasti suljettuina, kun muistikirja ei ole käytössä, sopivat Auran ympärille esimerkiksi Artebenen kuminauhat, joita muun muassa Auraakin jälleenmyyvältä Vihkokaupalta löytyy valikoimasta.

Aura ei aukea täysin lay flatiksi eli pysy itsestään täysin auki, ja tämä onkin itselleni oikeastaan ainut ominaisuus joka hieman harmittaa. Loppupeleissä käytössä tämä ei kuitenkaan ole ollut itselleni, tai usealle muullekaan Kalenterimanian Facebook-ryhmästä käyttökokemuksia seuranneena, ylitsepääsemätöntä millään tapaa. Asia on kuitenkin huomioimisen arvoinen, jos tämä ominaisuus on itselle tärkeä.

Kokonaisuudessaan Aura on ollut erittäin inspiroiva muistikirja, joka on kutsunut itseäni pariinsa luomaan jotain bujoakin ”enemmän” sivuilleen isommalla innolla kuin aiemmin omistamani ja käyttämäni muistikirjat.

♥, Inka