Searching for "kalenterikorut"

DIY – Virkattu rusettiklemmari

Piste-lukuvuosikalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Olen jo pitkään ollut aikeissa tehdä postauksen virkatusta rusettiklemmarista ja nyt se on mielestäni sopivan ajankohtainen. Syy siihen on se, että sen tekeminen ei sido mihinkään paikkaan ja sen saa tehtyä helposti vaikka autossa kesälomareissulla. Tietenkin vain apukuskin paikalla, eikä ratissa, heh.

Tarvitset vain:
– klemmarin
– lankaa
– sakset
– virkkuukoukun (tai 2 puikkoa, mikäli mielummin kudot)

Mikäli termini eivät ole oppikirjasta, niin älkää juuttuko niihin, vaan nyt virkataan.
Tehdään aloitussilmukaksi vetosilmukka, eli lenkistä lanka läpi jättäen koukulle lenkin, ensimmäisen silmukan.

Tein ensin 16 ketjusilmukkaa. Jokainen kerros on 15 kiinteää silmukkaa (ks), mutta tarvitaan yksi lisää (kuudestoista silmukka) jokaisen rivin päähän käännökseen suuntaa vaihtaessa. Tavoitteena muodostaa tasasivuinen suorakaide. Tein 6 kerrosta tehden silmukat aina silmukan etureunaan.

Yllä 15 silmukkaa, alla 16 silmukkaa, eli ”suunnanvaihto”silmukka mukana. Käännä työ.

Viimeiseksi kerrokseksi (eli seitsemänneksi) tein koko kerroksen piilosilmukoita (ps), niin sanotusti sulkien työn ja saamaan samalla hieman tukevuutta rusettiin. Päättelin työn vetäen ensin langanpään silmukan läpi hirttäen ja pujotin langanpäät silmukoiden joukkoon koukun avulla. Voit käyttää myös parsineulaa.

ks = koukku silmukasta läpi, lanka koukulle ja vedä ensimmäisestä silmukasta läpi. Koukulla kaksi silmukkaa. Ota lanka uudelleen koukulle ja vedä kummankin silmukan läpi.
ps = koukku silmukasta läpi, lanka koukulle ja vedä lanka heti kummankin silmukan läpi.

Olen ostanut joskus jättiklemmareita Tigerista ja ne olivat loistavia tähän. Klemmarin toisessa päässä sisin ”lenkki” on suora kaarevan sijaan ja solmin siihen langanpään jättäen häntää lopetussolmuun. Otin lankaa ihan mieleni mukaan tarvitsemani määrän. Asetin virkatun suorakaiteen keskiosan klemmarin päälle ja aloin kietoa lankaa klemmarin välistä rusetin ympärille muodostaen rusetin solmua ja samalla sitoen rusetin klemmariin paikalleen.

Voit kiepauttaa langan 20 tai 40 kertaa, ihan oman mielen mukaan ja paljonko lankaa leikkasit. Lopuksi solmin päällimmäiseksi jääneen langan pohjasolmun häntään ja koukulla vedin langanpäät lankojen alle piiloon. Näin meillä on rusetti valmiina.

Tämä oli hauska ja nopea tehdä. Klemmari voi olla pieni tai iso ja langoiksi sopii mikä vaan jämä sukkalanka tai ohuempi puuvillainen makrameelanka. Tai miksi et tekisi tästä kalenterikorua pieneen lenkkiin klemmarin sijasta? Kokeilkaa ja laittakaa kuvia Kalenterimanian Facebook-ryhmään minulle ja muille näytille.

Kässäillään – Linksu

Heidi Swapp Memory Planner syynissä

Moikka! Olin kolme vuotta uskollinen bujoilija (bullet journal-harrastaja), mutta jokin plannerkärpänen pääsi puraisemaan ja päädyin alkuvuodesta hommaamaan ekan rengasplannerini! Tutkin pitkään eri vaihtoehtoja ja päädyin Heidi Swappin Memory Planneriin personal-koossa. Halusin kalenterin olevan simppeli ja helppotäyttöinen, sekä että kannet ovat yksinkertaiset ja ajattomat jotta voin uudelleen käyttää niitä tulevinakin vuosina!

Pakkauksessa tuli itse kalenterin kannet sekä niiden sisälle vuoden ajaksi insertit ja kansilehdet. Kalenteri on päiväämätön, joten täyttämisen voi aloittaa missä kohtaa vuotta vain. Itselle paras yllätys tässä oli se, että viikot alkavat maanantaista eikä sunnuntaista, plus nämä uudemmat Heidi Swappin personal-koon kalenterit ovat kuudella renkaalla, joka helpottaa valmiiden inserttien löytämistä. 

Itse en ole vielä päätynyt erillisiä inserttejä tilaamaan, vaan olen käyttänyt vanhan testibujon sivuja joihin olen klassisesti saksilla tökkinyt reiät, ja on ajanut asiansa! Päädyin kyllä nyt tilaamaan yhden reiän rei’ttimen, jotta jatkossa homma olisi helpompaa ja kalenterin väliin saisi muutakin kuin vain pistesivuja. Kalenterin renkaat eivät mitkään hirveän isot ole, joten hirveästi mitään paksuja lisäsivuja ei pysty liittämään, jos haluaa pitää koko vuoden valmiit sivut kerralla kansien välissä.

Tässä personal-kokoisessa plannerissa on neljä taskua etukannessa, itse olen tykännyt säilyttää niissä muistilappuja, washisampleja sekä tarroja, jotta plannerointi onnistuu missä vaan! Taskuihin mahtuu mukavasti, sillä varsinkin kaksi ylintä taskua ovat todella syviä. Kolmen taskun takana on vielä yksi tasku, jossa itse olen pitänyt postikortteja, sillä kooltaan tasku on juuri normaalin C4-kokoisen postikortin verran ja mukaan mahtuu myös muutama kirjekuori. Edessä olevat taskut ovat aika joustavia, joten näihin varmasti halutessaan erilaisia kalenterikoruja kiinni! Takakannessa puolestaan ei ole taskua, mutta hyvän kokoinen kynälenkki löytyy, jotta oma lempparikynä pysyy tallella, kun kalenteri kulkee itsellä päivittäin mukana. 

Näissä uudemmissa Heidi Swappin kalentereissa värimaailma on rauhallisempi, vaikka mukana onkin Swappien tyyliin paljon mietelauseita, mutta nämäkin ovat enemmän kohdistuneet kuukausivälilehtiin. Mielestäni on kiva, että valmiit viikkosivut on pidetty hyvin simppelinä, koska personal-koossa kirjoitustila ei kovin suuri ole. Jokaisen kuun alussa on myös pieni sivu varattuna muistiinpanoille ja merkinnöille valmiin kuukausikalenterin lisäksi.

Yhteenvetona sanoisin että memory planner on hyvin onnistunut kokonaisuus! Erityinen plussa maininta inserttien paperilaadusta. Olen käyttänyt koristeluun erilaisia tusseja, mutta mitään ghostausta ei ole seuraavilla sivuilla, sekä kuukausi-inserttien paperi on hieman pahvin oloista kestävän tuntuista materiaalia, joten ei tarvitse pelätä kun kalenteria selailee että paperit repeäisi käsiin! Kannet myös tuntuvat todella kestävältä ja hyvillä mielin kalenterin voi heittää laukkuun mukaan, kun ei ole pelkoa että hajoaisi sinne. 

-Maarit