Searching for "välilehti"

Kalenterimatkani – Laura H.

* MAINOS – Ajasto *

(Kuvissa esiintyvät Note a5 (2022), Piste ja Make mini saatu Ajastolta)

Tämän vuoden viimeistä haastepostausta viedään ja on minun vuoro pohtia kalenterimatkaani vuosien varrelta. Täältä pääset lukemaan muiden postaukset.

Minun kalenterimatkani on alkanut jo lapsuudessa. En muista minkä ikäinen olin, mutta sain lahjaksi ihanan pörröisen Nalle Puh -kalenterin. Omani tosiaan oli Tiikeri. En muista kirjoitinko siihen ikinä sisälle mitään. Se oli kuitenkin ensimmäinen muistamani kalenteri. Muistan myös lapsuudestani, kun toinen mummoni luki Yliopiston almanakasta nimipäiviä.

Ensimmäinen muistoni kalenterista, jonne olen tehnyt merkintöjä ja muistiinpanoja on ollut lukiossa lukiolaisten liiton kalenteri. Niitä käytettiin ja täytettiin kaverin kanssa ahkerasti. Kaikki merkinnät tehtiin erivärisillä Stabiloilla. Lukion jälkeen olin pitkään ilman paperikalenteria ja käytin puhelimen kalenteria, josta saa muistutukset päälle. Edelleen merkitsen sinne tärkeitä muistettavia asioita.

Ensimmäinen paperinen kalenterini oli bujo, jonka aloitin liittyessäni Kalenterimanian Facebook-ryhmään. Tästä kalenterista löytyy flip through -video YouTubesta. Muistan etsineeni ryhmästä ja netistä erilaisia videoita sekä kuvia ispiraatioksi uusiin aukeamiin.

Bujosta siirryin Heidi Swapp -merkkiseen memory planneriin, jossa oli ihanat kultaiset glitter-kannet. Rakastin näitä kansia yli kaiken. Yleensä aina koristelin kuukauden verran suht samaan tyyliin. Peitin kalenterin sivuja mahdollisimman paljon erilaisilla paperilla, sillä en tykännyt kaikista sivuilla olleista jutuista. Tein tähän kalenteriin myös tosi paljon erilaisia laminoituja välilehtiä sekä shakereita.

Isommasta Heidi Swappista siirryin pienempään eli personal kokooiseen ja nämä kannet ostin ylläpidon ihanalta Inkalta. Muistan, että olin mökillä ja ne postitettiin lähimmälle Ärrälle, joka oli kahdenkymmenen kilometrin päässä. Näiden kansien sisälle ostin Ajaston ihanat Planner-insertit kolmena vuonna putkeen. Ja aina vanhat insertit sidoin silkkinauhalla kiinni, jotta sain kannet uudelleen käyttöön. Koristelutyyli on pysynyt aina suht samanlaisena samoissa inserteissä. Vuoden 2020 sivut jäivät kateisiin, mutta yläpuolella on vuodelta 2019 ja alapuolella 2021 kuvia. Kuusikulmiot ovat kulkeneet ainakin vuodesta 2019 asti mukana kalenterin koristelussa. Yhdessä vaiheessa bongasin kuusikulmioita ihan kaikkialta esim. lattioista ja seinistä.

Vuonna 2022 sain ensimmäisen yhteistyökalenterini Ajastolta, kun liityin Kalenterimanian ylläpitoon. Muistan edelleen sen kriisin, joka tuli kalenterin kanssa. Renkaista sidottuihin sivuihin siirtyminen oli ajatuksena aluksi haastava, mutta lopulta rakastuin kalenteriin. Note A5 kalenterissa on aukemaan toinen sivu ajateltu nimensäkin mukaan muistiinpanoille. Minä tein siitä sivusta tilan erilaisille kollaaseille, jotka leviävät osittain viikkosivun puolelle.

Vuodelle 2023 sekä 2024 ostin itse note A5 -kalenterit. Joten lopulta rakastuin kalenteriin, jota aluksi pelkäsin. Vuosien varrella ei ihan hirveästi ole koristelutyylini tämän kalenterin kanssa muuttunut. Olen aina välillä kokeillut erilaisia asioita, mutta kuitenkin palannut takaisin tuttuun ja turvalliseen tyyliin.

Kalenteri ei ole tainnut oikeastaan koskaan olla minulle ajanhallinnan väline. En ole oikeastaan ikinä kuljettanut kalenteria mukanani, paitsi sitä puhelimen. Siksi sieltä löytyykin tärkeimmät jutut. Paperinen kalenteri, ja sen koristelu, on ehkä enemmänkin ollut hetki omaa aikaa ja luovaa tekemistä.

~ Laura

Nuuna L – Ensi vuoden kalenterini

Hei,

miten kävikään minun vuoden 2024 kalenterivalinnalleni tänä vuonna?

Olin jo päättänyt, että ensi vuosikin mennään perinteisesti Happy Plannerilla, suurella todennäköisyydellä Minillä. Olin tykästynyt tähän jo vuosien saatossa ja toimi oikein hyvin tarpeisiini. Kuinka sitten kävi kesällä? Katselin vaivihkaa muiden postauksia muistikirjoista ja itse tehdyistä traveler’s notebookeista. Kaukaisesti kaipasin aikaa, jolloin tein Lettua (Leuchtturm1917), mutta jouduin siitä luopumaan yksinkertaisesti ruuhkavuosien keskellä. Yhtäkkiä viikkojen saatossa mieleeni iski muistikuva, että minun vanhojen kalenterieni joukossa saattaa olla korkkaamaton Nuuna L, jonka joskus ostin kirpputorilta.

Kovalla vauhdilla lähdin kaivamaan sitä minun aarrelaatikkoani – ja kas, siellä oli muoveissa Nuuna L, kuten muistelinkin. Välissä oli kulunut monta vuotta. Kuitenkin mieleeni hiipi epävarmuus, ettei aika riitä tekemään viikko kerrallaan kalenteria. Tarpeeni on elää puolisen vuotta ennakkoon, jonka vuoksi päiväämätön kalenteri ei vain toimisi minulle. Heitin kysymykseni Kalenterimanian ryhmään ja sain hyvin kannustavia kommentteja. Kannattaa siis tehdä pohjat valmiiksi jo koko vuodelle ja numeroida ne myös. Tästä idea lähti sitten hautumaan. Olisiko minusta siihen?

Kannustuksen saattelemana aloin laskemaan itselleni viikkotavoitteita, kuinka monta pohjaa minulla tulee olla valmiina per viikko, että saan valmiiksi tavoiteaikatauluuni ensi vuoden kalenterin. Tein myös laskelmia riittääkö minun Nuunani sivut koko vuodelle. No laskelmat osoittivat, että riittäväthän ne ja saan siihen puoli vuotta lisääkin vielä mahtumaan. Minulla oli siis käsillä puolentoista vuoden kalenteri.

Pohjiksi toteutin tutun, hyväksi todetun kuukausiaukeamarakenteen sekä viikkonäkymät. Tein ensin kaikkien kuukausien kuukausi- ja viikkonäkymät valmiiksi ja sainkin ne hieman tavoiteaikaani nopeammin.

Tämä oli mielestäni kaikista suurin urakka koko kalenterin teon aikana. Käytin pohjiin Pilotin poispyyhittävää kynää, jonka musteet tietysti loppuivat monta kertaa matkan varrella ja jouduin odottelemaan uusia täytteitä. Valitsin tämän kynän, koska sen voi pyyhkiä pois ja sen päälle voi vahvistaa halutessaan pysyvällä tussilla pohjia. Olin todella tyytyväinen itseeni sekä pohjiin. Tein aluksi vain ensi vuoden, koska haluan nähdä, kuinka se toimii käytännössä. Sitten käytännönkokemuksen perusteella kasaan puoli vuotta ennen loput puolen vuoden pohjat ja tarvittaessa voin niitä myös muuttaa.

Seuraavaksi oli sitten ajankohtaista päivääminen, etsin internetin syövereistä ensi vuoden kalenterin ja lähdin päiväämään niiden perusteella. Olin varma, että jossain vaiheessa menee vikaan, mutta onneksi on pyyhittävät kynät. Numerointi meni yllättävän nopeasti ja se valmistui paljon nopeammin kuin olin ajatellut, siihen kului vain yksi ilta.

Tilasin valmiit kuukausi- ja viikonpäivätarrat Mimmilä Shopista. Niiden odottelussa meni hetki, kun en ajatellut projektini etenevän niin sutjakkaasti kuin se eteni.

Sitten vain tuumasta toimeen, ensin laitoin kuukaudet paikalleen ja sen jälkeen lähdin laittamaan viikkoja.

Tarkistelin aina, että kuukausi alkaa oikeasta päivästä ja päivämäärästä, kuinkas ollakaan olin viimeisen kolmannen kuukauden kohdalla mokannut ja sainkin kumittaa. No pikku juttu, olin tähän jo henkisesti varautunut.

Viimeisenä, näin Kalenterimania-ryhmässä, kun eräs tuunaajamme oli käyttänyt itse tehtyjä välilehtiä. Sain siitä idean, että teen kalenteriini kuukausiväliläpyskät, kun olin niihin tottunut ja todennut ne hyväksi. Minulla on tiedossa eräs ulkomainen yritys, josta toisinaan tilaan ja tiesin heillä kuuluvan valikoimaan vahvoja muovisia pikkumerkkejä. Niiden odotteluun meni taas hetki, kun ulkomailta kestää kolmisen viikkoa postin tulo.

Nyt sitten vihdoinkin ne mun välilehtiläpyskät tuli! Ai että, olin vahingossa tilannut kaksi pakettia yhden sijaan, no ei haittaa. Voipahan uusia, jos joku sattuu tipahtamaan pois puolentoistavuoden aikana. Seuraavaksi oli värien valinta, voi että miten se voi olla vaikeaa. Laitoin ensimmäiset puoli vuotta pinkiksi ja sen jälkeen ne vaihtuvat beigeksi. Seuraavat puoli vuotta on sitten sininen tai vihreä riippuen siitä millä fiiliksellä olen.

Kun näin sitten Happy Plannerin julkistukset ensi vuodelle, tiesin tehneeni oikean valinnan. Mikään uusista kalentereista ei minua miellyttänyt. Olin toisaalta onnellinen, että kuljin tämän matkan jo kesästä alkaen, mutta myös vakuuttunut oikeasta valinnastani. Ja miten tässä sen jälkeen kävi…? Olin koko kevään pohtinut, että haluaisin kokeilla joskus vielä Ainoan Auraa, olin tykästynyt unicorniin. No siinä kävi sitten niin, että se tuli tilattua, koska halusin, että minulla on tarvittaessa uusi odottamassa, kun edellinen päättyy.

HUI MIKÄ MATKA, mikä jännitysnäytelmä tästä kehkeytyi. Minä ja Nuuna L, jatkuukohan matkani Auraan, se jää nähtäväksi kesän 2025 jälkeen. Pysy mukana!

-Nimettömänä pysyttelevä jäsen