Searching for "personal-koko"

Kalenterivuosi 2021 – Carita

Postauksessa esiintyvä Note Mini -kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta. Kuvissa näkyvä Leuchtturm 1917 -muistikirja on ostettu alennuskoodilla Suomalaisesta Kirjakaupasta ja sen sivuilla näkyvät maalaukset on toteutettu Suomen Taidetarvikkeelta yhteistyössä saaduilla guassiväreillä. Tekstissä mainitut Aura notebook Elements -vihkot on saatu yhteistyössä Ainoalta.

Jos olisin kirjoittanut tämän postauksen heti vuoden alussa, olisi tekstistä tullut todella erilainen. Minä nimittäin uskoin tällä kertaa vakaasti, että kalenteririntamalla ei tapahtuisi mitään sen suurempia mullistuksia vuoden 2020 syksyyn nähden. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Vuosi 2021 alkoi minun kohdallani melko rauhallisesti. En ollut hankkimassa mitään uutta, sillä olin elokuussa 2020 ottanut käyttöön personal-kokoisen Color Crushin, ja sen kanssa aioin jatkaa myös tämän vuoden puolelle. Sen rinnalle otin käyttöön yhteistyössä Ajastolta saamani Note Minin. En välttämättä tarvinnut kumpaakin yhtä aikaa, mutta halusin ehdottomasti pitää Color Crushin, ja Note Mini puolestaan veti minua puoleensa pienen kokonsa ja söpöytensä vuoksi.

Tilanne vaikutti siis suhteellisen vakaalta ja simppeliltä vuoden vaihtuessa. Minun pitäisi kuitenkin tuntea itseni siinä määrin, että olisin osannut ennustaa mitä tuleman pitää. Kuten on varmasti käynyt monesta eri yhteydestä ilmi, hurahdin viime vuoden lopulla maalaamiseen ihan toden teolla. Ei mennyt siis yllättäen kovinkaan kauan, kun sain loistavan idean alkaa tehdä bullet journalia pääasiassa maalaamalla.

Tämä idea tempaisi minut mukaansa sen verran nopeasti ja sen verran kovaa vauhtia, että järkipuheelle tai toppuuttelulle ei jäänyt juurikaan sijaa. Niinpä hommasin uuden muistikirjan ja aloin suorastaan rynnäkkömaalaamaan erilaisia asioita tyhjän muistikirjan sivuille. Käytin lukuisia iltoja Pinterestin parissa (ja käytän edelleen) ja sormet syyhysivät päästä kokeilemaan aina vaan uusia juttuja bujon sivuille.

Nyt, kun ollaan ylitetty maaliskuun puoliväli, on minulla siis aktiivisessa käytössä kaikki kolme tässä postauksessa mainitsemaani kalenteria: bullet journal, Ajasto Note Mini ja Color Crush Personal. Lisäksi pieni A6-kokoinen traveler´s notebook Aura notebook Elements -vihkoilla odottelee kärsivällisesti niitä hetkiä, kun innostun taas täyttämään sen sisuksia kaikenlaisilla muilla itseäni kiinnostavilla jutuilla.

Äkkiseltään mainitsemani kalenterimäärä kuulostaa varmasti paljolta ja työläältä. Sillä lailla ajattelisin toisaalta itsekin, jos en olisi jotenkin ihmeen kautta onnistunut löytämään jonkinlaista suloista, hallittua kaaosta ja harmoniaa näiden kaikkien välille.

Bullet journal on minulle tällä hetkellä äärimmäisen tärkeä väline haastaa itseäni maalaamisen saralla ja se innostaa minua kokeilemaan muun muassa sellaisia aiheita, joita en välttämättä normaalisti keksisi yrittää maalata. Koska toteutan bujoa kuitenkin tällä hetkellä lähes pelkästään siveltimillä ja kynillä, jää kaikkien muiden materiaaien käyttö siitä pois. Senpä takia tarvitsenkin vastapainoksi kalentereitani, joihin voin luoda aukeamia washiteippejä ja tarroja käyttäen. Se on täysin erilaista tekemistä, mutta yhtä kaikki minulle tärkeää näpertämistä ja itseni toteuttamista. Lisäksi minua harmittaisi kovin, jos kaikki ihanat tarrat ja teipit jäisivät kokonaan käyttämättä.

Olen aiemminkin käyttänyt useampaa kalenteria yhtä aikaa. Isoin haaste on ollut ajanpuute ja ajatus siitä, että kaiken on oltava aina ajan tasalla. Se onkin ehkä nyt ratkaisevin seikka sille, miksi nyt uskon tämän järjestelyn toimivan minulla paremmin kuin aiemmin. En jaksa välittää siitä, jos koristelen kalenteriaukeaman viikon jo alettua tai vaikka vasta seuraavalla viikolla takautuvasti. Bullet journal ajaa tällä hetkellä parhaiten asiansa jopa ihan kalenterina, koska innostukseni vallassa olen saanut pidettyä sen hyvin ajantasaisena. Toistaiseksi koen silti itselleni tärkeänä osana tätä harrastusta koristella myös CC:n ja Note Minin aukeamia, vaikka sitten tosiaan vähän myöhässä. Sehän se tärkeintä kaiketi tässä on: saada iloa siitä itse tekemisestä. Se puoli näyttäisi nyt toteutuvan oikein hyvin.

On hyvin mahdollista, että esimerkiksi puolen vuoden päästä en olekaan enää jaksanut ylläpitää näitä kaikkia ja jonkun täyttäminen on jäänyt kokonaan, mutta tiedän nyt senkin olevan ihan ok. Aion siis kalentereideni suhteen elää hetkessä ja keskittyä kullonikin niihin asioihin, jotka tuottavat minulle eniten iloa. Se voisi olla aika hyvä ohjenuora ylipäätään vuodelle 2021, vai mitä?

-Carita

Heidi Swapp Memory Planner syynissä

Moikka! Olin kolme vuotta uskollinen bujoilija (bullet journal-harrastaja), mutta jokin plannerkärpänen pääsi puraisemaan ja päädyin alkuvuodesta hommaamaan ekan rengasplannerini! Tutkin pitkään eri vaihtoehtoja ja päädyin Heidi Swappin Memory Planneriin personal-koossa. Halusin kalenterin olevan simppeli ja helppotäyttöinen, sekä että kannet ovat yksinkertaiset ja ajattomat jotta voin uudelleen käyttää niitä tulevinakin vuosina!

Pakkauksessa tuli itse kalenterin kannet sekä niiden sisälle vuoden ajaksi insertit ja kansilehdet. Kalenteri on päiväämätön, joten täyttämisen voi aloittaa missä kohtaa vuotta vain. Itselle paras yllätys tässä oli se, että viikot alkavat maanantaista eikä sunnuntaista, plus nämä uudemmat Heidi Swappin personal-koon kalenterit ovat kuudella renkaalla, joka helpottaa valmiiden inserttien löytämistä. 

Itse en ole vielä päätynyt erillisiä inserttejä tilaamaan, vaan olen käyttänyt vanhan testibujon sivuja joihin olen klassisesti saksilla tökkinyt reiät, ja on ajanut asiansa! Päädyin kyllä nyt tilaamaan yhden reiän rei’ttimen, jotta jatkossa homma olisi helpompaa ja kalenterin väliin saisi muutakin kuin vain pistesivuja. Kalenterin renkaat eivät mitkään hirveän isot ole, joten hirveästi mitään paksuja lisäsivuja ei pysty liittämään, jos haluaa pitää koko vuoden valmiit sivut kerralla kansien välissä.

Tässä personal-kokoisessa plannerissa on neljä taskua etukannessa, itse olen tykännyt säilyttää niissä muistilappuja, washisampleja sekä tarroja, jotta plannerointi onnistuu missä vaan! Taskuihin mahtuu mukavasti, sillä varsinkin kaksi ylintä taskua ovat todella syviä. Kolmen taskun takana on vielä yksi tasku, jossa itse olen pitänyt postikortteja, sillä kooltaan tasku on juuri normaalin C4-kokoisen postikortin verran ja mukaan mahtuu myös muutama kirjekuori. Edessä olevat taskut ovat aika joustavia, joten näihin varmasti halutessaan erilaisia kalenterikoruja kiinni! Takakannessa puolestaan ei ole taskua, mutta hyvän kokoinen kynälenkki löytyy, jotta oma lempparikynä pysyy tallella, kun kalenteri kulkee itsellä päivittäin mukana. 

Näissä uudemmissa Heidi Swappin kalentereissa värimaailma on rauhallisempi, vaikka mukana onkin Swappien tyyliin paljon mietelauseita, mutta nämäkin ovat enemmän kohdistuneet kuukausivälilehtiin. Mielestäni on kiva, että valmiit viikkosivut on pidetty hyvin simppelinä, koska personal-koossa kirjoitustila ei kovin suuri ole. Jokaisen kuun alussa on myös pieni sivu varattuna muistiinpanoille ja merkinnöille valmiin kuukausikalenterin lisäksi.

Yhteenvetona sanoisin että memory planner on hyvin onnistunut kokonaisuus! Erityinen plussa maininta inserttien paperilaadusta. Olen käyttänyt koristeluun erilaisia tusseja, mutta mitään ghostausta ei ole seuraavilla sivuilla, sekä kuukausi-inserttien paperi on hieman pahvin oloista kestävän tuntuista materiaalia, joten ei tarvitse pelätä kun kalenteria selailee että paperit repeäisi käsiin! Kannet myös tuntuvat todella kestävältä ja hyvillä mielin kalenterin voi heittää laukkuun mukaan, kun ei ole pelkoa että hajoaisi sinne. 

-Maarit