Searching for "rengasplanner"

Bullet journal muuton apuna

Bujossani on kulkenut mukana vaikka minkälaisia listoja ja muistiinpanoja, ja tällä kertaa vuorossa on muuttoaiheisten sivujen tekeminen. Minulla ja poikaystävälläni on edessä muutto kaupungista toiseen heinäkuun lopulla, joten esimerkiksi erilaiset to do – ja pakkauslistat tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Vinkkejä ja apua olen etsiskellyt niin Facebookin Kalenterimania-ryhmästä kuin Pinterestistä oman ideoinnin lisäksi. Kaikkea en ole vielä ehtinyt toteuttaa tai kirjoittaa bujooni, koska varsinainen pakkaus sun muu hössötys alkaa vasta heinäkuun puolella. Tässä postauksessa näkyy kuitenkin muutamia kuvia hahmottelemistani listoista.

Kerron aluksi hieman bujoilutaustastani. Aloitin bullet journalin tekemisen noin puolitoista vuotta sitten, alkuvuodesta 2017, eksyttyäni erään blogin (nimeä en enää muista) bullet journal -aiheiseen tekstiin, jossa kerrottiin bujoilun idea ja miten pääsee alkuun. Kiinnostuin välittömästi ja siitä se sitten lähti… Bujoni sisältää kaikenlaista: kalenterin vuosi-, kuukausi- ja viikkonäkymineen, todella monenlaisia listoja, ideasivuja ja muistiinpanoja sekä muistoja. Ensimmäisen vuoden pärjäsin yhdellä bujolla (A5 Leuchtturm 1917), mutta tämän vuoden vastaavanlainen bujoni on jo melkein täynnä. Tämä kertoo aika paljon siitä, kuinka innostukseni tähän harrastukseen on vain kasvanut. Viime maaliskuussa hankin myös rengasplannerin, ns. ”viralliseksi” kalenteriksi. Kuvassa tämänhetkinen lettuni <3.

Mutta palataan takaisin muuttoaiheisiin sivuihin. Aivan ensimmäiseksi tein aukeamat sekä vanhaa että uutta asuntoa koskevia to do -juttuja varten. Näille aukeamille tulee sekalaisia, tärkeitä sekä vähemmän tärkeitä asioita, joita pitää muistaa hoitaa muuton yhteydessä. Epäilen, että listat kasvavat vielä helpostikin koko aukeaman pituisiksi, kunhan pakkaaminen ja muuton järjestely lähtee kunnolla käyntiin.

Myöhemmin koristelen aukeamiani mahdollisesti piirroksin, tarroin ja leikekuvin. Tässä alkuvaiheessa tuntui järkevämmältä tehdä olennaisin ensin valmiiksi, jotta ykskaks mieleen tulevien asioiden kirjaaminen ylös tapahtuisi nopeasti eikä unohtuisi.

Aion käyttää apuna myös sivuja, joille listaan myytäviä ja lahjoitettavia asioita, kuten tavaroita, huonekaluja ja vaatteita. Näin kesäaikaan esimerkiksi ulkokukkien kuljettaminen uuteen asuinkaupunkiin täytyy miettiä tarkkaan, sillä tällä hetkellä meillä on rivitaloasunto etu- ja takapihoineen, mutta tulevassa kerrostaloasunnossa vain parveke. Osa kukista jääköön sitten ystävien iloksi. Alla kuva aloittamastani ”Ylimääräisestä eroon” -aukeamastani.

Myyntivaiheessa aion pitää kirjaa myös siitä, millä hinnalla myyn, mitä saan myytyä ja mitä en, ja paljonko rahaa lopulta saan. Myydyistä saadut rahat voi sitten käyttää johonkin uuteen asuntoon liittyvään, esimerkiksi uuteen ruokapöytään tai sisustukseen. Pääasia on kuitenkin päästä kaikesta ylimääräisestä eroon, ettei sitten tarvitse ihmetellä turhan tavaran paljoutta uudessa asunnossa ja ahtaa ensimmäisenä varastoa täyteen. Astioiden ja vaatteiden läpikäymistä varten teen kokonaan omat sivut, sillä osa astioistamme ei ole konepesun kestäviä (uudessa asunnossa on kauan odotettu tiskikone, jee!) ja vaatteet… noh… rakastan käydä vaatteita läpi.

Suunnitteilla on lisäksi muuttolaatikoiden numerointi ja niiden merkkaaminen bujoon sisältöineen, jotta tavaroiden purkaminen helpottuisi. Voisin tehdä myös listan, mitä asioita tarvitsee ensimmäisenä, ja pakata ne yhteen laatikkoon, jotta etsiminen helpottuu. Nämä jutut auttavat erityisesti poikaystävääni, joka olisi muuten varmaan ihan hukassa uudessa asunnossa muuttolaatikoitten keskellä – varsinkin, kun hän asustelee ensimmäisen viikon siellä ilman minua. Töiden vuoksi lähden vasta myöhemmin perässä. Tämän vuoksi minun pitää pakata itselleni myös väliaikainen setti tärkeimpiä tavaroita, joilla pärjään toisten nurkissa sen ajan, kun vanha asunto on jo luovutettu ja uuteen en vielä pääse. Niistä tavaroista täytyy siis ehdottomasti tehdä oma bujosivunsa! (unohtamatta elintärkeitä kalenterin tuunailukamoja… kuvassa näkyy vain osa.)

Uuden asunnon sisustusta ja huonekalujen sijoittelua voisi myös suunnitella bujon avulla. Esimerkiksi piirtämällä pohjapiirroksen tai jonkinlaisen ideointikuvan saisi varmasti kivan aukeaman aikaiseksi. Aiempien muuttojen aikaan minulla ei ole vielä ollut tätä ”wonder bookkia” (kuten poikaystäväni bujoani nimittää…), joten voin vain ihmetellä, miten silloin pärjäsin ja organisoin muuttoni vain yhden hätäisesti sutaistun muistilistan varassa… Olen valmis tuhlaamaan tähän muuttotouhuun koko lopun bujoni (heinäkuun viikkonäkymien lisäksi), sillä uuden osto on edessä kuitenkin aivan kohta. Ja muutenkin muutto sattuu bujoilua ajatellen sopivaan hetkeen – uuden elämänvaiheen alkaessa pääse aloittamaan myös uuden bujon!

Aurinkoista kesää kaikille ja tsemppiä muille muuttoa suunnitteleville!

-Katja

Esittelyssä – Domino Soft (Filofax)

Tässä tekstissä esittelen teille kalenterimaailman kruununjalokiven – Filofax domino softin (personal koossa). Historiaa rakastavana yllätyin siitä, että Filofaxin toiminta alkoi jo ensimmäisen maailman sodan aikoina vuonna 1921. Minulle Filofax on kuitenkin tuore tuttavuus. Pitkään mielsin Filofaxin vahvasti businessmaailman kalenteriksi mutta filofax taipuu moneen muuhunkin kuin palaveripöytään. Filofaxin kalenterin mukana tulevat sivut nimittäin kestävät esimerkiksi vesivärejä ja erilaisia kyniä.

Aiemmin filofaxin paperi oli lähes virsikirjamaisen ohutta mutta Vihkokaupalta saamani tiedon mukaan Filofax on parantanut paperiaan ja nykyään sivut ovat paksummat kuin ennen. Tämä on erittäin tervetullut muutos. Toki sivut ovat edelleen ohuet mutta ne tuntuvat käteen laadukkailta ja kestäviltä.

Domino softissa yhdistyvät kaikki mitä kalenteriltani haluan: siirreltävyys, muokattavuus, helposti mukana kulkeva koko, ihana mutta ei liian räiskyvä väri, hillitty ulkonäkö ja laadukkuus. Domino softissa ei ole rengasplannerille tyypillistä nepparikiinnitystä vaan traveller’s notebookille ominainen kuminauha. Tämä on värin ohella ehdottomasti tärkein ominaisuus. En ole juuri koskaan välittänyt nepparikiinnityksestä, joten arvostan, että saan rengaskalenterin traveller’s notebookin ulkonäöllä.

Kalenterin sisältä löytyy koko vuoden viikot perinteisellä kellonaikanäkymällä. Kuukausiaukeamia ei valitettavasti tässä filofaxissa ole mutta välilehdet kuitenkin löytyvät. Lisäksi löytyy paljon tietoja aina uskonnollisista juhlapäivistä osoitesivuihin. Erivärisiä muistiinpanosivuja löytyy runsaasti. Huomionarvoisena yksityiskohtana on pakko mainita kalenterin kansissa olevat varta vasten kuminauhalle tehdyt urat. Laadukkuus näkyy nimenomaan yksityiskohdissa.

Filofax on selkeästi panostanut käytänöllisyyteen ja varustanut kalenterin muovisella taskulla, kynäpidikkeellä (eng. pen loop) jam läpinäkyvällä viivoittimella. Viivoitin toimii myös erinomaisena paikkamerkkinä. Etu- ja takakansista löytyy kaksi pystysuuntaista taskua, joihin kaikki ylimääräiset lippulaput voi kätevästi säilöä. Filofaxin renkaat ovat luonnollisesti laadukkaat ja avausmekanismi on tyypillinen rengaskalenterille.

En oikeastaan keksi mitään muuta pahaa sanottavaa tästä kalenterista kuin sen, että ainakin vaaleammat värit kuten itselläni oleva robin’s egg likaantuu herkästi. Kannet ovat kuitenkin kestävät ja niitä voi huoltaa.

Täältä voit lukea aiemman blogipostauksen Filofaxista ja täältä puolestaan saat lisää tietoa rengasplannereista.

Rakkaudella Ruut