Searching for "klemmari"

Origamilinnuista klemmarikoristeeksi

Antauduin hiljattain kunnolla kalenteriaskartelun vietäväksi ja nyt olenkin kovasti väsännyt kaikkea ihaniin rengaskansiin jotka tilasin toukokuussa.

Olen tehnyt muun muassa origamilinnuista klemmarikoristeita, joiden ohjetta minulta pyydettiin. Kirjoitankin nyt ensimmäistä kertaa Kalenterimanialle näin askarteluohjeen myötä.

Tähän klemmarikoristeeseen siis tarvitset vain:

♥ valitsemaasi paperia; esimerkiksi vanhan kirjan sivuista saa kauniita lintuja

♥ sakset

♥ kuumaliimapistoolin; olettaisin että myös Erikeeperillä saattaisi pysyä mikäli et pistoolia omista

♥ haluamasi kokoisen ja värisen klemmarin

Klemmarikoristeeksi sopiva lintu tulee neliöstä, jonka sivu on noin 4-6cm. Tämä on nopeasti opittavissa oleva helppo malli, mutta ensin on parempi harjoitella isomman kokoisella paperineliöllä ja minun on kuvissa selkeämpi näyttää taittelu isommalla paperineliöllä. Aloitetaanpa.

  1. Taita nurkat vastakkaisiin nurkkiin ja reunat vastakkaisiin reunoihin saadaksesi tarvittavat taitokset.

  1. Taittele neliö kasaan äsken tehtyjä taitoksia pitkin, niin että reunat tavallaan päätyvät kulmien väliin haitarimaisesti.

  1. Pidä avoin pää itseäsi kohti. Taita avoimet reunat keskitaitetta vasten yksi kerrallaan. Toista kaikille avoimille reunoille molemmilla puolilla.

Taiteltuna työ näyttää tältä.

  1. Avaa äskeiset taitokset ja taita niitä pitkin paperin reuna keskilinjan myötäisesti.

Taita reunat keskelle molemmin puolin työtä.

Työstä pitäisi tulla tämän näköinen.

  1. Taita sivut keskeltä sisälle tehdäksesi linnun pään ja pystön.

 

Tee sama toiselle puolelle.

6.Taita toisesta päästä kulma tehdäksesi linnulle nokan.

Ja näin lintu on valmis.

Isommalla paperilla harjoiteltuamme onnistuu minilinnunkin tekeminen sorminäppäryyttä käyttäen.

  1. Valitaan sopiva klemmari kuumaliimapistoolin lämmetessä.

”Ammutaan” pieni klimppi liimaa linnun alaosaan…

…ja painetaan klemmari lintuun kiinni.

Ja näin lintumme on valmis lentelemään kalenteria koristamaan!

Toivottavasti ohjeesta on iloa ja saatte aikaan kauniita lintuja. Mikäli tulee mieleen kysymyksiä ohjeesta niin vastailen niihin mielelläni.

-Miia H.

 

Viikonloppu Turussa ja miitti Klemmarikellarissa

Maaliskuun loppupuolella pakkasi tämä keravalainen maanikko kalenterinsa, kimpsunsa ja kampsunsa kasaan ja suuntasi Turkuun viikonlopuksi. Mirppu majoitti minut viikonlopuksi luokseen, ja lauantaina puolen päivän maissa suuntasimme Turun ja Raision rajalle. Joku varmaan jo arvasikin – Klemmarikellariin! Tai no, ei varsinaisesti Klemmarikellariin, vaan Klemmarikellarin pyörittäjän Jonnan kotiin. Ihana Jonna avasi kotinsa ovet joukolle maanikoita, ja niimpä me miittasimme kymmenhenkisellä porukalla. Keittiönpöytä ei kauaa ollut näkyvissä, kun kalenterit, paperikot, tarrat ja teippirullat jo kasautuivat pinoihin ympäriinsä. Ihana Elli-koira piti meille myös seuraa. ♥ Vaikkakin joutui ”raukka” tyytymään vain kalentereiden koristeina roikkuvien pompom-pallojen katseluun, vaikka niitä olisikin varmasti ollut paljon mukavampaa mutustella!

Itselleni tämä taisi olla ensimmäinen sellainen miitti, jossa sain kalenteriinkin oikeasti jotain aikaiseksi! Heidi Swappin large memory plannerini sai yhdelle sivulleen koristeet, ja lauantain kohdalle liimasin tietenkin Kalenterimania-tarran!  Oli ihanaa nähdä käytännössä mitä kaikkea miitissä ihmiset kalentereihinsa tekivät, kokeilivat ja miettivät. Ja kuinka eri tavoin ihmiset lähtevätkään lähestymään aukeaman koristelua! Yksi leimaili leimakuvia ja väritteli niitä, toinen leikkasi taaarkasti pieniä sulkia irti kuviopaperista. Yksi ehti koristella kokonaisen kuukauden, kun toinen mietti tarkkaan mitä tekisi yhdelle aukeamalleen. Jotenkin tämä miitti kiteytti mahtavasti sen miten koristelutapoja ja -tyylejä on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin!

Kun tarroja, washeja ja muita ihanuuksia oli jo jokin tovi liimailtu ja ihasteltu, koitti ihana hetki; pääsimme kaikki ostoksille Klemmarikellariin! Siinä sitä riitti ihmettelemistä, kun kaikki normaalisti netin päässä olevat tuotteet olivatkin hypisteltävissä. Itsehän lopulta menin valinnan vaikeudesta aivan sekaisin, ja lähdin miitistä lopulta _yksi_ tarra-pakkaus mukanani. Yksi ainoa! Ja kyllä tästä sai Miralta ihmettelyä ja kuittailua lopun viikonloppua kuullakkin 😀 No, täytyy selkeästi seuraavalla kerralla valmistautua paremmin!

Miitistä jäi todella fiilis, kiitos siitä kaikille paikalla olleille! Ja erityiskiitos Jonnalle kun meidät kutsuit luoksesi miittaamaan ♥

♥, Inka