Avainsana: 2021

Inspiraationa vuodenajat – Linksu

Project365-kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa.

Kivaa vuoden 2021 viimeistä torstaita ja hyvää syntymäpäivää minulle, täytän 36 vuotta tänään. Saan lopettaa tämän vuoden ylläpidon torstaihaasteen, mutta ens viikolla vuosi 2022 jatkaa samalla haasteella, eli inspiroitumista vuodenajoista.

Kevät, kesä, syksy, talvi. Päätin jo syksyllä haasteen alkaessa, että valitsen itselleni inspiraatioksi kevään. Sen tuoma toivo, lämpimät auringonsäteet ja uuden luominen on kotipuutarhurin mielessä heti, kun joulu korjataan (mutta pidetään joulu vielä hetki). Ajatus siitä, että kohta pääsee pihapatiolle puutarhaan tuunailemaan, pitää ensin esi-kasvattaa puutarhan kukat ja antimet. Siinä auttaa puutarhavihkoni. Siihen teen kuvallisia suunnitelmia ja listoja puutarhaunelmista.

Ajattelin kuitenkin tässä haasteessa jalostaa tätä puutarhainnostustani uuteen ihanaan kalenteriini, jonka sain Ajastolta yhteistyönä, Project365. Teen haasteen inspiroimana kasvikortteja kalenteriin, jotta tiedän koska minun pitää aloittaa esikasvatus ja mitkä laitetaan suoraan maahan. Kortin toiselle puolelle tulee kaikki tarvittava informaatio kyseisestä kasvista ja kortin alle kalenteriin.

Mittasin kalenterin viikkoboxien koon, eli 3,20 cm x 4,50 cm ja piirsin viivat korttipohjaan. Kuvitin niiden kukkien, kasvisten ja yrttien mukaan, joita minulla on tarkoitus kasvattaa. Leikkasin kortit ja ripottelen kortit kalenteriin oikeille paikoilleen. Näin ne tulevat minua vastaan, kun aika viljelyksille on koittanut. Käytin kiinnitykseen washiteippiä.

Minun piti laittaa kortit kalenterin viikkoaukeaman boxeihin, mutta päädyin laittamaan ne lopulta kuitenkin viikkosivun muistiinpanotilaan. Näin ne eivät vie päiviltä tilaa ja ole niin sanotusti merkattu tietylle päivälle.

Onko sinulla taipumusta hurahtaa taimikasvatukseen? Ja ehkä loppukeväästä toivot jo, että saat kaiken ulos kun sisällä loppuu tila kesken, heh. Ihanaa uutta vuotta kaikille. Tehkää tinataikoja ja suunnitelkaa puutarhaunelmia.

Muiden mafiosoiden torstaihaasteet löydät täältä.

Masentava marraskuu

Ihanaa alkavaa viikkoa, vihdoin marraskuu vetelee viimeisiään ja päästään aloittamaan ihan virallisesti joulun odotus. Meillä joulua on kyllä odotettu rehellisesti taas läpi vuoden ja joulukuusi ja osa koristeista on kaivettu jo marraskuussa esiin. Kyllä vain, kaikki teistä sen varmaan jo tiesivätkin, minä rakastan joulua. Joulu on ihmisen parasta aikaa. Aloitan jouluvalmistelut yleensä hyvissä ajoin, etteivät ne aiheuta stressiä ja paineita. Joulun kuuluisi mielestäni olla kiiretön, rauhallinen, perhejuhla, jossa lapset ovat suurimmassa osassa. Meillä onkin joulunaika rakennettu aikatauluineen niin, että se sopii Mannalle parhaiten.

Mutta vielä, ennen kuin hypätään ihan täysin joulujunaan, niin jutellaan hetki menneestä syksystä. Syksyt ovat minulle vaikeita. Tai niistä on tullut vaikeita näin aikuisiällä. Nukkuminen vaikeutuu, Mannalla selkeästi sama homma. Syksyisin myös inspiraationi tekemiseen katoaa, väsymys vie sen mennessään. Olen koittanut vaikka mitä jippoja, mutta lopulta törmään samaan fiilikseen. Ei kiinnosta. Kiinnostukseni kalenterointiin varmasti välittyy tämän postauksen kuvista. Tiedättkö sen tunteen, kun inspistä ei vain ole? Tätä marraskuuta kuitenkin piristi edes yksi juttu, nimittäin uusi yhteistyö, josta vähän jo huhuilinkin ryhmän puolella ja kerron teille heti kaiken, kun vaan saan.

Muuten täällä on kulkenut pienen pieni Moleskinen kalenteri mukana, jossa ei ole siis tarran tarraa. Raukka ei ole ikinä edes kuullut mistään washiteipeistä tmv. Olen todennut, että töissä on turha kantaa mukana isoa kalenteria ja kuvitella tekevänsä sinne hienosti ja kauniisti merkintöjä. Se ei toimi. Ensi vuodeksi sain Solidaarisuuskalenterin, koska kuulun Rauhanpuolustajiin, joten se kulkee mukanani ensi vuonna. Sen rinnalle tuleekin sitten se uusi yhteistyöjuttu, josta kuulette ryhmässä läpi vuoden.

Nyt jään odottelemaan sitä maagista joulukuuta, jouluvaloja, lasten riemua ja lahjapaperin rapinaa.

-Mira