Avainsana: adhd

Syksy tulla saa

Syksy, syksy, syksy tulla saa, syksyllä on mukavaa…

Ainakin päiväkodin työntekijät taitavat tietää mistä viikosta ja vuodesta toiseen jankattavasta vuodenaikalaulusta on kyse. Itse olen varsin tyytyväinen syksyn tuloon ja hyräilen tuota värssyä mielelläni. Vaikka olen aina identifioinut itseni kesän lapseksi, vasta syksyn tullen saan oikeasti happea. Pystyn hengittämään ja jalat hakeutuvat useammin lenkkipolulle katselemaan kauniin värisiä lehtiä ja bongailemaan lintuja ja oravia syyspuuhissaan.

Tämä kesä oli erikoinen, ja meni ohi jotenkin silmänräpäyksessä. Rehellisesti, en juurikaan nauttinut koko vuodenajasta. Aloitin taas päivätyöni ja kuten kesäkuun lopulla kirjoittelin, oli harrastuskin jonkunlaisessa suvantovaiheessa. Pallottelin taas pikkuisen Ajastoni ja muistini (hah!) ja muistilappujen väliä, kunnes eräänä perjantai-iltana eksyin siskoni kanssa Söstrene Greneen. Ihan vahingossa, kuten tiedätte.

Kuinka ollakaan sieltä sattui käteen päiväämätön, solakka A5-kokoinen kalenteri, jossa on tilaa jokaiselle arkipäivälle suorastaan giganttinen määrä niin, että viikko on kuitenkin yhdellä aukeamalla. En miettinyt hetkeäkään vaan lyttäsin tuotteen ostoskoriini ja jatkoin eteenpäin.

Nyt tätä yhteiseloa on jo jonkun aikaa ja olen todennut, että nappiin meni. Vaikka en kauniita numeroita saakaan aikaan, sain itselleni ihan toimivan kalenterin, johon olen alkanut myös värikoodata asioita. Vapaa-ajan tekemiset olen merkinnyt lilalla ja töihin liittyvät asiat mustalla. Näin pystyn helposti vapaalla jättämään huomiotta työasiat ja näen aina nopeammin värikkään (”mukavan”) merkinnän sivuilta. Myös tarrat ja washit mahtuvat taas hyvin kalenterini sivuille ja niitä on kiva käyttää.

Vaikka oikeastaan kesän myötä jouduin karsimaan arjestani enemmän ja vähemmän pakolla useamman jutun pois, on tilavan kalenterin paluu ollut minulle mieluinen. Ajastoni jatkaa edelleen lompakkona, ja tulette varmasti jossain kohtaa näkemään taas, mitä olen keksinyt sen sisuksiin.

Syysterveisin Suvi

Bullet journal arjen apulaisena

Kalenterit ovat aina olleet lähellä sydäntä ja kulkeneet mukana lukiosta lähtien. Tentit, harjoittelut, tehtävien deadlinet ja työvuorot oli kirjattuna eri värisillä kynillä ja tuntui, että nyt tästä vuodesta selvitään. Tai sitten ei, kalenteri oli hukassa, tehtävät/tentit unohtuivat tai olivat myöhässä ja muutenkin arki oli yhtä kaaosta.

Sain ADHD-diagnoosin. Vuosien kipuilun jälkeen aloin löytää keinoja arjen hallintaan erilaisten listojen ja nimenomaan kalenterin avulla. Puhelimessakin oli erilaisia sovelluksia ja muistutuksia tekemättömistä tehtävistä. Puhelin kalenterina ei kuitenkaan tuntunut hyvältä.

Olen aina ollut hyvin visuaalinen ihminen, asiat jäävät paremmin mieleen, kun ne näkee ns. mustana valkoisella. Opiskelukaverit tekivät muistiinpanoja tabletilla, läppärillä… Minä kuuliaisesti kirjoitin kaiken käsin. 

Viime vuoden loppupuolella päätin, että nyt ihan oikeasti otan kalenterin käyttöön ja kuumeisen harkinnan jälkeen käyttöön tuli Burden Scribble II. Googlettelin hartaasti kalenteria ja sitä kautta päädyin Kalenterimanian blogiin. Blogikirjoituksessa oli kaunis, tarroin koristeltu kalenteri ja vinkkejä rakentaa toimiva kalenteri. Olin myyty.

Burden kanssa taival päättyi lyhyeen, kun Kalenterimanian Facebook-ryhmän inspiroimana innostuin bujoilusta. Tarkan harkinnan ja perehtymisen jälkeen päädyin Leuchttrumin vaaleanvihreään muistikirjaan. Rakkaustarinamme alkoi hyvinkin kiihkeästi ja palavasti, kunnes se sammui. Sivuja selatessani havahduin siihen, että eihän tämä ole bullet journal. Missä listat, trackerit? Eihän tämä minua auttaisi mitenkään arjessa. Hetken kipuilin osaamattomuuttani ja päätin, että uusi muistikirja lähtee tilaukseen.

Nuuna to the rescue! Nyt vihdoin minulla on BUJO. Ennen Nuunani korkkaamista suunnittelin tarkkaan layoutit, future logit ja mitä näitä nyt on. Nyt aukeamia koristavat to do -listat, tyttären hoitoajat jne. Muistiinpanoille ja tajunnanvirralle on runsaasti tilaa. Ja ne trackerit! Minulla on trackerit! Aion seurata mm. rahankäyttöä ja omaa osuuttani kotitöistä.

Aamuni alkaa bujon kanssa. Katson päivän menot, tarkistan hoitoajat ja mitä tehtävälistalla vielä on jäljellä. Arki tuntuu nyt rullaavan paljon helpommin, miehenikin on aamuisin oppinut kysymään, että mitä bujo sanoo? 

Sivujen tuunaaminen on terapeuttista ja loistava tapa rentoutua kuormittavan päivän jälkeen. Tällä hetkellä käytössä on vain kasa tusseja, akvarellikynät ja lyijykynä. Nukuksissa ollut piirrustusinto on nostanut päätään ja Nuunan sivut ovat toimineet myös eräänlaisena luonnoskirjana. 

Kalenterimanian jäseniltä olen saanut valtavasti tukea, ymmärrystä, inspiraatiota ja vinkkejä. On ihanaa olla osa tätä yhteisöä, jossa luova hulluus sallitaan ja siihen jopa kannustetaan.

– Minttu