Avainsana: ainoagraphicdesign

#KMkesämiitti20 – Goodie Bag

Kuvissa näkyvät tuotteet saatu yhteistyössä eri yrityksiltä

Kalenterimania järjestää kerran vuodessa suuremman miitin, jossa on mahdollisuus tavata toisia kalenterituunailusta kiinnostuneita. Kaikki miitit ovat maksuttomia osallistujille, sillä haluamme tarjota kaikille yhtäläisen mahdollisuuden osallistua miitteihimme. Tänä vuonna kesämiitti järjestettiin syyskuisena lauantaina Konepajahallissa Karkkilassa. Suurkiitokset vielä kerran tilan sponsoroinnista Limousine E. Toikalle!

Saimme aivan valtavasti lahjoituksia sekä kotimaisilta että ulkomaisilta sponsoreilta. Isot kiitokset kaikille lahjoittajille! Kukaan miittiin osallistunut ei joutunut poistumaan tyhjin käsin paikalta, vaan sai mukaansa aivan ihanan kangaskassin täynnä toinen toistaan upeampia tuotteita. Monikäyttöiset kangaskassit lahjoitti Klemmarikellari.

Lahen Kirjansitomo lahjoitti yllä olevassa kuvassa näkyvät kierreselkäiset minimuistikirjat goodie bagiin. Muistikirjassa on sekä valkoisia, että mustia pistesivuja. Kekseliäimmät miittiläiset hyödynsivät muistikirjan sivuja miitissä ATC-haasteessa korttipohjana. Yleisimmin pistesivuisia muistikirjoja käytetään Bullet journalin tekemiseen eli bujoiluun.

Nämä mielettömän upeat kynät lahjoitti PenGems. He olivat jopa stailanneet kynät Kalenterimania väreihin sopiviksi.

Goodie bagista löytyi useampia yllätyspusseja, joista ensimmäisenä esittelyssä Kuusade. Pussista löytyi postikortti, washisample sekä hedelmätarroja.

Nuppu Print Companyn yllätyspussi kätki sisäänsä melkoisen määrän tuotteita. Siellä oli passport-kokoinen blanco pikkuvihko, viisi postikorttia, kaksi tarra-arkkia sekä leikkitatuointeja.

Putinki lahjoitti goodie bagiin neljä erilaista tarra-arkkia, jotka sopivat loistavasti kokonsa puolesta sekä bullet journalointiin että kalenterin tuunaamiseen.

Hidasta elämää lahjoitti kaksi hauskaa reippaustarra-arkkia.

Planning Future lahjoitti ihanan syysteemaisen full box tarra-arkin.

Ainoa lahjoitti erilaisia postikortteja goodie bageihin jaettavaksi.

Virkkukoukkunen yllätti todella positiivisesti lahjoittamalla kaikkiin goodie bageihin kalenteripäiväkirjan. Pistesivujen lisäksi muistikirjasta löytyy myös aforismeja ja kuvia. Ihana-lehti lahjoitti Ihana askartelulehden, jossa on esimerkiksi ohjeita, joiden avulla pääsee askartelemaan vaikka samalta istumalta tarvitsematta tehdä erityisiä hankintoja sitä varten. Tapio’s Daughter lahjoitti ihanan foilatun tarrasamplen. Ajasto lahjoitti goodie bageihin erilaisia Heydan ja Brunnenin tuotteita kuten esimerkiksi washiteippejä ja yliviivauskyniä.

Pikku paperi, samoin kuin Right After Sunday sekä Sannin Helmen Puoti ja Wishful planning lahjoittivat goodie bageihin tarrasamplet.

Heidin Korttipajalta löytyi goodie bageista joko leimailu- tai timanttimaalaustuote. Elontaival lahjoitti myös yllätyspussin, josta löytyi postikortti ja washisample. Harjun Paperi lahjoitti Pilotin Pintor-kynäsetin. Tuuli Plans lahjoitti kuvassa näkyvän söpön tarrasamplen.

Stickii Club lahjoitti kaksi laamatarra-arkkia goodie bagiin ja Jellyfish Stickers sekä Tilly Journals lahjoittivat tarrasamplet. Teippitarha lahjoitti jokaiseen goodie bagiin rullan washiteippiä sekä paperipillin.

Alekoodeja miittiläisille lahjoittivat Frankengoop, Jellyfish Stickers, Pen Gems, Wishful planning, Sannin Helmen Puoti, Pikku paperi, Tuuli Plans, Elontaival, Kuusade sekä Harjun Paperi.

Vielä kerran valtavat kiitokset ihan kaikille sponsoreillemme!

Kesämiittiin liittyviä kuvia löydät somesta hashtagilla #kmkesämiitti20.

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 39 videot

Moomin 2020 flip through:

Janika esittelee Muumi -kalenteriansa ja miten koristelut ovat muuttuneet vuoden sisällä.

***

Syksyn bucket list:

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Ainoa / Auranotebook*

Inka tekee AURA monochrome slim -muistikirjaansa syksyisen bucket listin.

***

#kmkesämiitti20 – Goodie bag:

*Kaikki tuotteet saatu lahjoituksena yrityksiltä*

Terhi kuvasi heti #kmkesämiitti20 tapahtumassa videon aivan mahtavasta goodie bagin sisällöstä.