Avainsana: ajasto color

Esittelyssä – Color A6, persikka 2022 (Ajasto)

Kalenteri saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Helou helou helou! Tämänkertainen perjantaipostaus on katsaus Ajaston somaan, pieneen ja persikkaiseen kalenteriin. Color A6 on saanut tälle vuodelle kaksi kaunista väriä. Toinen niistä on tämä tämän viikon esittelyn persikka. Sävy on superkaunis, omaan silmääni juuri täydellisen vaalea ja sopivan vaaleanpunaiseen taittava! Yllä olevasta kuvasta näkeekin, että personoin kalenteria ulkopuoleltakin snadisti tuunaamalla kannen tarralla. Tätä pikkuista on tarkoitus pitää ”kaikkiallamukana” -kalenterina, joten aika saa näyttää kestääkö tarra menossa mukana.

Kalenterin kuukausiaukeamien näkymän ruudut ovat omaan silmääni lähes hellyttävän pienet – olenhan tottunut itse aiemmin pienimillään A5-kokoisiin kalentereihin. Aukeaman tila on kuitenkin käytetty mielestäni oikein hienosti hyödyksi, ja mahdun kyllä ruutuihin merkkaamaan tarvittavat merkinnät. Kiva yksityiskohta on muuten se, ettei kalenterin tehostevärinä toimi klassinen punainen, vaan esimerkiksi viikonpäivät ovat sinertävän vihreää väriä. Sen sävy on myös mukavan murrettu, eikä siten hyppää räikeästi silmille. Tai riitele kovin helposti erilaisten tuunauksienkaan kanssa. Tykkään!

Viikkoaukeamilta löytyy pystypäivät, viikonloppu allekkain pienemmälle tilalle jaettuna. Arkipäivistä löytyy kellonajat, ja kokonaisuudessaan kaikki päiväsarakkeet on viivoitettu. Kuukauden nimi ja viikkonumerointi juoksevat aukeamien yläosassa. Kokonaisuudessaan melkoisen perinteinen viikkoaukeama siis. Mutta eikös se sanonta kuulukin, että älä korjaa sitä mikä ei ole rikki!

Perinteistä, taattua Ajastoa on kalenterin muukin sisältö: kansien välistä löytyy totuttuun tapaan vuosinäkymät sekä kuluvalle että tulevalle vuodelle, nimipäivälistaus sekä liputuspäivät. Kirjanmerkkinauha auttaa löytämään nopeasti kuluvan viikon. Takakannesta löytyy myös kätevä tasku, ja kynälenkki samaa tummempaa sävyä kuin kannen sulkukuminauhakin. Kannen sulusta nostan vielä itselleni mieluisan ominaisuuden esiin, kuminauhaa varten on kannen ylä- ja alareunoissa pienet lovet, joihin se sujahtaa mutkattomasti ja napakasti!

Persikkaisin terkuin, Inka.

Esittelyssä – Color A6, turkoosi (Ajasto)

Kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Sain Ajastolta testattavaksi pienen turkoosin Color -lukuvuosikalenterin joka on kuin karkki. Tämä kovakantinen A6 on pienempi kuin aiemmat pikkukalenterini, mutta tästä syystä mainio napata pieneenkin laukkuun mukaan. Kalenteria löytyy jälleen verkkokaupasta, mutta sen liilan värinen kaveri on loppuunmyyty. Miran postauksesta löydät aiemmin esitellyn liilan version kalenterista ja muut esittelyt Colorista tästä ja tästä linkistä.

Itse paneudun postauksessa siihen miten tulen kalenteria käyttämään. Viikkoaukeamien välissä on kokonaiskuva tulevasta kuukaudesta ruudukkona ja ajattelin hyödyntää tätä suunnittelemalla ruokalistaa. Tähän on helppo kirjata arkiruuat ylös ja monta viikkoa näkyy samalla sivulla. Kalenteri kulkee näppärästi pikkulaukussa mukana kauppaankin.

Viikkoaukeamiin on helppo kirjata nopeat merkinnät ja mikäli pidät valmiista kellonajoista kulkevat ne maanantain ja torstain kohdalla klo 6-23 välillä. Itse tykkään siitä, että kellonaikoja ei ole joka päivällä, koska nyt kalenteri on vapaamman näköinen. Tykkään runoilla ja koristella, mutta silloin nopeille merkinnöille ei yleensä jää tilaa. Siksi otankin tämän nyt kulkemaan kanssani, kun palaan pitkältä sairaslomalta töihin. Mukana kulkevat selkeät hoito-, koulu- ja työajat, sekä harrastukset. Näin voin siirtää tapahtumat kotona isompaan päiväkirjamaiseen kalenteriin, joka ei mahtuisi laukkuuni.

Takana on kivasti tilaa muistiinpanoille ja merkkasinkin sinne jo lukuvuoden sekä loma-ajat. Tein myös kynätestin ja vaikka paperi on ohuen tuntuista, vain permanenttitussi ja textmark, jotka eivät kalenteriin oikein kuulukaan, tulevat osittain läpi. Hieman läpi tulee myös Zig clean color dot -kynän pistepuoli, mutta 0,5mm kynäpuoli ei. Stabilo pointMax -kynä voi tulla hieman läpi, jos on kova painamaan. Omassa käytössä niin vähän, että hävettää edes sanoa. Lisäksi kokeilin Ecolinen brush pen -kynää ja kaksi vetoa päällekkäin vain kostutti paperia, muttei värjännyt läpi eikä edes kummittele. Joten tällä kynärepertuaalilla pärjään vallan mainiosti ja paremmin.

Pirteää vaihtelua kalenterissa on musta-turkoosit kirjoitukset ja päivämäärät, jotka kummatkin kuuluvat lempiväreihini. Takana olevassa taskussa kulkee mukana eniten käytetyt ikonitarrat sekä washisamplet.

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille.

Linksu