Avainsana: Ajasto Unika Eko

Kalenterituunausta pienellä budjetilla – Carita

Ylläpidon haastepostaussarjassa ovat vuorossa pienen budjetin tuunailut. Tässä postauksessa on käytetty Ajasto Unika -kalenteria, joka on saatu yhteistyössä Ajaston kanssa.

On lukuisia tapoja tuunata pienellä budjetilla. Itselleni ensimmäiseksi tulivat mieleen kynät ja lehtileikkeet, mutta hylkäsin molemmat aika nopeasti. En osaa piirtää, mikä ei toki ole este kynillä tuunailuun, mutta sai minut kuitenkin tällä kertaa luopumaan ajatuksesta. Vanhoja lehtiä meillä ei myöskään sattunu olemaan kotona, joten päätin koittaa keksiä jotain muuta.

Pidin kiinni ajatuksesta, että käyttäisin pienen budjetin aukeamaani jotain jo kotoa valmiiksi löytyvää. Ajasto Unikan kierrätysmateriaalista valmistetut sivut ovat jo valmiiksi väriltään hieman harmahtavaan taittavan luonnonvalkoiset, mutta sain idean tummentaa niitä kahvilla. En ole koskaan ennen käyttänyt mitään elintarvikkeita tuunailussa, joten pääsin samalla kokeilemaan jotain ihan uutta.

Käytin värjäämiseen mahdollisimman tummaa kahvia ja joskus Lidlistä edullisesti ostamiani sivellintusseja. Lopputulos oli minulle ominaiseen tapaan hieman epämääräinen, varsinkin kun pieleen menneen ensikokeiluni jäljet näkyivät läpi tuunaamalleni aukeamalle. En antanut tämän häiritä, sillä olihan tämä tosiaan minulle vierasta puuhaa.

Mietin, mitä muuta kotoani löytyisi ja koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen muistaessani joskus nähneeni, miten lankaa käytettiin apuna erilaisten kuvioiden maalaamiseen. Villalankaa nimittäin löytyy suhteellisen paljon, koska tykkään neuloa sukkia. Kaivelin hieman YouTubea ja löysin useita esimerkkivideoita kukkakuvioiden tekemisestä langalla ja maalilla. Uskoakseni tekniikkaan käy useampikin maali, mutta tähän kokeiluun kaivoin mieheni kätköistä muutaman akryylimaalituubin.

Tein pari testikukkaa valkoiselle paperille. Ensimmäiset eivä onnistuneet lainkaan, mutta lopulta sain aikaan edes jotain sinne päin ja päätin seuraavaksi kokeilla suoraan kalenteriin. Niin kuin lopputuloksesta näkyy, ei tuo kyseinen tekniikka ole ihan vielä hallussa ja vaatii ehdottomasti lisää harjoitusta. Päätin kuitenkin kelpuuttaa aikaansaannokseni, sillä tarkoitukseni oli nimenomaan haastaa itseäni kokeilemaan uusia juttuja ja sen ainakin tein.

Viimeistelin aukeaman muutamalla tarralla, jotka olen aikoinaan saanut jonkun Happy Mailin mukana. Lopputulos ei tosiaan ollut ehkä ihan sitä mitä mielikuvissani olin toivonut, mutta ainakin aukeaman tekeminen oli hauskaa!

Lue myös mitä Piia, AJ, Mirppu, Inka, Milja, Nanna ja Suvi ovat saaneet aikaan pienellä budjetilla!

-Carita

Esittelyssä – Unika (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Ajasto muisti jälleen ylläpitoa yhteistöillä, ja minulle saapui ihanan pirtsakka Ajasto Unika lukuvuosikalenteri. Ensifiiliksiä voi kurkata livestä Facebook-ryhmän puolelta.

Unikan kansien väri on upea hieman lilaan taittava pinkki, joka tuo itselleni ensimmäisenä mieleen marjapuuron ja on suorastaan syötävän herkullinen. Unika on osa Ajaston Eko-mallistoa eli sen kartonkikannet ja paperi on valmistettu sataprosenttisesti kierrätyskuidusta. Siitä huolimatta, että kannet ovat kartonkia, tuntuvat ne jämäköiltä ja kestäviltä eli kalenteri pysyy varmasti hyvin menossa mukana. Kansien kauniin värin kruunaa hopeafolioitu painatus, josta näkee, että kalenteri on lukuvuodelle 2019-2020. Kalenteri on parikierresidottu ja kokoa A5.

Kalenterin ensimmäisellä sivulla on henkilötietosivu ja sitä seuraavat perinteiset vuosikalenterinäkymä ja tulossa olevat tärkeät kalenteripäivämäärät. Näiden jälkeen tulee vuosisuunnitelma, joka on jaettu useammalle aukeamalle aina puoli vuotta kerrallaan. Vuosisuunnitelmaan on helppo merkitä itselleen tärkeitä tulossa olevia tapahtumia ja muita muistettavia asioita ylös oikean päivän kohdalle.

Tämän jälkeen alkaa varsinainen kalenteri. Viikot alkavat heinäkuusta 2019 ja päättyvät elokuun alkuun 2020. Viikkonäkymä on horisontaalinen ja yksi viikko on aina yhdellä aukeamalla. Aukeaman oikealla sivulla ovat varsinaiset viikonpäivät, kun taas ruudullinen vasen sivu on varattu kokonaan muistiinpanoille. Viikonpäivät on jaettu kellonaikoihin klo 8-17 väliselle ajalle, joten tämä kalenteri sopii erinomaisesti opiskelukäyttöön, kuten myös päivätyöläiselle työkalenteriksi.

Viikkonäkymien jälkeen Unikassa ovat Ajastolle tuttuun tapaan nimipäiväluettelo, Suomen liputuspäivät ja ulkomaanpuheluopas. Jokaviikkoisen muistiinpanosivun lisäksi kalenterin lopussa on useita viivallisia sivuja muistiinpanoja varten, joten merkitsemistila ei varmasti lopu kesken.

Kaikkein viimeisimpänä kalenterissa ovat viikkosuunnitelmat ja vuosiruudukko. Viikkosuunnitelmat käyvät hyvin pohjaksi esimerkiksi lukujärjestykselle tai auttavat muuten vaan viikkojen aikatauluttamista etukäteen. Vuosiruudukossa on kätevästi kokonainen vuosi yhdellä sivulla ja sopii näin ollen esimerkiksi jonkin asian pidempiaikaiseen seuraamiseen.

Unikan paperi on suhteellisen ohuen tuntuista ja väriltään luonnonvalkoista. Tekemäni pikaiset kynätestit paljastavat, että paperi ei ohuesta vaikutelmastaan huolimatta päästä juuri mitään kyniä läpi. Edes tyypillisesti joka kerta ghostaavat pastelliset Stabilo Boss -yliviivaustussit eivät näy läpi Unikan kierrätyskuitusivuilta.

Kaiken kaikkiaan Ajasto Unika on käytännöllinen ja yksinkertainen peruskalenteri, joka sopii monenlaiseen käyttöön. Kansien pirteä väri, kalenterin ekologisuus ja kestävän oloinen ulkomuoto sekä näppärä koko vetosivat minuun itseeni heti, kun sain kalenterin käsiini. Kiitosta saa myös kalenterin runsas muistiinpanotila.

-Carita