Avainsana: ajastokalenteri

Piia ja Ajasto – Designoten monet kasvot

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Julkaisen tänä vuonna joka kuukauden viimeinen perjantai postauksen Ajaston kalentereihin liittyen. Kuten jo viime postauksessa vihjaisin, tänään aiheena on Designoten monet kasvot. Pääsin viime syksyn Kirjamessuilla hypistelemään Ajaston Designotea ja niinhän siinä käytiin, että minun oli suorastaan pakko tarjota sille rakastava koti. Eli tämä tuote on ostettu messuilta, ei saatu yhteistyönä.

Ihastuin Designotessa välittömästi sen viikkoaukeamien ulkonäköön ja niiden monikäyttöisyyteen. Kalenterissa on moderni kaksisuuntainen viikkonäkymä ja sitä voi käyttää oman maun mukaan joko pystynä tai vaakana. Itse tykkään käyttää vaihtelevasti välillä pysty- ja välillä vaakaviikkoja.

Vallitsevan maailmantilanteen myötä kaikki kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Koska olin jo kirjoittanut kalenteriin viikon menot, totesin, että on helpoin vaan vetää rasti koko viikon suunnitelmien yli.

Kotikoulun myötä keksin hyödyntää aukeaman ruokasuunnitteluun. Designoten arkipäivät on sopivasti jaettu kolmeen osaan, joten kirjoitin aamupalat, lounaat ja päivälliset omiin ruutuihinsa. Koska lauantai ja sunnuntai ovat yksi suurempi ruutu, kirjoitin ateriat eri väreillä. Näin ne on helpompi hahmottaa.

Jotta kalenterin monikäyttöisyys tulisi mahdollisimman hyvin esille, päätin koristella kaksi aukeamaa täysin samoilla tarroilla. Ainoa ero niiden välillä on, että toinen aukeamista on tehty pysty- ja toinen vaakasuuntaan.

Ensi kuussa postauksen aiheena on Polkua pitkin hyvinvointiin ja rauhallisuuteen. Palataan siis silloin.

xoxo Ajasto-Lady Piia

Käytössä Ajaston Piste 2020

Kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa

Sain yhteistyön merkeissä tutkittavaksi Ajaston Pisteen vuodelle 2020. Olen esitellyt aiemmin kalenteria livessä ryhmän puolella sekä blogissa. Nyt kerron vähän millaisessa käytössä Piste minulla on ja miten olemme tulleet juttuun.

Tuunauskäytössä minulla on Priman traveler´s notebook, ja se on välillä ajantasalla, mutta joskus inspiraation hakiessa paikkaa se laahaa jäljessä. Tähän rinnalle on hyvä olla päivätty kalenteri, joka on ajantasalla aina. Ja tätä virkaa toimittaa Piste. Piste on kompaktin kokoinen, helppo kuljettaa mukana ja siihen saa nopeasti ylös sovittavat menot vaikka kuukausien päähän. Pidän erityisen paljon myös siitä, että Pisteessä on nimipäivät ja liputuspäivät merkattuna.

Pisteessä on runsaasti tilaa muistiinpanoille ja olenkin kirjoitellut kalenterin taakse työjuttuja ja tehnyt listoja muistettavista jutuista. Mutta ehkä parhaimpana oivalluksena, olen hyödyntänyt kalenterin lopussa olevia kuukausisivuja ruokalistojen tekoon! Arjessa ruoanlaitto tökkii usein, tuntuu että samat ideat kiertää kehää. Joten kirjaan ylös kuukausinäkymään ruokasuunnitelmat ja ideoiden loppuessa voin palata taaksepäin. Olen ottanut myös tavoitteeksi lisätä jokaiselle viikolle uuden ruokaohjeen. Tilaa on sopivasti, että siihen mahtuu myös merkkaamaan oliko kokeilu hyvä vai ei.

Ainut harmitus Pisteen kanssa on sivujen ghostaaminen, sivujen omat tekstit ja kuviot paistavat läpi. Kynäksi parhain on siis perinteinen mustekynä tai hyvin ohut geelikynä. Mutta muutoin Piste on ihanan monipuolinen ja toimiva kalenteri.

-Laura