Avainsana: artist trading card

Pirittan ATC-kortteilu

Hurahdin ATC-korttien maailmaan viime syksynä. Olin jo pitkään ihastellut muiden ihania kortteja ja kivoja vaihtoja ennen kuin vihdoin uskaltauduin osallistumaan vaihtorinkiin. Korttien askartelu on rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Mahdollisuuksia on rajattomasti ja kun saa jonkun idean niin lopputulos syntyykin jo melkein kuin itsestään. Askartelun ja sen tuoman hyvän mielen lisäksi on kiva ilahduttaa vaihtopariaan kauniilla korteilla sekä saada niitä itse. Vaihdossa saamiani kortteja säilytän mapissa, keräilykorteille tarkoitetuissa muovitaskuissa.

Tällä kertaa dokumentoin hieman yhden ATC-korttisarjani tekovaiheita. Kun kotona on monta pientä, uteliasta ja kerkeäväistä lasta, niin askartelupaikkana toimii milloin lipaston päällinen, milloin kirjahylly tai jokin muu vastaava. Tällä kertaa paikaksi valikoitui pesukoneen päällinen. Aloitin korttien teon värjäämällä tavallista valkoista tulostuspaperia erään tämän blogin postauksen inspiroimana. Suihkutin sumutinpullolla paperin vedellä märäksi ja sen jälkeen kauttaaltaan sinisellä Lindy’s Starburst Spray -nimisellä suihkeella. Suihkeessa on mukana helmiäishohtoa. Tämän jälkeen ripottelin merisuolaa paperin päälle. Such a sweet little diamonds!

Kuivumista odotellessa valikoin korttien päätähdet eräästä lempileikekuvakirjastani.

Samalla mittasin ja leikkelin korttien pohjat valmiiksi. ATC-korteissa erityisen mukavaa on myös se, että pohjiin voi hyödyntää kaikkea jo kotoa löytyvää, nämä leikkelin muropaketista. Taakse liimasin vielä valkoista paperia, jotta kortteihin kirjoittamani tekstit näkyvät selvemmin.

Värjätyn paperin kuivuttua se pääsi korttien taustaksi. Enimmät irtonaiset merisuolat rapsuttelin pinnasta pois. Korttiin jäi kivan näköistä ja tuntuista tekstuuria. Suihkautin vielä hieman pinkkiä Starburst sprayta ja sen kuivuttua painelin liilalla akryylimaalilla ja juuttikankaan palalla efektiläiskiä sinne tänne. Mustat kehykset painoin Versafinen leimatyynyllä.

Mementon sinisellä leimavärillä ja ratasleimoilla tein lisää koristetta taustaan.

Lopuksi diecutsit, tekstitarrat ja helmiä. Ja valmis! Jätin kukat kuitenkin laittamatta, ne eivät mielestäni sopineet enää. Vähän erilaiset tuli mitä suunnitelmissani oli, mutta oikeastaan jopa paremmat! Olen oikein tyytyväinen. Tämä myöskin on ATC-askartelussa parasta, suunnittelet huolella kaiken päässäsi ja lopputulos on usein ihan erilainen mutta yleensä vain positiivisella tavalla.

Nämä kortit löysivät uuden kodin ATC-harrastukseen painottuvasta Facebook-ryhmästä.

Luovaa syksyä kaikille!
Terveisin: Piritta

Maaritin sanahaaste

Heipparallaa! Minuun on aiemmin törmännyt Kalenterimanian Youtube -kanavan puolella, mutta nyt olen pitänyt sieltä taukoa jonkin aikaa ja muutenkin tuunailut ollut vähemmällä. Mira huikki jokin aika sitten ryhmän puolella neljää innokasta haasteeseen tarttujaa ja koska yksi haasteista oli ATC-kortti, niin innokkaana olin tottakai mukana haasteessa. Haasteen neljä sanaa olivat liike, makea, ilta ja kruunu. Näiden sanojen pohjalta minun siis pitää toteuttaa tämä ATC-korttihaaste. Pohdinkin, että mitä tästä tulee, kun en ole hetkeen mitään tuunaillut tai askarrellut ja annetut sanat olivat aluksi aika haastavat.

Ensimmäisenä mietiskelin, että mitä mielikuvia minulle näistä sanoita tulee. Liike: tanssi, keinu. Makea: mansikat, kirsikat, totta kai, koska on kesä. Ilta: järvenranta ja auringonlasku. Kruunu: kruunupäinen tyyppi. Hetken pyöriteltyä mieleeni nousseita sanoja sain vähän kiinni siitä mitä korttiin voisin tehdä. Mansikkakedolla illalla tanssahteleva kruunupäinen tyyppi?

Tutkailin vähän materiaaleja mitä minulta löytyy ja mitkä tähän työhön voisi sopia. ATC-kortin pohjaksi otin valmiin ATC-korttipohjan, jonka joko on 64 mm x 89mm, kortti on toiselta puolelta valkoinen ja toisella puolella on valmiit paikat kortin tiedoille. (Omat pohjani olen tilannut MatKuus -nettikaupasta.) Pohjan tähän voi toki leikata myös itse mistä tahansa vähän paksummasta kartongista tai paperista tarpeen mukaan.

Seuraavaksi kävin läpi kuviopapereita ja valitsin sieltä paperin, jossa on jonkinlaista punertavaa kasvillisuutta. Washiteipeistä löysin vaihdossa saadun teipin, jossa pilviä ja tummaa iltataivasta. PET-teipeistä, joista olen ostanut looppeja kirpparin kautta, etsin tanssahtelevan tytön kuvan. Mansikoita löytyi sekalaisesta tarrarasiasta, joita olen saanut happy mailien mukana. Lisäksi käytin liimarolleria, saksia ja kynää.

Ensin asettelin pohjalle washiteippiä. Teipin oma liima tuntui vähän kuivalta, joten laitoin korttipohjaan ensin teippirolleria.

Kortin alaosaan laitoin kuviopaperia, jonka yläreunan revin, että kaikki ei olisi niin tasaista.

Seuraavaksi asettelin korttiin PET-teippitytön, josta leikkasin valmiiksi ylimääräiset reunat pois.

Työtön jalkoihin liimasin mansikkatarroja, överipaljon!

Kruunu! Kruunun olin unohtanut, joten sitä piti vielä metsästää hetken. Kruunu on softiksesta ja siinä on kultaiset puolihelmet koristeena. Kortin taakse kirjoitin tiedot kortista. Nimesin kortin: Mansikkakedon tanssi. Muita tietoja ovat päivämäärä, kortin numero, oma nimi ja instagramtili, sekä vielä maininta KM blogihaasteesta.

Ja tässä vielä valmis ATC-kortti Mansikkakedon tanssi.

-Maarit K.