Avainsana: black friday

Esittelyssä – Nature-muistikirja (Ajasto)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Iloista perjantaita! Tänään valokeilaan pääsee Ajaston eittämättä luonnonläheisin pistemuistivihko, A5 -kokoinen Nature. Kyseessä on siis kauniin ruskea, pehmeäkantinen sidottu vihko. Siinä on 192 valkeaa pisteellistä sivua ja kannen sävyyn sointuva sulkukuminauha sekä kynälenkki. Muistikirja on FSC-sertifioitu, kuten suurin osa Ajaston tuotteista muutenkin. Takakannesta löytyy vielä tasku, johon jemmata vaikkapa tarra-arkki tai polaroid-valokuva.

Availin saamani kirjeen livessä ryhmän puolella jo hyvä tovi sitten, huhtikuussa. Minun on tunnustettava, etten ole vieläkään ottanut vihkoa minkäänlaiseen käyttöön. Hilloan sitä kuitenkin hartaudella, koska silmissäni se näyttää täydelliseltä metsäretkiviholta!

Pidän siitä miten tämän paperi liukuu sormien alla ja koko paketti on pehmeä, mutta jämäkkä. Se sujahtaa helposti ja näppärästi retkireppuuni eväiden ja termarin kanssa, kun aika on oikea. Sitten voin kirjata vihkoon havaintoja luonnosta – tänä vuonna olisin ehdottomasti halunnut ikuistaa kirjoihin ja kansiin sen, kun ensimmäistä kertaa näin ja kuulin taivaanvuohen lähilintutornillamme.

Muistikirja kesti erinomaisesti erilaiset kynätestiin käyttämäni kynät, ainoastaan paksu musta permanenttitussi kuultaa takapuolelta läpi! Tässä on siis tuhannen taalan paikka tehdä vaikka ja mitä, joten jääkäämme odottamaan oikeaa hetkeä.

Suvi

Plan with Suvi – Kuldlelu

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuldlelun kanssa.

Hellurei ja iloista perjantaita! Tänään pääsette postauksen muodossa kurkkaamaan, miten tuunasin aukeaman traveler’s notebookiini Kuldlelun tuotteilla.

Yllättyneet jonoon: aloitin aukeamani siirtokuvilla, joihin ihastuin ikihyviksi saatuani niitä tämän yhteistyön myötä. Tuunauksen alla oli siis juhannusviikko jolle sattui myös täysikuu, joten valitsin aukeamalle kasviaiheita, kuita ja pyrstöjä.

Seuraavaksi oli todettava se karu tosiasia, että työt ne kutsuvat juhannusviikollakin, joten johonkin ne olisi myös merkittävä. Tähän keksin käyttää muistilehtiön kaunista, läpikuultavaa paperia.

Meinasin ensin repiä nuo työvuoroille meinatut laatikot, mutta päädyin jossain mielenhäiriössä tarttumaan saksiin ja jälki on sen mukaista. Sitten vain liimasin laatikot paikoilleen. Ehkä söpön paperin perhoset kannustavat työvuorojen läpi!

Seuraavaksi oli aika lisäillä koristeita ja täytettä aukeamalle. Tässä olen kerrostanut siirtokuvia. Aloitin täysikuulla, sillä tuo päivä on juurikin torstai 24. kesäkuuta, täydenkuun päivä! Sitten lisäsin siihen kasvin ja pyrstön. Oikealle sivulle vedin kahta erilaista washiteippiä jatkaen kasviteemaa.

Oikeaan alareunaan keksin laittaa leveästä washisamplesta leikkaamani pullon, jonka sisään kerrostin ensin siirtokuvan, ja sitten washeista leikattuja pitkävartisia kukkia.

Teippien rajat hieman näkyvät, mutta kaukaa katsottuna se ei haittaa ollenkaan. Aukeamasta tuli mielestäni tosi kiva, vaikka jouduin joissain kohdissa menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle!

Ihanaa viikonloppua jokaiselle teistä!

Terkuin, Suvi