Avainsana: classic happy planner

Plan with Sini – Happy Planner Classic

Esittelin keväällä hieman, miten koristelen classic-kokoista Happy Planner -kalenteriani. Tyylini ei juurikaan ole muuttunut, mutta koristeluun käytettävissä oleva aika on ollut kevään ja kesän aikana todella tiukilla. Viime viikon aukeamassa päätin jälleen haastaa itseäni ja ottaa käyttöön värejä, joita en normaalisti käytä. Eräs ihana ryhmäläinen lähetti minulle kesän alussa RAK-postia (RAK on lyhenne sanoista random act of kindness, eli vapaasti suomennettuna kiltteyden ele), joka sisälsi aivan ihania vihreän ja punertavan persikan värisiä die cutseja, joiden teemana on rakkaus. Ajattelin ensin, että voisin käyttää saamiani die cutseja ystävänpäiväaukeamaan, mutta hääpäivä tuli vastaan pikemmin!

Viime aikoina olen aloittanut aukeamien koristelun tarroilla ja die cutseilla, koska en tällä hetkellä käytä koristeluun juuri lainkaan washiteippejä. Aikaisemmin aloitin aina teipeillä ja vasta sitten oli tarrojen vuoro. Pakko muuten mainita, että tuo tarra, jossa lukee: ”Wherever you go, I will follow”, sai mieleeni pyörimään Gilmore Girlsin tunnusmusiikin Where you lead, joka soi päässäni koko ajan, kun tein tätä aukeamaan.

Rakastan kukkia ja ensiksi huomioni kiinnittyi setin kukka -die cutseihin, jotka otin myös aukeaman inspiraatioksi. Niissä on myös sopivasti montaa eri väriä, joista oli helppo rakentaa aukeaman väriteema. Muistin, että minulla on Simple Storiesin tarroja, joissa on samaa väriteemaa ja jotka olivat jääneet minulta käyttämättä kokonsa takia. Tähän aukeamaan ne kuitenkin istuvat mielestäni todella hyvin. Mitä enemmän tässä nyt tuijottelen tämän viikon aukeamaa, sitä enemmän ihastelen näitä saamiani Simple Storiesin die cutseja. Ne ovat suorastaan niin ihania, että taidan tilata niitä lisää ja tuo Adore-setti löytyy ainakin Taitopuoti Paperinauhan valikoimista.

Minusta on ihanaa, jos aukeamalla on aina piristäviä yksityiskohtia tai suloisia kuvia. Tällä kertaa suloisin tarra lienee possutarra, joka on aukeamalla muistuttamassa minua maksamaan laskut ajoissa. Possutarra on Simple Storiesin tarrasetistä Domestic Bliss, jonka ostin Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta, mutta tuota samaa settiä ei näkynyt ihanilla kauppiaillamme olevan juuri nyt myynnissä. Myös tarra, jossa on kukkia maljakossa, on mielestäni aivan ihana.

Tämä Happy Planner Best Year Ever on päiväämätön, joten päivämäärät kirjoitin itse. Jokainen kuukausi on myös väriteemaltaan erilainen, ja mielestäni oli hauska huomata, että vaikka die cutsien vihreä ja sivun sinivihreät päiväpalkit eivät ole täysin samaa vivahdetta, ne sointuvat silti kauniisti yhteen.

Jokaiseen aukeamaani tulee nykyään jonkin verran tekstattuja sanoja, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Minusta on aivan ihanaa, kun hallitsen sivellinkynillä kirjoittamista jo sen verran, että pystyn tuottamaan niillä aukeamiini kauniita tekstipätkiä. Tällä aukeamalla olen käyttänyt harmaata Pentel fude touch sign peniä, mintunvihreää ja vaaleanpunaista Tombow’n dual brushia tästä setistä sekä hopeista Sta-merkkistä glitterkynää, jonka ostin Suomalaisesta kirjakaupasta mutta josta en ihan hirveästi tykkää.

Valmis aukeama on mielestäni ihanan hempeä. Tunnelmaltaan se on hyvin samanlainen kuin uuden työpöytäni miljöö.

Ihania hetkiä kalentereiden parissa!

Sini

Onko Happy Planner sinulle vielä tuiki tuntematon? Käy kurkkaamassa tämä laaja tietopaketti näistä ihanista kalentereista!

Kalenterini juuri nyt – Sini

Minulla on ollut jos jonkinlaista kalenteria, mutta syvimmin olen rakastunut tämänhetkiseen kalenteriini, joka on Happy Planner classic-koossa. Ensinnäkin se on mielestäni sopivan kokoinen koristeluun, sillä siinä on paljon tilaa tarroille, washeille ja kirjoittamiselle. Toiseksi, rakastan kalenterin kiekkosysteemiä ja sitä, miten sivut saa niin kätevästi irti. Kolmanneksi, mielestäni on aivan mahtavaa, miten paljon kalenteriin on saatavilla lisäosia! Käytössäni on tällä hetkellä muun muassa Home planner -lisäosa ja reseptilisäosa. Syksyllä ostin Happy planneriini vielä aivan ihanan pirteät keltaiset deluxe-kannet.

Koristelutyylini riippuu oikeastaan täysin siihen käytettävissä olevasta ajasta. Nyt keväällä koristeluun on ollut aivan minimaalisesti aikaa, kun opiskelut ovat vieneet vapaa-ajastakin leijonanosan. Olen tehnyt niin, että jokaisen kuukauden kohdalle olen tulostanut kalenterin sen kuukauden väriteeman mukaan boksitarroja itse, tämän Kalenterimanian YouTube-videon ohjeen mukaisesti ja hieman muokaten. Boksitarrojen lisäksi olen täyttänyt aukeamat Mambin tarrasettien tarroilla. Suosikkini ovat tällä hetkellä tämä opiskelijaversio ja tämä Mom life -setti.

Tykkään aloittaa teemasta tai teemaväristä. Jos viikolla on jokin tapahtuma tai juhlapyhä (esimerkiksi joulu, halloween, syntymäpäivä tai häät), koristelen koko viikon usein sen teeman ympärille. Aloitan sillä, että kaivan arkistoistani teemaan sopivia tarroja, washiteippejä ja kyniä ja tuijottelen niitä useamman minuutin. Mietin ja suunnittelen, miten tarrat ja teipit sopisivat yhteen. Monesti planneroin sängyllä, johon levitän kaikki välineet levälleen, mutta välillä pääsen touhuamaan myös ruokapöydän ääreen. Herää kysymys, miksen koristele kalenteriani työpöydän ääressä – työpöytäni on hyvin pieni ja pimeä nurkkaus, joten ei siinä kovin mielellään kauaa aikaa vietä.

Jos minulla on paljon aikaa, tykkään tehdä paljon itse. Edellinen kalenterini oli myös Happy Planner classic-koossa, mutta sen viikonpäivänumeroinnista en tykännyt lainkaan. Peitin ne ja kirjoitin päälle omat. Tämä nykyinen on päiväämätön, joten voin helpommin suoraan itse kirjoittaa päivämäärät, kuten haluan. Taisin Inkalta bongata tämän nykyisen numeroimistyylini ja olen käyttänyt sitä nyt koko tämän vuoden kalenterissani.

Syksy on suosikkivuodenaikani ja inspiroidun kauniista ruskan väreistä. Viime syksynä monelta aukeamalta löytyi itsepiirtämiäni lehtiä ja myös stanssattuja lehtiä.

Odotan innolla kesää, jolloin minulla on taas enemmän aikaa kalenterin koristeluun. Seuraavaksi ajattelin hankkia myös Happy Planner Bigin, johon voisi kerätä muistoja (memory keeping) ja tulostaa omia valokuvia koristeeksi.

Ihania kalenterin koristeluhetkiä kaikille! <3

Sini 

Käy kurkkaamassa myös muiden ylläpitäjien kalenterini juuri nyt -postaukset:

Anna-Johanna

Piia

Sanna

Milja 

Suvi

Mirppu