Avainsana: diy vihko

Jouluvihko Traveler’s Notebookiin

Rakastan joulua. Olen kotoisin napapiirin tienoilta, joten olen aina kokenut joulufiiliksen olevan minulla ikään kuin sisäänrakennettu. Koska asun nykyisin Helsingissä ja lumi ei ole itsestäänselvyys vielä loppuvuodestakaan, on joulua hyvä alkaa fiilistelemään jo marraskuun alussa. Jouluvalot, koristeet, kynttilät ja jouluisat juomat tuovat mukavasti tunnelmaa. Tästä syystä tein muutama vuosi takaperin itselleni jouluisen Traveler´s notebookin eli TN:n. Ryhmässäkin ollaan jo hyvin päästy joulufiilikseen.

Joulu-TN pitää sisällään vihkon joululahjoille, menneille ja tuleville, annetuille ja saaduille. Vihkon jouluruokien resepteille ja ideoille, koska vastaan kokkaamisesta meidän perheessä. Yksi vihko on joulumuistoille ja -kuville.

Lisäksi minulla on vuosittain vaihtuva vihko, joka toimii ikään kuin päiväkirjana. Kuvassa on edellisten vuosien vihkoja. Olen kasannut vihkot erilaisista jouluisista papereista, joten jokainen vihko on uniikki. Olen joka vuosi laskenut papereiden määrän niin sanotun joulukalenteri-kuukauden mukaan ja lisännyt vielä joulun pyhät mukaan. Tänä vuonna laitan muutaman ekstrapaperin, jotta voin laittaa ylös jo ennen joulukuuta fiilistelyä ja muistoja. Vihkot on minulla A6 kokoa.

Valitsin tämän vuoden kanneksi tämän söpön pahvin. Lopuksi papereiksi valikoitui pistepapereita, muutama jouluinen kuviopaperi ja keskelle vihkoa löytyi pieni kuusi. Lisäsin myös muutamia koristepapereita jo kasaamisvaiheessa.

Kun paperit oli taiteltu ja kasattu sisäkkäin, eli kun vihko oli kasassa, laitoin sen hetkeksi painon alle muotoutumaan ennen kuin leikkasin ylimääräisen osan pois mattoveitsellä.

Tein vihkoon viime vuoden tapaan kolme reikää: yläreunasta ja alareunasta 2 cm reunasta mitattuna, ja 1 cm reikien välillä. Koska vihko on niin ohut, ei se tarvitse koko taitoskohdan matkalle sidontaa, mutta se on myös hyvä vaihtoehto. Tämän jälkeen valitsin kansiin sopivan puuvillalangan jolla ompelin vihkon kasaan.

Päädyin lisäämään keskiaukeamalle vihkon sitomisen jälkeen paperikuvion peurasta ja kuusista. Sen enempää vihko ei tässä vaiheessa kaivannut valmisteluja. Nyt voi joulukuu minun puolestani tulla.

Mukavaa joulun odotusta!

-Katja

Tuunaa tyhjästä – Aliisan kierrätysaskartelut

Pahvisia pakkauksia löydät kaapeistasi hyvinkin eri kokoisina, värisinä ja paksuisina. Mitä enemmän kiinnität niihin huomiota, sitä enemmän saatat innostua hyödyntämään asioiden pakkauksia erilaisissa projekteissasi. Tuunaa tyhjästä – Aliisan kierrätysaskartelut on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita tavallisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista.

Maaliskuun tuunattavaksi materiaaliksi valikoituikin pahviset teepakkaukset. Nimittäin olen ”sekakäyttäjä”, juon sekä kahvia että teetä. Yleensä aamuisin juon ison mukillisen teetä, päivällä kupin tai kaksi kahvia ja illalla taas teetä. Pahvista pakkausmateriaalia syntyy kotonani lähes itsestään. Nämä teepakkaukset ovat pienehköjä pinta-alaltaan suhteessa esimerkiksi muropakettiin, mutta käytettävää materiaalia riittää vaikka ja mihin.

Aluksi leikkasin auki avaamistani pakkauksista ylimääräiset pahviulokkeet pois. Jäljelle jäi lähes suorakulmion muotoinen kansiksi kaksin kerroin taitettava pala. Vahvistin maalarinteipillä kansien sisäpuolen keskitaitosta. Lyhyen käsittelemisen jälkeen huomasin, että kansipahvi alkoi jo murtumaan, eikä se olisi kestänyt sivujen ompelemalla kiinnittämistä.

Vihkojen sivuiksi valitsin keltaisen kopiopaperin ja ruutupaperin. Mittasin ja leikkasin sivut muutaman millimetrin kansia pienemmiksi, etteivät ne pilkottaisi kansien välistä. Pyöristin myös keltaisten sivujen kulmat. Mittasin erikseen kansien ja sivujen keskikohdat ja määritin mielestäni sopivan etäisyyden rei’ille. Keltasivuisen vihkon ompeleet ovat 4 cm ja ruutuvihkon 5 cm välillä.

Tein merkitsemiini kohtiin etukäteen reiät neulalla. Tällä tavalla koen helpommaksi ommella sivut kiinni kanteen seuraamalla vain valmiina olevia reikiä. Jos sivujen ja kannen paikoillaan pitäminen tuntuu hankalalta apuna voi käyttää klipseja, klemmareita tai pyykkipoikia. Vihkoissani oli vain viisi sivua kaksin kerroin taitettuna, joten en tällä kertaa käyttänyt apuvälineitä.

Lopuksi kiristin langat mahdollisimman tiukalle ja sidoin umpisolmun lankojen liitoskohtaan. Vihkoihin saa kivaa vaihtelua, kun solmukohtaa vaihtelee kansien sisä- ja ulkopuolella tai aloittaa ompelemisen esimerkiksi ylimmästä reiästä. Nämä vihkot tarvitsee laittaa vielä hetkeksi painon alle, koska teepakkauksien taitteet nostavat hieman kansia.

Olen aika tyytyväinen pahvisista teepakkauksista tekemiini vihkoihin. Aina ei tarvitse isoa muistikirjaa pienen projektin tai muiston dokumentoimiseen. Joskus on kiva tehdä pieni ja kevyt vihko kesälomareissulle tai ohut inspiraatiovihko tietylle aiheelle/ ajatukselle. Vihkojen tekeminen on mukavaa ja edullista tekemistä, koska pystyt käyttämään niihin kaikenlaista kotoa löytyvää.

Edellisistä kierrätysaskarteluistani pääset lukemaan täältä ja täältä. Olisi kiva kuulla kierrätyskokemuksistasi ryhmän puolella ja saada mahdollisia ehdotuksia huhtikuun tuunattavasta materiaalista.

Terkuin Aliisa