Avainsana: elämä

Perjantaipäiväkirja – Terhi

Rakas päiväkirja,

ensimmäisessä kirjoituksessani sinulle kerroin hyvin pintaa raapaisten mitä mulle kuuluu. Oikeasti mun elämässä on ollut todella suuria taisteluja ja osa näistä taisteluista on juuri käynnissä. Elän ikään kuin uuden alun ensimmäisiä päiviä ja olen innoissani siitä. Vaikka kaikki tämä jännittää olen silti luottavainen, että kaikki menee hyvin.

Helpointa on aloittaa konkreettisista asioita, kuten velkajärjestelystä. Velat ovat seurausta pitkästä masennusjaksosta melkein kuuden vuoden takaa ja yrityksistä paikata materialla sitä tyhjyyttä sisällä, sekä luoda onnea uudella tavaralla. Elin tuolloin täysin työlle ja täytin elämäni sillä, koska koin olevani hyödyllinen. Seurauksina tästä olivat työuupumus ja masennus. Lopulta olin siinä tilanteessa, ettei niillä veloilla ollut mulle enää väliä. Eikä ne uudet tavarat tuoneet onnea kuin hetkeksi. Siinä hetkessä toivoin niin paljon, etten heräisi seuraavaan aamuun, joten miksi olisin välittänyt perintä- tai ulosottokirjeistä? Enhän halunnut elää edes seuraavaa päivää. Lopulta hain apua masennukseeni ja näin ne seuraavat päivät. Toipumisen tie oli pitkä ja vuosia kestävä, mutta se kannatti. Vaikka tästä kaikesta on jo kulunut useita vuosia, sen seuraukset on yhä maksettava. Velkajärjestely meni läpi keväällä ja on juuri alkanut. Toivo ja helpotus ovat taloudellisissa asioissa vahvasti läsnä, vaikka tiedän seuraavista vuosista tulevan taloudellisesti tiukkoja.

Masennuksen kanssa olen sinut, sillä koen olevani parantunut ja palannut takaisin työelämään, vaikkakin eri työpaikkaan ja työtehtäviin. Edelleen mulla on käytössä mielialalääkitys, koska syksyt ovat todella vaikeita. Jonain päivänä voin jättää lääkityksenkin pois, mutta sen aika ei ole vielä. Enkä enää tulkitse huonoa päivää automaattisesti masennuksen puhkeamiseksi. Siitä ollaan päästy yli. On helpompi hakea apua ja keskustella ammattilaisten kanssa omasta voinnista, mutta vaikeimmilla hetkillä oman olotilan tajuaminen on ollut vaikeaa. Tänä keväänä olen ollut lähellä sitä, mistä jo kerran pääsin ylös. Havahduin kuitenkin siihen, että tilanne hajoaa käsiin ja hain jälleen apua.

Ne suurimmat myrskyt ovat tällä hetkellä itseni kanssa ja heijastuvat vahvasti ihmissuhteisiin. Osa on ehkä huomannut ryhmän päivittäisestä off-ketjusta, että olen kevään aikana etsinyt omaa asuntoa ja saanut sellaisen. Tämän taustalla on kuukausien saatossa kypsynyt päätös siitä, että haluan elää toisenlaista elämää, kuin avioliitto on minulle tarjonnut. Olemme mieheni kanssa hakeneet avioeroa toukokuussa ja pian hakemuksen lähetettyämme tunsin voivani paremmin. Jo ennen papereiden lähettämistä asustelin siskon ja ystävien luona, koska kotona oli henkisesti kuormittavaa ja vaikeaa olla. Muutamien päivien jälkeen huomasin, että voin paremmin ja taakka harteillani oli lähes puolittunut. Olen naurettavan ylpeä itsestäni, että sain sanoitettua oman pahan oloni ja tehtyä itsekkään ratkaisun. Elämmehän täällä itseämme varten ja sen elämän tulisi olla onnellinen sekä elämisen arvoinen. Juuri nyt olen onnellisempi kuin aikoihin, vaikka muutto stressaa hyvin paljon. Enkä väitä, ettei mieli olisi pyrkinyt takaisin siihen pisteeseen, josta olen astumassa pois. Epävarmuus, pelko ja pieni paniikki ovat olleet läsnä, vaikka sydämessäni tiedän toimivani oikein ja itselleni parhaaksi katsomallani tavalla. Kaikesta tästä huolimatta, olen innoissani ja odotan tulevaisuutta toiveikkaana.

Minulle on läpi elämäni ollut vaikeaa tehdä itsekkäitä ratkaisuja. Olen aina asettanut muut itseni edelle ja toiminut paljon miellyttääkseni muita. Olen pelännyt jääväni yksin, jos kerron mitä todella ajattelen tai olen eri mieltä kuin toinen. Toivon, että nämä ensimmäiset suuret askeleet omaa onnea kohti tuovat varmuutta siihen, että osaisin elää sellaista elämää, josta itse nautin. Muistaisin elää itselleni enkä toisille. Aina välillä toimisin itselleni parhaaksi katsomalla tavalla, mutta melkein 33 vuotta toisille eläneenä on todettava, ettei se aina ole helppoa tai yksinkertaista vanhojen toimintamallien iskiessä päälle.

Juuri nyt tavoittelen omia unelmia, omanlaista ihanaa elämää ja pyrin tekemään ratkaisuja, jotka ovat juuri minulle parhaaksi. Aion rakastaa itseäni jatkossa paremmin ja huolehtia siitä, että jaksan kannatella itseni ensisijaisesti. Vaikka ympärilläni olevat ihmiset ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, on minun huolehdittava omasta hyvinvoinnistani. Senkin vuoksi, että jaksan auttaa ja olla läsnä tärkeille ihmisille.

Rakkautta ja halauksia, Terhi

Perjantaipäiväkirja – Emmi

Rakas perjantaipäiväkirja,

me tavataankin tässä nyt ekaa kertaa 2023. Mulla on ollut elämässäni ihan kummallisin alkuvuosi koskaan, voisin vähän summailla sitä sulle, ja saan ehkä ajatuksia hieman ”paperille” pois mun aivoista pyörimästä. Muiden ylläpidon tyyppien päiväkirjoja voi muuten lueskella täällä.

Jäin muutama päivä ennen joulua 14 muun pelinkehittäjän kanssa työttömäksi vakityöstä, kun meidän unelmapeliprojekti lopetettiin ennen aikojaan, eikä elämä ole sen jälkeen oikein palannut raiteilleen. On ollut tappelua TE-keskuksen kanssa, taistelua työttömyysturvasta ja kielteisistä päätöksistä, silmitöntä epätoivoa talouden kestämisestä ja itkuisia, unettomia öitä hylätyistä työhakemuksista ja suunnan puuttumattomuudesta. Odottaminen ja epätietoisuus ovat olleet kantavia teemoja koko kevään. Onneksi ihana kumppani ja meidän kissat ovat pitäneet musta huolta.

En olisi tammikuussa voinut kuvitellakaan olevani työttömänä vielä kesän alkaessa. Olen ammattilainen, osaan todella paljon kaikkea ja teen kovasti töitä, mutta peli- ja teknologia-alat ovat myllerryksessä ja ihmisiä potkitaan pihalle tuhansittain, mikä sitten syynä onkaan. Tekijöitä on enemmän kuin paikkoja ja olen joutunut keskelle tilannetta, jossa kilpailu on todella kovaa. Henkinen hyvinvointi on ollut aivan retuperällä taistellessani sen puolesta, että saisin edes hiukan tukea tilanteeseen, jossa avopuolisoni on joutunut kannattelemaan koko talouttamme, kun en saa rahaa mistään.

Lopulta paha olo kasvoi niin isoksi, että en enää kestänyt. Masennus, ahdistus ja aikaansaamattomuus ajoivat mut viimein hakemaan apua mielenterveyden nostamiseen pohjamudista. Nopeasti pääsin terapiaan ja jo pelkästään se, että asioista voi puhua jonkun ”ulkopuolisen” kanssa on helpottanut. Terapeutti on lempeästi tuupannut mua saamaan asioita aikaiseksi ja luulen, että nappasin ajoissa kiinni jostain pahaan suuntaan valuvasta, ja sain tehtyä korjausliikkeen ennen kuin vahingot paisui liian suuriksi.

Oloa on myös parantanut toukokuussa tekemäni hyväntekeväisyyskampanjointi, jossa keräsin meidän nettiyhteisön mukana yli 5000 dollaria Alzheimer-tutkimukseen ja Alzheimerista kärsivien tukemiseen. Merkityksellinen tekeminen ja asioiden aikaansaaminen on parantanut mielialaa huimasti ja niitä päiviä, kun ei haluaisi nousta sängystä on enää harvoin.

Vaikka elämä onkin ollut tämän vuoden melko rankkaa, siihen on silti mahtunut paljon hyvää – olin suosikkibändini kiertuemyyjänä tammikuussa (täältä voit lukea seikkailuistani Euroopassa), kävin Ruotsissa yhden pelin julkaisussa ja olen löytänyt taas lukemisen ilon.

Kaiken ahdistuksen keskellä tukena ja jatkuvana ilon aiheena on onneksi ollut myös kalenteriharrastus ja Kalenterimanian ryhmä Facebookissa. Vaihdoin kalenteria toukokuusta alkaen, kun tuntui ettei pystysarakkainen viikkoaukeama Wonderland222-kalenterissa toiminut mulle oikein mitenkään päin. Nyt käytössä on AuraEstelle x AnniePlansin ihana planneri, johon mahtuu sekä viikkoaikataulu, träkkäykset ja memory planning. Pitkästä aikaa nautin aivan suunnattomasti kalenterin tuunailusta ja teen jopa viikkoja etukäteen!

Teen enemmän luovia juttuja ja olen mm. ottanut osaa ryhmän doodlehaasteisiin. Oma tapa tehdä ja nauttia tuunailusta ja askartelusta on pikkuhiljaa löytynyt ja rento ote tekemiseen ottanut vallan.

Nyt ollaan jo kesän puolella, aurinko paistaa koko ajan ja antaa mulle energiaa. Asiat ovat menossa nyt parempaan suuntaan ja tunnen olevani enemmän oma itseni kuin aiemmin keväällä. Mielenterveyden hoitopolku on käynnistynyt ja eiköhän niitä töitäkin pian ala löytymään.

Toivon sulle aivan ihanaa kesää, vietät sen sitten töissä, lomaillen tai muissa merkeissä!

– Emmi