Avainsana: facebook-ryhmä

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Janita V.

Hei ja ihanaa torstaita kaikille! Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa pääsette lukemaan meidän tärkeimmät kalenteriharrastuksemme kulmakivet. Vuosien varrelle mahtuu paljon kokeiluja, mutta tietyt perusjutut ovat säilyneet melkolailla samoina.

Ensimmäisenä listallani on kalenterit. Omalla kohdallani harrastuksen pääpaino on aina ollut kalentereiden tuunauksessa. Olen pallotellut eri kalenterimerkkien ja kokojen välillä. On ollut yhtä kalenteria ja taas kahta. Välillä kokeellisesti enemmänkin. Viime vuodet pääkalenterinani on onnistuneesti toiminut Hobonichi weeks ja sen kaverina personal kokoinen rengasplanner päiväkirjana.

Kalenteriakin tärkeämpänä pidän kuitenkin puhelinta. Käytän puhelinta paljon, ja kun sanon paljon – tarkoitan todella paljon. Tuunatessa selaan puhelimella inspiraatiota Instagramista tai Kalenterimanian ryhmästä. Taustalla soi poikkeuksetta musiikki tai puhelimen ruudulla pyörii jokin sarja. Musiikkia ilman en oikeastaan enää edes osaa tuunailla tai halua. Sen merkitys omassa elämässä on vain korostunut viime vuosien aikana. Usein myös taustalla soiva musiikki antaa vaikutteita värimaailmaan ja mahdollisesti päätyy koristeina kalenteriaukemalle.

Tästä pääsemmekin sulavasti koristeisiin. Tarrat ja washiteipit ovat aina olleet todella iso osa omaa kalenteriharrastustani. Alkuaikoina tärkeintä oli löytää kalenteri, jossa pystyi käyttämään mahdollisimman laajalti tarroja. Edelleen koristeet määrittävät paljon omaa kalenterin käyttöä, mutta nykyisin se on myös arjenhallinnan työväline.

Koristeiden lisäksi myös työvälineet ovat tärkeässä osassa kalenteria tuunatessa. Perfektionistiselle luonteelle sopivien kynien löytäminen on ollut yksi iso työmaa. Kiitän onnea poispyyhittävävien kynien olemassaolosta. Enää ei tarvitse repiä koko sivua irti, jos tekstin ulkonäkö ei miellytä silmää. Olen myös se hullu nainen, joka käyttää pinsettejä tarrojen alas paikalleen laskemiseen ja omistankin niitä parit erilaiset, vain kalenteria varten hankitut. Viimeisenä mainittakoon white-out eli korjausrolleri, jolla saa peitettyä kaiken häiritsevän piiloon tarrojen tieltä.  

Bisous, Janita V.

Ne pienet hyvät asiat

Postauksessa näkyvät kannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Tämän maanantain kunniaksi haluan kirjoittaa ylös viimeaikojen (ehkä) pieniä, mutta ehdottoman hyviä asioita. Pienelle ripaukselle positiivisuutta on oikeastaan aina tilaa. En nyt voi paremmuusjärjestykseen näitä laittaa, mutta kolme kivointa asiaa tulee tässä!

Olin joku aika sitten koronakaranteenissa ja uppouduin meidän ryhmään ihan täysin. Huoneilin ja heiluin ryhmässä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Molemmilla kerroilla kun suljin huoneen, tuntui kuin kotoa olisi just lähtenyt kaikki kamut omiin koteihinsa ja podin jopa hetkellistä haikeutta! Meillä oli huone auki mm. kun laitoimme ruokaa ja Tia kävi ostamassa Suomalaisesta kirjakaupasta langattomat kuulokkeet, jotta voi huoneilla helposti koska vaan ja missä vaan. Tuntuu, että sain palan itsestäni takaisin ja sellaisen tietyn palon tekemiseeni. Karanteeni siis teki mulle pääosin hyvää.

Stickering Studiolta tilaamani autoilutarrat uuden (käytetyn) auton kunniaksi saivat minut hykertelemään onnellisena. Tilasin kolme kustomoitua arkkia, ja autot ovat Volvoni värisiä. Hihii! Vaikka auton omistamisesta saa lähinnä harmaita hiuksia ja peräpukamia, ainakin saan liimata söpöjä tarroja kalenteriini siitä hyvästä.

Kevät yrittää jo kovasti tehdä tuloaan ja pian meillä on taas #kmfiilismiitti Turun parhaassa kahvilassa, Fiilis Café Bistrossa. Nämä kuukausittaiset kokoontumisajot ovat tulleet minulle todella tärkeiksi, lähes kuukauden odotetuimmiksi illoiksi. Eikä muuten vähiten tarjoilupuolen takia, mutta ihan kiva teitä maanikkokamujakin on siellä nähdä. Miittiin voit ilmoittautua ryhmässä!

Positiivisin terkuin,

Suvi