Avainsana: haastepostaus

Plan with Piia – Yhden asian haaste

Tänään oli minun vuoroni kirjoittaa Plan with Me – haastepostaus. Haasteen tehtävänantona oli tuunata niin, että käytössä on kynän lisäksi vain yksi asia. Miltä haaste kuulostaa? Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on helppo tehtävä, mutta ei ollutkaan niin helppoa valita, minkä asian valitsen tuunaukseen; valitsenko tarrat, leimat, die cutsit, washit vai mitkä. Vaihtoehtoja oli ihan liikaa.

Suomen 100-juhlavuoden kunniaksi päädyin tuunaamaan Ajaston Timexin kalenteriaukeaman sinivalkoisilla fake-washeilla sekä sinisellä kuulakärkikynällä. Huomaa myös kotimaiset Fiskarsin sinivalkoiset sakset, jotka valikoituivat tähän tehtävään juurikin värinsä vuoksi. 😉

Koska Timexin aukeamassa on kirjoitus- ja tuunaustilaa rajallisesti, täytyi tuunaaminen pitää minimissään.

Aloitin tuunaamisen rajaamalla arkipäivien alosat erottumaan paremmin varsinaisista muistiinpanoista. Alaosaan kirjoitan kuluneen viikon ykkösjutun. Se voi olla kyseisen viikon paras tapahtuma, jokin mieleenpainunut lausahdus tai vaikka hyvä resepti, jota haluan jossain vaiheessa kokeilla.

Kalenterin ulkoreunat koristelin washeilla sekä ylä- että ulkoreunoista. Koristelun jälkeen kirjoitin ylös jo tiedossa olevat tulevat tapahtumat. Viikon kuluessa täytän kalenterin aukeamaa vielä lisää.

Mielestäni Kalenteriaukeamasta tuli todella onnistunut ja kunhan löydän värimaailmaan sopivan kirjanmerkin tai klemmarin, on kyseinen aukeama jatkossa helppo löytää nopeasti kalenterista.

 

Myös Mira R. on tehnyt haastepostauksen.

 

-Piia-

 

 

Plan With Mira R – Yhden asian haaste

Heipähei tähän torstaihin! Nyt vuorossa Plan with Me – postaussarja, jossa tuunataan ylläpitolaisten toimesta ja käytössä saa olla vain yksi asia kynän lisäksi! Tänään aloittaa Mira R!

Tuunauksessa mulla on tullut personal Color Crushiin käyttöön lähinnä Me & My Big Ideas-tarrat, rakastuin! Eikös se niin mennyt, että kun antaa pikkusormen niin se vie koko käden?

Koska mä olen nyt ollut täysin inspiroivien lauseiden vietävänä, mä aloitan tuunauksen valitsemalla ensin jonkin quoten, joka sillä hetkellä puhuttaa eniten.

Ei ehkä yllätä kovin montaa, että tässä tarrasetissä on hyvin paljon tuunauksen alkulähteitä mulle!

Joku vihaa, joku rakastaa! Mulle näistä on tullut päivittäisiä onnellisuuden murusia, joista löytää joskus hyvinkin syvääluotaavan punaisen langan elämän pyörteisiin.

Valitsen aina ensin sen yhden quoten, jonka ympärille rakennan väriteeman, ja etsin tarraseteistä väriteemaan sopivia aineksia.

Mambin tarrasetissä on myös hyvin pitkälti suikaleita, joita leikkaamalla saa luotua koristeteippi-efektin, joten pelkillä tarroilla pötkii pitkälle!

Mikä on sulle tän hetken puhuttavin quote?