Olen 26-vuotias, nykyään tamperelainen nainen joka rakastaa käsitöitä ja askartelua. Lapsesta asti olen tykännyt hamstrata kauniita vihkoja ja kirjoittaa päiväkirjaa välillä vähän harvemmin ja useammin.

Ensimmäinen askel kalenterimaanikon tielle alkoi kun törmäsin huhtikuussa 2017 Suomalaisessa kirjakaupassa bujoon. Bujo oli minulle tuolloin aivan uusi sana.

Oma silloinen kalenteri ei vastannut tarpeitani eikä siihen mahtunut kaikki tarpeellinen, joten ihastuin bujoon ja haaveilin omasta. Suomalaisesta kirjakaupasta ostinkin ensimmäisen bujoni ja tarvikkeet, jotta pääsin alkuun. Myyjä hehkutti minulle kassalla Kalenterimanian Facebook-ryhmää, että sieltä saisin paljon hyviä ideoita. En ollut aikaisemmin kuullut tästä – niinpä liityin ryhmään.

Aluksi olin hiljainen sivusta seurailija ja sain ryhmästä paljon ihania ideoita sekä tietoa. Ryhmän avulla löysin tieni myös ensimmäistä kertaa Se Hämeenpuiston vihkokauppaan. Astuttuani ensimmäistä kertaa Vihkokauppaan maniani syventyi ja hankin ensimmäisen plannerini. Ihastuin Carpe Diemin A5 kokoisen planneriin.

Siitä tämä sitten lähti!

Nyt omistan Carpe Diemin A5:n, Priman Traveler’s Notebookin Jet Setterin, Carpe Diem personalin, Happy Planner minin, Paperhousen Wild and Free -kalenterin, L-kokoisen Nuunan ja uusin tulokkaani on Priman passport kokoinen Traveler’s Notebook Minty Dreams. Näistä parhaillaan aktiivisessa käytössä on Happy Planner mini, joka kulkee mukanani joka paikassa. Uusimmasta tulokkaastani tulee minulle uusi lompakko, kunhan saan kotiutettua tärkeimmän osan. Lisäksi on tullut hamstrattua mm. ihania washiteippejä, tarroja ja die-cutseja.

Kalenterimanian Facebook-ryhmästä ja nettisivuilta olen saanut ihania ideoita, tavannut ihania ihmisiä ja saanut ystäviä. Tämä harrastus on vienyt multa jalat alta ja on erittäin tärkeä osa mun arkea <3
Janita