Avainsana: japanilaiset paperituotteet

Plan with Suvi – Kuldlelu

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuldlelun kanssa.

Hellurei ja iloista perjantaita! Tänään pääsette postauksen muodossa kurkkaamaan, miten tuunasin aukeaman traveler’s notebookiini Kuldlelun tuotteilla.

Yllättyneet jonoon: aloitin aukeamani siirtokuvilla, joihin ihastuin ikihyviksi saatuani niitä tämän yhteistyön myötä. Tuunauksen alla oli siis juhannusviikko jolle sattui myös täysikuu, joten valitsin aukeamalle kasviaiheita, kuita ja pyrstöjä.

Seuraavaksi oli todettava se karu tosiasia, että työt ne kutsuvat juhannusviikollakin, joten johonkin ne olisi myös merkittävä. Tähän keksin käyttää muistilehtiön kaunista, läpikuultavaa paperia.

Meinasin ensin repiä nuo työvuoroille meinatut laatikot, mutta päädyin jossain mielenhäiriössä tarttumaan saksiin ja jälki on sen mukaista. Sitten vain liimasin laatikot paikoilleen. Ehkä söpön paperin perhoset kannustavat työvuorojen läpi!

Seuraavaksi oli aika lisäillä koristeita ja täytettä aukeamalle. Tässä olen kerrostanut siirtokuvia. Aloitin täysikuulla, sillä tuo päivä on juurikin torstai 24. kesäkuuta, täydenkuun päivä! Sitten lisäsin siihen kasvin ja pyrstön. Oikealle sivulle vedin kahta erilaista washiteippiä jatkaen kasviteemaa.

Oikeaan alareunaan keksin laittaa leveästä washisamplesta leikkaamani pullon, jonka sisään kerrostin ensin siirtokuvan, ja sitten washeista leikattuja pitkävartisia kukkia.

Teippien rajat hieman näkyvät, mutta kaukaa katsottuna se ei haittaa ollenkaan. Aukeamasta tuli mielestäni tosi kiva, vaikka jouduin joissain kohdissa menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle!

Ihanaa viikonloppua jokaiselle teistä!

Terkuin, Suvi

Kollaasit kalenterissa

Olen viimein löytänyt uudelleen palon mun ihanaa Hobonichi weeksiä kohtaan ja sen kanssa oman mukavuusalueen ulkopuoelle loikkaaminen ei tunnu yhtään niin pelottavalta, kun aiemmin. Vastapainon löytäminen kahden kalenterin välillä ja tämän hetkinen tyyli tehdä Hobonichia tuntuvat hyvältä.

Tänään esittelen teille yhden tavan koristella täytesivu kalenteriin. Hobonichi weeksissä aukeaman oikea sivu on tarkoitettu muistiinpanoille, mutta omalla kohdallani harvoin sellaiseen käyttöön sille on tarvetta. Olenkin jo pitkään koristellut sivun muulla tavoin.

Olen ihaillut muiden tuunauksia joissa kerrostamalla eri materiaaleja ja tyylejä saadaan aikaan upeita kollaaseja. Aivan kuten monen muunkin asian suhteen, olin tässäkin asiassa pessimisti ja totesin etten kuitenkaan saa mitään yhtä hienoa aikaiseksi. Eihän mun tarvikaan saada. Vuosia tehneenä olen todennut, että parhaat tuotokset syntyvät silloin, kun omaa tekemistään vähiten miettii.

Aloitan aukeaman tekemisen aina reunawashin ja päivämäärätarrojen laittamisella. Washiteippi tarrojen alla peittää samalla Hobonichin omat valmiit viikonpäivät. Tällä tavalla saan raamin aukeamalle ja voin aloittaa oikean puoleisen sivun työstämisen. Ensimmäisenä aukeaman pohjaksi valitsin ruskeasävyisen kuviopaperin, jossa oli samaa maanläheisyyttä kuin viikonpäivissä. Kuukausitarran kaveriksi tarvitsin jotain saman sävyistä ja päädyin lehtikuvioiseen korttiin. Paperin reunat jäivät muutamista kohdista repsottamaan ikävästi, joten pelastin tilanteen MU Life Stylen siirtokuvilla. Olen viimeaikoina tykästynyt siirtokuviin ja niitä päätyi myös muualle aukeamaa pieninä koristeina. Siirtokuvat sulautuvat paperiin minkä vuoksi niitä on helppo kerrostaa eikä paperista tule yhtään sen paksumpi. Parasta siirtokuvissa ehdottomasti on ollut kuitenkin se, miten kauniisti tausta kuultaa niistä läpi.

Kun aukeaman niin sanonut pääelementit ovat valmiit jatkan työstämistä muiden tarrojen lisäämisellä. Halusin pitää aukeaman väripainon edelleen hyvin maanläheisenä, joten valitsin ruskean ja vihreän sävyisiä tarroja mustavalkoisen kaveriksi. Hillityt sävyt tasapainoittavat muutoin runsasta lopputulosta. Omaan silmään aukeamasta tuli sopivan vehreä näin kesäkuun alkuun, kun luonto jatkaa heräämistään.

xoxo Nanna