Avainsana: kalenterihaaste

Plan with Suvi – Aquamarine (Fandom-haaste)

Heippa kaikille! Tänään esittelen oman versioni ylläpidon fandom-haasteesta. Tämä haaste oli mulle todella vaikea, koska yleensä innostun jonkun perässä tai mukana asioista, eikä sitten mikään tuntunut täysin omalta tai apinoimattomalta. Haasteen toteuttaminen venyi ja venyi ja vaihtelin aihetta useampaan otteeseen. Sitten päätin palata ajassa taaksepäin ja vuokrasin pitkästä aikaa Aquamarine-elokuvan. Muistelisin saaneeni elokuvan joskus pienenä kirjakerhosta, ja pidän kovasti sen kesäisestä miljööstä, turkoosista merestä ja merenneitoteemasta. Elokuva on huoletonta hyvänmielenhömppää ja sen pariin tuntuu kivalta palata keskellä kylmää talvea, kun oikein kaipaa kesää.

Toteutin haasteen rakkaan Project365-plannerini helmikuun kuukausiaukeamaan ja koska se tuntui sopivalta, jatkoin merenneitoteemaa vielä seuraavalle viikkoaukeamallekin. Varsinainen haasteaukeama lähti käyntiin sisareni luona, sillä halusin kokeilla jotain uutta. Käytin siskon varastosta löytynyttä ”suomusabluunaa” ja Distress Oxide-musteita sävyissä Mermaid lagoon ja Peacock feathers. Leikin ensimmäistä kertaa musteiden kanssa ja se olikin lystiä! Kirjoitin sivuille myös elokuvan soundtrackilta löytyvän Island in the sun-kappaleen lyriikoista suosikkipätkäni sekä piirsin Distress Marker-kynillä saaren ja elokuvan kaksi päähenkilöä tikku-ukkoina. (Tähän purkkinaurua.) Sisareni leimasi ja väritti aukeamaani varten Whimsy Stampsin merenneitokuvan, kuvastamaan elokuvan päähenkilöä, Aquamarinea. Lisäsin vielä lempisitaattini Aquamarinelta: ”Who needs Raymond? I found two new men to love… Their names are Ben and Jerry!”. Lopuksi leikkasin vielä keltaisesta kartongista ylänurkkaan auringon.

Merenneidoista innostuneena päätin jatkaa samalla linjalla vielä seuraavan viikkoaukeaman. Siihen käytin Me and my big ideas (MAMBI) Color Story 2-tarrakirjaa jonka hankin Heidin Korttipajalta. Ja nyt pitäisi malttaa vielä nauttia talvesta…

Haasteen ovat tehneet jo myös Inka, Piia, AJ, Mirppu, Milja ja Nanna!

Kesää kohti, rakkain terveisin Suvi

Inspiraationa Kalenterimafia – Milja

Haastepostaustorstai, hyvää päivää! Meillä on nyt parin viimeviikon ajan kulkenut täällä blogissa haaste, jossa tulee inspiroitua toisesta ylläpidon aka Kalenterimafian jäsenestä, ja tämä torstai ei ole ollenkaan poikkeus. Arpaonnen myötä sain itselleni inspiraation lähteeksi ihanan Sinin!

Sinistä tulee mulle jostain syystä heti mieleen keltainen väri, kirsikankukat ja klassinen musiikki. Sini on jotenkin eläväinen, aurinkoinen ja silti samalla seesteinen persoona silmissäni, mitä saamani mielleyhtymät tukevat. Aurinkoisen pirteää keltaista, eloisuutta keväisin kirsikankukin, ja kaunista klassista musiikkia taustalle mieltä rentouttamaan. Hyvä Sini-paketti, siis. Harmikseni olin hukannut jonnekin tavararöykkiöihin nuottiwashini, mutta onneksi teipeistä ei ole tässä taloudessa pulaa.

Ihana kirsikankukkawashi ja pirteä keltainen washi tarvitsivat kaveriksi teemaan sopivia tarroja. Käytän 95% ajasta tuunauksissani pohjana ilmaisprinttitarroja, ja löysin onneksi myös nyt juuri mieleisen tiedoston aukeamaa varten. Vaikken arkin lausahdustarroja käyttänytkään aukeamallani, toivat nekin mieleeni Sinin hyvin vahvasti.

Hempeät ja kuvankauniit kirsikankukkakuvat sopivat hyvin yhteen räväkän keltaisen kanssa, vaikka alkuun mietinkin vähän että miten saisin ne sointumaan toisiinsa. Lisäsin Kesämiitin vaihtopöydältä löytyneestä washisamplesta ihanaa foilattua ruusuwashia sekä glitterteippiä keltaisen kaveriksi, sillä nuo ruusut toivat jotenkin myös Sinin mieleen ja jokainen aukeama ansaitsee vähän kimallusta.

Itselleni tuttuun tapaan lopputulos on rönsyilevä ja runsas, mutta samalla jotenkin seesteisempi kuin normaalisti. Lisäsin sivuille myös erilaisia ”iloisempia” lausahdustarroja, joita normaalisti en ehkä käyttäisi, mutta Sini-teemaan inspiraatiolauseet ja tsempit sopivat enemmän kuin hyvin. Sini jaksaa aina tsempata ja piristää muita, joten täytyihän sekin hyvä piirre saada paperille lisättyä.

Tämä postaussarja on mielestäni tosi hauska ja ehdottomasti inspiroiva. Haastankin nyt tätä lukevat Manialaiset inspiroitumaan jostain tutusta tai tuntemattomasta – oli se sitten heidän tuunaustyylinsä, ulkonäkönsä tai luonteensa!

Aiemmin kalenterinsa – hyvin hupaisasti myös personal-kokoiset Color Crushit – haastekekoon ovat kantaneet: AJ sekä Piia!